Tälle viikolle osui oikein sopivasti maanantaina ja tätä iltaa lukuunottamatta vapaata ohjatuista treeneistä, meinaan mullehan iski oikein kunnon flunssa. Ja erikoinen flunssa onkin, kun toisinaan olo on ollut kohtuullisen kurja mutta ei kuitenkaan kertaakaan niin kurja, että olisi sänkyyn kaatanut. Tai no voishan sitä toki hieman lepuutella, mutta ei niin etteikö koirien kanssa ulkoilisi.
Tällä viikolla ollaankin saatu nautiskella huikeista syyskeleistä ja auringon paisteesta! Ollaan käyty testailemassa uusia ulkoilupaikkoja ja tehtykin aika hyviä löytöjä! Vähän joka välissä on tullut myös treenailtua jotain pientä. Ja eilen bongasin ensimmäistä kertaa ikinä urosmetson!! Wou, mikä eläin! Hirviä ja peuroja onnistutaan jatkuvasti ilmeisesti sivuuttamaan läheltä, sen verran paljon ollaan saatu hirvareista kärsiä. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti