Tavoitteet

Jatketaan tavoitteiden tarkastelua ja uusien asettelua...

Jips, vuosi 2013:
  • Pennut !!!!!
    • Edes kolmas kerta ei sanonut totta... Jipsin kanssa yritettiin vuoden aikana toistamiseenkin penneleitä, ilman tulosta. :( ei siis tullut tai tule ainakaan lähiaikoina pentukuumeeseen helpostusta.
  • Temppuvaraston kartuttamista entisestään
    • Temppuja ja jumppajuttuja ollaan tehty vaihtelevan ahkerasti
  • Kesällä/syksyllä taas kettua tapaamaan ja mahdollisesti kokeisiin
    • Tätä harrastusta ei ole tullut jatkettua, ei oo ollut paljoa mahiksia treeneihin eikä kyllä aikaakaan.
  • Syksyllä mahdollisesti taas tokokoe
    • Kesän aikana käytiin Jipsin kanssa parissa kokeessa. Kesän aikana treenit sujui todella kivasti ja saatiin tehtyä hommia hyvällä vireellä ja sykkeellä. Tätä samaa virettä ei kuitenkaan löydy kokeissa, joten tulokset ei ole ihan halutunlaisia. Jipsin kanssa jatketaan kotitreenailuja hyvällä innolla ja mietitään kokeita sitten joskus...
  • Syksyllä mahdollisuuksien mukaan taas takaisin agikisaradoille
    • Jipsin kanssa jatkettiin aksailuja keväällä ensimmäisen pentuyrityksen jälkeen. Silloin tällöin on käyty kisoissakin. Kesällä Jipsin lapojen seutu veti kertaalleen kovasti jumiin ja heinäkuussa riesaksi tuli taas oletettu varvastapaturma. Varvashaaverit jatkui loppuvuodesta. Treenailtu ja kisailtu on tasaisen epämääräisesti. Keväällä saatiin kuitenkin ensimmäisen agi-SERT, joka sai jatkoa heinäkuussa. Jipsin kanssa treenaaminen ja kisaaminen on parhaimmillaan aivan mahtavaa! :) Lievät kontaktiongelmat meinaa kuitenkin seurata ja oireilevat aina toisiaan radalla.
Masi, vuosi 2013:
  • Tärkein tavoite oikeesti saada otus kuntoon !!
    • Otus saatiin kuntoon heti alkuvuodesta ja lihaskuntoa on kehitetty jatkuvasti
  • Temppuvaraston kartuttamista
    • Samanlaista vaihtelevaa tällä saralla, kun Jipsin kanssa. Pääasiassa keskitytty jumppailujuttuihin
  • Aktiivisempaa tokoilua
    • Kohtuullisen aktiivista erityisesti kesällä
  • Ketturepolaisen tapailua
    • Sama, kun Jipsin kanssa. Ei kettuilua..
  • Kesällä/syksyllä ensimmäinen tokokoe (myös bh-koe?)
    • Kahdessakin tokokokeessa pyörähdettiin kesän aikana. Tärkein huomio oli, että otus toimii oikein mainiosti myös koetilanteessa. Näissä käytiin siis pääasiallisesti toteamassa, että Masin kanssa tarvitsemme sekä häiriötreeniä että treeniä ylipäänsä. ;)
  • Toivon mukaan kevään/kesän aikana päästään taas takaisin aksatreenailun makuun ja tän myötä ensimmäinen kisastartti kesällä (tää kohta riippuu toisaalti hyvin pitkälle ensimmäisen pallukan toteutumisesta!)
    • Aksailuja jatkettiin ahkerasti heti keväällä. Masin kanssa treenaaminen on mahtavaa, kun otus on niin täysillä mukana ja suorastaan rakastaa aksaa! :D Hyppytekniikkatreenejä on muistettu tehdä aina silloin tällöin, mitkä sujuu oikein hyvin. Siltikin ratatreenissä (erityisesti hitusenkin väsyneenä) otus hyppii toisinaan aivan järkyttäviä loikkia ja vähän miten sattuu. Parhaimmillaan otus kuitenkin hyppää todella kauniilla kaarella ja täysin optimaalisti! Kisaaminen aloitettiin kesällä ja tiedostetusti kisavalmius huomioiden käytiin treenaamassa kisatilanteita 1-luokassa huomattavasti Jippua enemmän. Syksyn mittaan kisailtiin joitakin kertoja ja tällä hetkellä olemme yhtä luvaa vaille kolmosissa. :) Aivan huikeasti on edetty siis myös Masin kanssa! Kisoista yhteenvetona voi todeta kaikkien virheiden aiheutuneen keppivirheistä ja pari riman tiputustakin taisi mahtua joukkoon (otuksen arviointivirheitä).
Jips, vuosi 2014:
  • Aksaa, aksaa ja aksaa! :) Pienen tauon jälkeen alkuvuodesta lähdetään hakemaan taas treenikuntoa. Peruskuntoa kohotetaan myös entisestään.
  • Loistavasti sujuvia kontaktitreenejä aletaan pikku hiljaa siirtää myös radalle.
  • Tekniikkatreeniä yksittäisille esteille, varmuutta ohjauksien suorituksiin myös radalla.
  • Ratatreeneihin lisää pituutta ja tasaista varmuutta suorituksiin.
  • Tokoilua, temppuilua ja jumppailuja virikkeenä.

Masi, vuosi 2014
  • Aksaa, aksaa ja aksaa. :) Myös Masin kanssa aksa on ehdottomasti numero 1 !! Lihas- ja peruskunnon kehittämistä unohtamatta...
  • Esteosaamista ja varmuutta, tekniikkatreeniä kaikilla esteillä.
  • Kontaktitreeniä entisestään, paljon lisää häiriötä.
  • Keppitreeneihin lisää häiriöitä.
  • Irtoamista!
  • Ratatreeniä.
  • Tokoilua, temppuilua ja jumppailuja virikkeenä. Tokoa voisi varsinkin talven aikana treenailla hitusen tavoitteellisemminkin. Seuraavat kisat voisi olla tavoitteena ensi kesän aikana.

Paula, vuosi 2014
  • Kunnon kohotusta, säännölliset jouksulenkit taas ohjelmaan sekä sopivassa suhteessa myös spurttiharjoituksia. Tanjan fysiikkatreenejä odotellessa taas... ;)
  • Ratasuunnitelmien treenausta ja kehittämistä Vapun ohjeiden mukaisesti

*****************************************************************************

Laitetaan nyt oikein omalle sivulle tavoitteet ensi vuodelle ja viime vuoden tavoitteiden "analysointi".. :)

Jips, vuosi 2012:
  • Ensimmäinen kisastartti
  • AVO1-tulos tokosta
  • Aktiivisempaa mejä-treenailua
    • Ensimmäinen mejäkoe
Ensimmäinen kisastartti oli kesäkuussa hypärillä ja elokuussa päästiin agiradalle asti. Meillähän meni niinkin hienosti, että jo syyskuun alussa saatiin paikkamme 3-luokassa. :D Tokossa haettiin taas pari hyvää 2-tulosta AVOsta, jonka jälkeen totesin parhaaksi ottaa itselleni pieni tauko kisaamiseen. Mejäily on ollut mun passiivisuudesta johtuen täysin poissa kuvioista.

Masi, vuosi 2012:
  • Elämän opiskeslua !!!!!!! :)
  • Agitreenailua
  • Tokotreenailua
  • Aktiivisempaa mejä-treenailua
  • Ensimmäinen tokokoe
  • bh-koe(?)

Elämää on opiskeltu kovasti, toisinaan menestyksekkäästi ja toisinaan, hmm, ei niin menestyksekkäästi. :) Ehdottomasti tärkein tavoite ensimmäiselle yhteiselle vuodelle oli saada kaikesta yhdessä tekemisestä mahtavaa ja kivaa, ja siinä on onnistuttu! :D Masmus on mitä mainioin harrastuskaveri, aina täysillä mukana. Aktiivisemmasta naksuttelusta johtuen todella aktiivinen tarjoamaan asioita ja erittäin nopea oppimaan. Oon voinu todellakin huomata, kuinka noi otukset oikeesti oppii toista katselemalla! Se on ihan uskomatonta! Tokojuttuja ollaan treenailtu hävettävän vähän, eikä kokeeseen oo asiaa vielä aikoihin. Puhumattakaan bh-kokeesta. Aksailu on ollu selkeesti meidän juttu myös Masin kanssa ja se sujuu kivasti. Nyt kuitenkin jo muutama kuukausi on mennyt enemmän ja vähemmän taukoillessa enemmästä aksailusta. Vaikkakin nyt on edenny sitte kaikki pienemmät, mutta silti niin supertärkeät asiat. Mejäily on ollut valitettavasti myös Masin kanssa yhtä vähäistä kun Jipsinkin kanssa.

Mainitsemisen arvoinen juttu on uusi aluevaltaus molempien otuksien kanssa; keinoluolat! :) Jips osoittautui parilla käyntikerralla ihan luonnonlahjakkuudeksi! Masi vaatii vähän totuttelua hommaan, mutta hiljaa hyvää tulee uskon minä. Rohkeesti Masikin haukkuu kettua häkissä!

Katse tulevaisuuteen... :)

Jips, vuosi 2013:
  • Pennut !!!!!
    • Mulla on itellä niin kova pentupalleroiskuume, että pitäkäähän kaikki oikeesti peukkuja, että keväällä saadaan pieniä harrastuskoirien alkuja! :)
  • Temppuvaraston kartuttamista entisestään
    • Aktivointina
  • Kesällä/syksyllä taas kettua tapaamaan ja mahdollisesti kokeisiin
  • Syksyllä mahdollisesti taas tokokoe
  • Syksyllä mahdollisuuksien mukaan taas takaisin agikisaradoille
Masi, vuosi 2013:
  • Tärkein tavoite oikeesti saada otus kuntoon !!
  • Temppuvaraston kartuttamista
  • Aktiivisempaa tokoilua
  • Ketturepolaisen tapailua
  • Kesällä/syksyllä ensimmäinen tokokoe (myös bh-koe?)
  • Toivon mukaan kevään/kesän aikana päästään taas takaisin aksatreenailun makuun ja tän myötä ensimmäinen kisastartti kesällä (tää kohta riippuu toisaalti hyvin pitkälle ensimmäisen pallukan toteutumisesta!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti