Sivut

tiistai 20. joulukuuta 2016

Lopputyön kirjoittelua

Viime ajat onkin mennyt hierojakoulun lopputyön parissa. :) Ompa hauska tehdä tommosta harkkatyötä piiiitkästä aikaa.. Lupasin esittää oman työni jo tammikuun viikonlopussa, joka on aivan tammikuun alussa. Tammikuussa meillä koittaa myös ensimmäinen tentti, joten kerrankin olen kaukaa viisas(?) ja koitan saada tuon kirjoitelman edes hyvissä ajoin valmiiksi.

Ja koska Jokru ei päässyt viime kouluviikonloppuun mukaan, niin korvaukseksi tästä se pääsikin Miikulle hengailemaan ja hieman ulkoilemaan kameran(kin) eteen. :) Sattuipa sopivasti kaunis päivä! Kaikki alla olevat kuvat luonnollisesti Miikun käsialaa:







Muuten ollaankin elelty hieman hiljaiseloa... viime viikolla olin Jokrun ja Jipsin kanssa Jaakon treeneissä ja nyt vuorostaan Jokrulla aukesi antura. :/ Sitä ollaan nyt paranneltu, mutta onneksi vaikuttaisi paranevan hyvin. Ja itseasiassa äsken käytiinkin hieman testailemassa varvasta metsässä ja hyvin näytti kestävän. Jipsin on ollut nyt ok, mitä nyt Jaakon treeneissä väsähti aivan totaalisesti. Pitäiskö meidän aksata hieman säännöllisemmin?! Jos siis mielin kisoihinkin taas joskus.. tai ees treenata vähän enempi. Sain viime viikon treenit videolle, mut jonkun pitäis vielä jaksaa/ehtiä hieman editoimaan näitä pätkiä.

Ensi viikolla ollaan toivottavasti kaikki taas kunnossa, kun meillä olis Hannan kanssa niinkin herkullinen reissu kun Kaarinaan Janitan yksärille. :) mä niin odotan tätä jo nyt!!

Masi on huilinut nyt muutenkin sen Gabapentiinin takia. Mut eilen siltä lähti myös pallukat, joten nyt saikkuillaan oikein kunnolla hetki. Gabapentiini alkoi kyllä selvästi jo vaikuttamaan ja myös auttamaan! :) Ihanaa! Toki poju on ollut aika väsynyt, mutta selvästi parempaan päin muuten.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Pikakooste

Koska täältä nyt näyttää puuttuvan merkintöjä lähes koko viime kuukauden tapahtumista, pahoittelut siitä kaikille lukijoille, niin otetaan nyt vain todella pikainen kooste tapahtuneista.. JA yritetään jatkossa pitää kirjoitukset paremmin ajantasalla.

Toissa viikonloppuna meillä oli vihdoista viimein agilityjumalat meidän puolella Jokrun kanssa ja napattiin Vantaan kisareissulta jopa kaksi luvaa. :) Sinne siis kisaamaan toistekkin... ;) Ei ollut linjoiltaan ihan mukavimpia ratoja, mutta niin ne vain oli meidän tehtävissä. :) Jotenkin mulla oli hyvä ja juuri se oikea fiilis koko päivänä. Sopivan itsevarmana, että nää radat on meidän. Ja niin ne olikin! Ois se kolmaskin ollut, mutta siinä mun ajatukset oli ennen tutustumista kääntyneet taas väärille raiteille.. :/ kattelin kauhistuneena ennen tutustumista, että ompas ikävä maaliintulo, kun radalta aukesi näkymä siihen kenttien välialueelle suoraan. Ja vaikka joku ratatyöntekijä kävikin ystävällisesti muokkaamassa aitoja paremmin, niin mun ajatukset oli jo karannut ja niin karkasi koko ratakin. Alku radasta oli haastavahko, enkä saanut siihen oikein mitään järkevää. Ja siltä se menokin sitten tuntui. :D alun jälkeen tehtiin kuitenkin taas oikein kivasti yhdessä.

Viime viikonloppuna korkattiin AVO-luokka tokokokeissa. Ja voi jummi! Oltiin viime kokeesta viisastuneena treenattu tarkastusta, siinä ei ollut nyt mitään. Jokru ei haukkunut oikeastaan koko koepaikalla laisinkaan, vaikka leikitinkin ja touhuttiin omiamme. Häiriöitä oli paljon ja koska koe oli omassa hallissa, pelkäsin viime kerran tapahtumien uusiutuvan.. (lievien ylikierroksien ja näin haukkujen ja sähellyksien) No eipä mitään... Jokrulle täysi kymppi käytöksestä koko koetilanteessa. Se oli täysin lunki muista koirista.. Itse kokeessa tehtiin ihan itsemme näköinen suoritus. Joku kymppikin tuli liikkeistä, melkein kaikissa oli kuitenkin jotain pientä (tiedossa olevia juttuja). Toisaalti tuomari oli todella tiukka pisteiden suhteen... esim nouto, joka oli mun mielestä aika kivasti suoritettu lukuunottamatta Jokrun kapulan pyöräyttämistä suussa kerran palautuksen yhteydessä ja ehkä noin 5-10cm vajaata perusasentoa palautuksessa, niin saatiin siitä 6pistettä. Mitä ihmettä?! Kaukoissa Jokru ennakoi hieman(!), ni siitä saatiin 5p, mikä oli ihan ok musta. Mut tota noutoa en kyllä hemmetti soikoon tajua! Kaukojen ennakoimista lukuunottamatta mä antaisin itse Jokrulle yleisarvosanaksi ehdottomasti täyden kympin!! Suorituksista ehkä 9 tai 9,5, kun on niissä vielä parantamisen varaa. :) Mutta mulle itselle kokeesta arvosanaksi tuo korkeintaan 5. Hitto... MINÄ menin ja nollasin meidän ruudun! Mähän en treenatessa oikeastaan koskaan käskytä Jokrua maahan koiran ollessa ruudussä. Ja koska me oltiin ekoina avo-luokan suoritusvuorossa (en ehtiny siis yhtään katsella toisia) ja ruutu oli ihan ekana liikkeenä, niin eihän mulla ollut tullut mieleenkään et se koira pitäis omatoimisesti käskyttää maahan. :D Lähetin Jn ruutuun, lähti hienosti, kaarsi hieman vasemmalta mutta meni lähes ruudun keskelle, pysähtyi hyvin ja seisoi. Ja sitten kaikki vain odotti, myös minä! Hetken J seisoi ja mietti varmaan, et mitähän hittoa... se korjasi hieman asentoa ja mä käskytin uudelleen odottamaan ja taas odotettiin.... taas Jokru korjasi hieman ja mä käskin seistä. :D Siinä kohtaa se sai hilattu takajalkansa ruudusta ulos ja mä hätäpäissäni vilkaisin liikkuria ja tuomaria ja ne totes, et käskes nyt.. :) Käskin Jokrun maahan, mutta tosiaan takajalat oli ulkona. Voi helvatan kuustoista!! Ja mä olin edellisena iltana mukana lukenut sääntöjä...



Sunnuntaina jatkettiin taas aksailuja ja tällä kertaa suunnattiin Lietoon ja ATTlle myöskin ekaa kertaa ikinä. Siellä sekoiltiin (tai siis minä sekoilin, taas) ekalla radalla oikein huolella, mutta ekaa kertaa Jokrun kanssa kisatessa JA toivottavasti vikaa kertaa. Hyvää silläkin radalla oli silti kontaktit! Tokalle radalle saatiin taas normaali kisafiilis päälle ja oikein kivaa menoa, jopa startin nopein rata, mutta 10vp. Kepeiltä aloitusvirhe taas pitkästä aikaa ja keinulla tehtiin myös ekaa kertaa ikinä aika lentokeinu :( Mutta kivaa menoa! Vika rata oli hypäri ja sieltä taas nopein rata mutta jälleen 10vp. Nyt tuli hassu putken pään löytymättömyys-virhe, no okei ne ATTn putket on lähes mustat, josta hieman myös aikaa. Ja sitten olisko ollu tokavikan esteen rima räpsähti.

Jipsin kanssakin vois vakavasti harkita kisaamista, sen anturat on nyt pysyneet hyvinä kiitos tuon uuden öljyn, josta Janita taannoin antoi loistavan vinkin. :) Varsinkin Jokrun turkkikin tuntuu kiiltävän vielä entistä paremmin. Mut kunhan nyt kävästään vielä tän vuoden viimeiset Kaarinan treenireissut, niin jospa niitä kisoja harkitsee vasta sitten. ;) Ettei ainakaan jäis nuo treenit väliin.. vielä yhdet Jaakon treenit ja jopa KAKSI Janitan yksäriä! Wau! :) Niin siistiä tiedossa!

Masin kanssa menee taas hieman heikommin... Se oli Vantaan kisareissulla mukana ja ontui (tai siis nosti vasenta takastaan ja piti sitä ylhäällä) sielläkin lenkillä. :( Se oli lisäksi selvästi kipeä eikä oikein tykännyt autoilusta. Kotona T totesi, että etkö nyt veisi sen jo lekuriin käymään ja niin soitin heti maanantaina ajan. Mä olin jo oikeesti ihan varma, että sieltä löytyy jotain sellaista, että koira jää sille reissulle. Mutta ei nyt sentään... :/ vaikka eipä ne löydökset kovin mieltä ylentäviä ollutkaan. Mutta jospa Masista nyt vielä kelpokotikoiraksi olisi ja se saisi elellä vielä kivutonta elämää. Vakavassa harkinassa on nyt lähiaikoina kastrointi, jos se yhtään helpottaisi entisestään Masin toivottavasti leppoisaa kotieloa. Eihän niillä Jokrun kanssa varsinaisesti mitään ongelmia ole keskenään, mutta jotenkin ajattelee että jos noi pienetkään katseet yms sais pois kokonaan, niin olisko sen elo sitten jo täysin stressitöntä. En tiedä.... Nyt aloitettiin kokeilulla Gabapentiiniä ainakin kolmen viikon ajan. Lääke on sen verran tujua ainetta, että pojua tuntuisi väsyttävän aikalailla. Magneettikuvaustakin vois harkita, mut toki se maksaa aika maltaita ja ei se koiraa paranna. Mä luulen, että nyt seuraillaan miten lähtee menemään tuon lääkkeen kanssa ja pienellä maltilla liikuntamäärässä. Varsinaiset tokon treenaamiset saa nyt olla jäissä hetken aikaa ainakin. Mieluummin pitäisin Masin mukana kaikki normaalit lenkit..

maanantai 14. marraskuuta 2016

Temppuja ja tokoa

Aksa onkin ollut vaihteeksi tauolla kaikkien kanssa.. Jipsin kanssa oon ottanut edelleen hieman rauhassa sen hengitystieoirehdinna takia, vaikka nyt se vihdoin alkaa olemaankin parempi. Jokru on joutunut ottamaan hieman rauhassa, kun bongasin sen etutassun anturan kupeesta pienen vekin. Se oli sen yhden metsäreissun tulos, missä poju viipotti menemään kun aropupu! :D Ollaan käyty siis reilu viikko ihan vaan remmilenkeillä ja reenailtu temppuja sisätiloissa taas pitkästä aikaa. :) Mutta tällä kertaa on tehty Jokrun kanssa ahkerasti läksyjä Riitan kurssille.. ;)

Viime perjantaina pääsin pitkästä aikaa hallille oikein koirien kanssa (eikä siis vaan raksajuttuihin liittyen) ajatuksella kokeilla hieman rauhassa tokoa. :) Ja jee, molempien tassut kestää!! Jonka seurauksena käytiin tokoilemassa viikonloppuna jokaisena päivänä plus remmimetsäilyt päälle. Olipa aika siistiä! Jipsin pääsi myös jokaisella reissulla tekemään pikkupikkupätkät aksaa ja jee, ei "kohtauksia" laisinkaan. Joten kai sekin alkais olemaan taas terveiden kirjoissa. ;)

Itse treeneistä... pojilla voisi kai sanoa pääpainon olleen ruudussa (taas ja aina vaan). Paljon ehdittiin kyllä muitakin juttuja tekemään. Vaihtelevasti sujuu ruudut kummallakin.. Masilla se on aina vaan haaste se bongaaminen (kai!). Jos ruudun takana on lelu tai otettaan kilpajuoksu, niin hyvin löytyy ruutu ja vauhdilla.. ilman näitä vauhti on vaihteleva ja selvästi etsii silmillään lelua. Usein eka toisto ilman lelua on vielä ok. On nyt tehty paljon just tätä vaihtelua, ensin lelu on ruudun takana, sitten ei ja sitten taas on jne.... Toisaalti Masin kanssa pitää tehdä paljon lisää myös ihan luopumista tämmösissä tilanteissa. Sillähän meinais ilman takapalkkaa tulla myös aavistus kaarrosta ruutuun (törpön kierron tyylisesti) ja menimpä kokeilemaan sille samaa, kun käytän Jokrulla jonkun verran, eli jätän lelun ns häiriöksi ruutuun mennessä vasemmalle puolelle. Noh, Masille olikin suurin haaste olla nappaamatta lelua mukaan. :D Leluista luopumista.....

Jokrun kanssa enimmäkseen hyviä toistoja ruudussa. Jokunen vasemmalta kaarto sillä meinasi tulla, jos ensin kokeilin ilman lelua ruudun vasemmalla etupuolella. Pidin sitten suosiolla lelua maassa, jospa se oikea linja sieltä vahvistuisi... Hyvin nyt ainakin juoksee ruutuun asti. Aina välillä, kun testasin ottaa lelun pois juoksulinjalta, niin hyvin meni suorana ruutuun asti. Ehkä se siitä. :) Kaikki muu tuntuu sujuvan oikein hienosti... (ja siis sujuuhan se ruutukin oikeesti ihan hienosti, ei vaan haluais yhtään vahvistaa sitä kaartoa ja siksi tulee aina jokunen toisto "hinkattua") Kakejen istumaan nousukin paranee kummasti vaan. :) Onhan sitä aina silloin tällöin jumppailtu. :) Täytyy muistaa aina aika ajoin ottaa matkaa ja ylipäänsä vaihdella etäisyyttä. Hyvin pompahtaa jo ylös! Useimmiten ainakin.

Hyppyä testasin umpiesteellä, upea loikka. Noudossa ei mitään, kun vaan saan heitettyä kapulan riittävän kauas. ;) Luoksari on hyvä (kun aloin muistaa jättää koiran maahan avo-luokan tyyliin), kierto on hyvä, jäävissä on niin hyvä erottelu, kun vaan mitä itse muistan vaihdella käskyjä. ;) Toki liikkeestä seisomista pitäis ehkä vahvistaa reippaammin vielä ja tehdä ylipäänsä liikkeenä. Ylipäänsä liikkeinä koitan muistaa melkein aina, että päätän yhden "liikkeen" sosiaalisesti palkaten ja sitten aloitan seuraavaa, josta lelupalkka. Muistin jopa tehdä yhden(!) kerran niinkin, että tein ikäänkuin kaksi liikettä ja vasta kolmannen alusta palkka. En jotenkaan vaan näe, että niissä olisi mitään ongelmaa koiralla. Alkutreenistä Jokrulla nykyään meinaa keulia siinä suhteessa, kun tehdään seuraamista niin koira tykkäis leikkia pupua ja loikkii. :D Yleensä oon vaan ottanut hieman pidempiä pätkiä seuraamista ja juoskemista.. pienellä huomauttamisella toki myös vähentää loikkimista mut toisaalti ennemmin oon antanu koiran itse hoksata, mistä palkka sitte tulee.. yleensä se loikkiminen on sit jääny siihen.

Ja apua, sitten muistin taas, mitä en muistanu reenata.. eli jäävistä sitä, että kierrän koiran takaa. Hitto! Jokusen kerran oon muistanu treenailla sitä pihalla (joo, ollaan otettu jokusia kertoja takapihatokoakin nyt.. ;) Pitäis muistaa vaan vahvistaa hallillakin näitä. Höh! No, ens kerralla sit. Aina jotain jää tekemättä, vaikka tuntuu että paljon treenataankin eri juttuja. Ja vaikka tehdään kaikkea vaan korkeintaan pari toistoa, niin asioita tulee tehtyä ehkä ahneusissaan liikaa silti.

Jipsin kanssa ihan superit minimaaliset aksapätkät! Hitsi, kun ehtis vielä kisaamaan sen kanssa.. toisaalti ei tiedä, uskaltaako ilmota sitä mihinkään kun sitten kuitenkin taas kosahtaa joku asia.. argg!! Ärsyttävää! Mut toisaalti, jos ei ilmoa, ni sitte ei pääse ainakaan kisaamaan. Onneks tällä viikolla päästään Janitan treeneihin kuitenkin. Ja niin sormet ja varpaat ristissä, että kumpainenkin mun aksakoirista on vielä torstaina kunnossa! ;)

Ainiin ja niitä temppujakin meidän mainitsin tehneen.... :D viime viikolla temppuiltiin sisällä jokaisena päivänä. Milloin oli koiria laatikoissa ja milloin mitäkin tavaroita. Opeteltiin myös läpyn antoa. Jokrun kanssa tuli tehtyä myös jonkun verran perusasentotreeniä ja hieman pompahtelua istumiseen nousemiseen maasta. Hyvin toi temppuilukin tuntuu koiria väsyttävän, kun ei olla aikoihin kunnolla ativoiduttu sillä saralla. :)

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Aksakisaa

Sunnuntaina pyörähdettiin Jokrun kanssa Janakkalassa kisaamassa kolmen startin verran. Oikein hyviä ratoja ja kaikissa sit se joku kohta, missä joko rima tms. Eli samaa rataa näemmä jatketaan. Nautintoa se on silti aksata Jokrun kanssa, aina vaan. :) ja toisaalti, aina paremmin kyllä menee sikäli että mä uskallan luottaa koiraa ja koirakin ehkä pikku hiljaa saa itselleen varmuutta vielä enemmän. Yks keinun ohitus-"kielto" tuli lyhyen putken jälkeen, kun oli aika pieni etäisyys keinulle. Jäin sen verran jälkeen, et Jokru käänty putken jälkeen muhun päin ja olikin sitten jo ohi keinusta. Hitto! :/ se oli se yks laukka-askel siinäkin väärään suuntaan.. No mutta, oppia nää kaikki virheet. Toistan itseäni, mut onneksi Jokrun kanssa on silti niin siistiä aksata! :) Jokainen rata on nautinto, eikä mistä paniikista tms ole tietoakaan. Toki joskus (harvoin!) ;) käy semmosia erheitä, mut puhtaasti myöhästyn jostain kohdasta.. mut ne on sivuseikka.

Kävästiin me viime viikolla Kaarinassakin, Jaakon treeneissä. Voi jummi! Olin suunnitellut kokeilla varovasti Jipsinkin kanssa (sehän on nyt oireillut sen mokoman kennelyskäsumutteen jälkeen), mutta päätti ontua vielä aamulenkillä. Laitoin äkkiä Janitalle viestiä, et olisko mitenkään mahdollista saada niiden pikkuruinen Mig hallille. :) ja olihan se! Jos oli siistiä (taas!!) treenata Jokrun kanssa, niin olipa mageeta saada juosta medikoiran kanssa. Mahtavaa!

Eilen jatkui Riitan temppukoulu taas. Mä olin missannut viime kerralla yhden (monista) läksyistä, koira laatikkoon. Mun onneksi Jokru paikkasi hienosti, ollaanhan me totakin joskus treenailtua ja paljon tehty sitä tassut puolipalloille, niin eipä Jokrulla ollu paljoa ongelmia. Sen vahvuus on selkeesti takatassut ja niiden tiedostaminen. Jee! :) Nyt vaan muistetaan sitten kaikki läksyt seuraavaksi kerraksi! Eli koira laatikkoon, kurren treenaus ja olikohan muuta... hmm...

perjantai 21. lokakuuta 2016

Temppuilut ja tokot

Tällä viikolla on päästy oikein kaksin kerroin Riitan oppeihin.. ensin tiistaina Jokrun kanssa ns temppukurssille ja eilen vielä tokoilemaan Tamskin hallille molempien poikien kanssa. :) On toi temppukurssi vaan hauska! Ihan tuttuja juttuja on tähän asti ollut ja tehtykin, mut ei niitä vaan ite tuu muistettua. Kurssia on tarkoituksella kahden viikon välein, jotta tapaamiskertojen väliin jää riittävästi aikaa tehdä läksyjä. :)

Eilen tosiaan tokoiltiin molempien poikien kanssa omilla ryhmäpaikoillaan. Masi joutui itseasiassa penturyhmään, mut onneks kaikki jutut on niin helposti muutettu haastavampaan muotoon. Ja noi häiriöjutut on ylipäänsä NIIN hyviä tehdä!

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kisafiilistä

Sunnuntaina pakkasin koirat kukonpieremän aikaan autoon ja suunnattiin Jyväskylään kisaamaan. Empä ole ennen tuollakaan käyny, mut varmasti mennään uudestaankin. Kiva paikka ja toimivat järjestelyt! Jokrun kanssa hilpastiin kaikki kolme starttia ja Jipsin kanssa kaksi. Ja päivän saldona viisi kappaletta ihan oikein agilityä JA nautiskelua! :)

Aamulla kisapaikalle ajellessa mietin tulevia ratoja ja päätin, että meni niin tai näin, niin näissä kisoissa teen kaikki ohjaukset koirille JA pyrin pitämään kontaktin koiraan! Tää ajatustyö kyllä kannatti.. ekalta radalta Jokrulle yksi rima, kun tein vastakäännöksen liian myöhään. Kohta oli vähän semmonen lähetyskohta, jonka ois voinu ihan vaan pyörittääkin, kun ei siitä vaadittu niin tiukkaa käännöstä. Tein kuitenkin vastakäännöksen ja se maksoi tippuneen riman. Muistaakseni meidän aika oli erittäin kiva silti, ottaen huomioon jokaisella kontaktilla seisottamisen! :D mä nautin liikaa noista hyvistä kontakteista! ;) Tokalla radalla mietin tutustumisessa, että koitanko taas vääntää valssit joka kohtaan (myöhässä!) vai otanko täysin riskin ja ohjaan leikkauksilla. Noh, otin riskin ja tein radalla enemmän leikkauksia kun tähän asti kisaradoilla yhteensä.. :D ja Jee! Kyllä kannatti! Ihan huikea fiilis ja ne ohjaukset toimi!! Yks kohta sit vaan, kun piti tehdä kaksi leikkausta putkeen, niin olin blokkaamassa riman koiralta ja J kiersi koko esteen. Mutta jälleen kokonaisuuten Aivan Huikea Rata! Hyvä Me! <3 Mä niin teen jatkossakin Jokrulle leikkauksia, kun ne toimii noin hyvin! Kolmalle radalla oli hieman kinkkinen kohta muurin jälkeen.. pohdin taas, että en halua mennä valssaamaan koiran eteen liikettä pysäyttämään ja päätin kokeilla poispäinkäännöstä. Olis ollu kyl ihan ok, mut oma paikka oli sen askeleen väärässä sijainnissa ja sain koiran sieltä kiertämään koko esteen, joten hylly tästä.

Mutta on toi maksiagiliito vaan Niin Siistiä!! :) mä olin ihan fiiliksissä noista kaikista radoista! Se on niin erilailla tarkkaa ja oikeesti pienestä kiinni koko touhu! Minin kanssa juostessa saa niin paljon toisaalti anteeksi ohjauksen puutteista.. kun varsinkin tommonen piiiiiitkä laukkainen iso koira, joka ennättää yhdellä laukalle vaikka minne. Jokrulle on tullut ihan huikeasti vauhtia syksyn aikana! Jokrun kepit on huikeat, kun muistan pitää oman suuni tukossa :D Kontaktit on huikeat, puomi on nyt niin nopea! Ihan huh!! Mä oon vieläkin ihan fiiliksissä.. ihan tajutonta! Haluis vaan päästä uudestaan kisaamaan ja heti! :)

Ollaan me kehitytty muutenkin tuolla kisapaikoilla olemisessa.... ennen starttia voin riekuttaa ja nostattaa lelun kanssa mut startin jälkeen napataan palkaksi kanafilee ja sen kanssa päästään pois kisa-alueelta. Ja väärin sanoa edes, että päästään pois. Jokru on niin eri koira, kun oon alkanut luottaa siihen ja ennen kaikkea, keskityn vain meihin! :) Olihan toi tiedossa Masista oppineena! ;) sitä ei vaan tajua... sit kun se luottaa löytyy, niin siitä mennäänkin eteenpäin ihan heittämällä monta, monta steppiä. Ihan kun nyt. Niin sujuvasti sujui lenkkeilyt koko porukalla sen kymmenen kertaa, mitä tuolla lenkkeiltiin koko päivän aikana. :) Siistiä! Ompa hienoa omistaa KOLME hienosti käyttäytyvää koirulaista, joiden kanssa voi nyt ihan huoletta liikkua missä, milloin ja miten vain. :)

Jipsin kanssa juostiin tosiaan kaksi starttia. Ekalta vitonen, kun Jips ei vaan meinannu pysyä kepeillä. Mä en ehkä ihan muistanu pitää omaa liikettä KOKO keppien ajan samaan suuntaan, niin sieltähän se Jips tuli ulos liian aikaisin (kepeiltä siis lähettiin melkein vastakkaiseen suuntaan). Muuten oikein sujuva rata ja puhdasta nautiskelua! Jips ehkä inasen varasti lähdöistä, ei paljon, mutta sen verran et huomasin alkaessa kutsumaan niin silloin se jo tuli. ;) ehkä oon antanut sen aina tehdä noin... Mutta kontaktit oli hyvät kummallakin radalla! Puomilla maltoin ite vähän himmata ja Alle pääsin kummallakin radalla sopivan lähelle. Iso Jee!! Toka rata oli pituudeltaan huimat yli 180m ja maalissa tuntui. :D Siellä tuli parikin pientä virhettä ohjauksien ajoituksissa.. ja lopulta hyl.

Kokonaisuutena kisapäivä oli kuitenkin siis Huikea! Tahtoo lisää! :) Ärsyttävän pienestä noi nollat on kiinni Jokrun kanssa.. ;) jos ei ois noin hyviä ratoja muuten, niin vois jopa harmittaa. Mutta edelleen positiivista, me käydään rohkeesti hakemassa kokemusta eri paikoista JA mä uskallan myös kokeilla kaikkia ohjauksia. Suurimpana nyt toi leikkaus-rata ;) Niin hienoa uskaltaa tehdä ihan samanlaista aksaa, kun treeeneissäkin! Ei mitään varmisteluja ja silti kaikki toimii! Niin Siistiä! Sanoinko jo, että oli Mahtava kisapäivä! :D

Ei mulla muuta. :)

lauantai 15. lokakuuta 2016

Pikakatsaus

Pikaseen viime aikojen juttuja... Aksattu ollaan jokunen kerta, pääasiassa Kaarinassa. Käytiin Janitan treenikerralla sekä Jaakon yksärillä. Huikeat setit molemmat! Vähän ollaan myös tokoiltu sekä hallilla että omalla pihalla. Lisäksi ollaan aktivoiduttu nyt hieman myös temppurintamalla. :) Aloitettiin Jokrun kanssa sellainen Riitan kurssi, missä pääasiassa keskitytään temppuihin ja kehonhallinta-juttuihin. :) Kurssia on joka toinen viikko, jotta välissä ehtii treenaamaan läksyt hyvin. Jaa jee, kerrankin me ollaan tehty läksyt jo etuajassa eikä suinkaan vikana iltana. :D

Tokotreeneistä semmonen hauska huomio, että kerran menin hallille oikein sillä ajatuksella, että nyt keskitytään Jokrun kanssa haukkumiseen. Ni eipä se haukkunu ollenkaan, muuta kun autossa jokusia kertoja. Saatiin siis kuitenkin keskittyä itse tokoon. :) Alotettiin myös tarkki-treeni Piian ohjeilla.. käytännössä nyt alkuun seisomista niin, että heitän pallon pienen matkan päähän eteen ja itse kopeloin tai siis tarkistan ikäänkuin koiraa. Ja sitten tarkin jälkeen vapautus lelulle. Pari kertaa vois vahvistaa näitä ja sitten pyytää jotain vieraita taas avuksi.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Aksakisoja

Jokrun kanssa on tullut pyörähdettyä kisoissa jos toisissakin, keräämässä pääasiassa hyviä 5-ratoja.. toki hienoa kokemusta on saatu samalla ja kyllähän se varmuus (ja vauhti samalla) sieltä tuntuu kasvavan.. Pari starttia kävin ohjaamassa ihan vain putken väärään päähän.. tutustumisessa mietin, et tarvii olla huolellinen, että linjaan oikeasti oikeaan päähän. Kummassakin tapauksessa jäin vaan liian kauas katselemaan, et oho, sinne meni... :D kun olis ehkä voinu ottaa vielä sen yhden askeleenkin.

Huolellisuutta itselle, huolellisuutta! Mut eipä voi todellakaan koiraa syyttää, enkä niin ole tehnykään. Jokruhan on tehnyt oikeesti jo monen monta hienoa nollaa! Sen mukaan, miten olen ohjannut... ja on se super-poika muutenkin! Kontakteille selvästi meinaa tulla jo kisamoodia ja vapautuisi pelkällä kiipee-käskyllä aika liukkaasti.. ;) aina välillä olen sitten testannut oikein kunnon pysäytyksenkin koske-käskyllä, ni jo vain pysähtyy. Kepeille on tullut hienosti varmuutta! Yhdessä startissa jouduin hieman vedättämään, niin ei kestänyt.. tuolloin vauhtia tulee niin paljon lisää, että nytkin jäi sitten vaan yksi keppiväli välistä.. Mutta iso peukku keppien vauhdista! :) Kyllähän toi estevarmuuskin alkaa näkyä jo ihan kauttaaltaan! Vaikka kieltämättä itsestä on ollut hieman turhauttavaa välillä nää hyvät hyllyt ;) mutta todellakin positiivisena asiana se, että nyt ollaan kerätty todella paljon tärkeää kokemusta. Ollaan kierretty eri kisapaikoissa, eri esteillä jne ja saatu todella arvokasta kokemusta. Mieluummin kakkosissa kun kolmosissa..

Tiistaina päästiin taas tokoilemaan Riitan oppeihin. Ostettiin Päivin ja Susannan kanssa 1.5 h yksäri ja saatiin treenailla siis hyvin ruhtinaallisesti. Jokrun kanssa aloitettiin hopilla (eli liikkeestä seisomisella), jatkettiin kakejen maahan-istu-vaihdolla ja lopuksi katsottiin vielä toisessa setissä ruutua. Hoppi on meillä aika hyvällä mallilla ja ongelma onkin ollut siirtää tuohon vasemmalle varsinaisen seuraamisen yhteyteen. Noh, "ratkaisu" oli niinkin helppo kun edetä hitaasti. :D ei hitto, kun ei vaan voi ite tajuta. ;) noh, tollai Jokru tarjosi kyllä hienosti hoppi/stoppia.. Sillä on jo hyvä kesto tuossa, että sikäli "liike" on hyvällä mallilla kunhan nyt vaan ehdollistan saman touhun normaaliseuraamiseen. Hyvä vinkki myös hitaaseen seuraamiseen tuli kokeilla, jos menisin hitaasti mahdollisimman pitkillä askelilla. Ja pikaiseen kokeilemalla toimi tämäkin. ;) Mun oli tarkoitus kysellä istu-seiso ja maahan-seiso-vaihdoista, mut koska ajauduin ensin kysymään tuosta askeltavasti istumaan noususta, niin keskityttiin ensin siihen. :) täreintähän olis saada toki se ensin kuntoon, koska sitä tehdään vielä avo-luokassakin. Ruudussa ollaan menty ehkä ongelmasta toiseen... ;) ei sinänsä isoja juttuja (lievä kaartaminen vasemmalta, ruudun ihan etureunaan pysähtyminen yms), mut ongelmia kaikki ja jos tähtäisi täydelliseen, niin eipä kannata vahvistaa yhtään.

Mahtava treeni! :)

Lisäämpä tähän samaan postaukseen Miikun ottamia mahtavia kuvia Jokrusta. Kävästiin yksi päivä kasvattajan pelloilla juoksemassa :) Kiitos Miikulle näistä ihanista kuvista!












maanantai 12. syyskuuta 2016

Kiirettä pitää

Riitan treenien jälkeen innostuin vallan tokosta! :D Riitta kouluttaa nykyään Tamskin hallilla torstai-iltaisin ja onnistuin nappaamaan heti seuraavalle kerralle terenit Jokrulle. Ajattelin mennä treeneihin ihan sillä ajatuksella, että pääsen testaamaan miten Jn kanssa menee pitkän tauon jälkeen ohjatuissa tokotreeneissä, missä on monta muutakin (vierasta) koiraa yhtä aikaa. No himskatti! Sehän meni ihan loistavasti! No okei, meitä oli vain kolme tuossa ryhmässä poikkeuksellisesti mutta sen sijaan naapurikentällä juostiin aksaa koko rahan edestä. ;) Ja mitä teki Jokru.. se keskittyi vain ja ainoastaan muhun!! Se oli täysin eri koira, kun joskus aiemmin! Wuhuu!! Mä sain itselleni aikamoisen tokoboostin myös tästä kokemuksesta sen lisäksi että itse tekeminen on niin hienolla mallilla.

Ja itseasiassa jo pentutapaamisen treenien seurauksena innostuin nappaamaan meille myös koepaikan oman seuran kokeeseen! ;) Ja jottei tämäkään liian simppeliä, niin paikat molemmille pojille; Jokru aloon ja Masi avoon. Jokrun suhteen mulla oli ihan täysi luotto päällä, että itse liikkeissä ei olisi mitään. Masin kanssa sen sijaan avo-luokan liikkeissä saattaisi olla hieman pieniä epävarmuuskohtia. Mutta hyvää kokemusta molemmat ja täysin treenin ja kokemuksen kannalta! Näistä johtuen otettiinkin se reilu viikko kohtalaisen tokopainotteisesti. Torstain viikkotreeneissä hoksasin myös sen Jokrun ainoan heikkouden tai mahdollisen puutteen osaamisessa (kokemuksessa siis), että alossahan koirat nykyään käskytetään paikkiksessa erikseen maahan ja ylös. Treeneissä J vielä jojoili hienosti ylös-alas, mutta jokusien treenien ansiosta ei tässäkään ollut mitään ongelmia. Oli aika oiva keino käydä arki-iltaisin treenaamassa hallin uudella hiekkakentällä, jolloin paikalta löytyi aina joku avulias treenikaveri seuraksi ja koirahäiriöksi. :)

Ennen koetta meillä oli vielä ohjelmassa yhdet Tanjan aksatreenit hallilla. Nappasin siihen lisäksi vielä yhden yksärin puoliksi toisen koirakon kanssa. Joten Jips sai juosta varsinaisissa treeneissä ja Jokru sitten yksärin puolikkaalla. Kyllä saatiin taas aksata! :) Jälleen kerran ratapiirroksen perusteella pohdiskelin rataa, että onkohan ihan tekemätön paikka mutta niin vaan sitä koirien kanssa sitten homma sujuu. Tällä kertaa olikin oikein hyvä järjestys tehdä Jipsin kanssa ekana, jonka jälkeen pääsi vaan juoksemaan radan Jokrun kanssa. :)

Tiistainakin kävästiin vielä hallilla ottamassa pienet iloiset tokot, joista todenteolla tuli iloiset treenit kun Hanna koutsasi naapurikentällä. :) Hanna on kyllä yksi isoimpia häiriötekijöitä Jokrulle :D mutta superisti Jokru suoriutui ja pystyi silti keskittymään omiin juttuihin. Sai kuitenkin palkaksi "pienet" halailut ja pusuilut Hannan kanssa. :D

Keskiviikkona koittikin sitten jännääkin jännempi kokemus, ensimmäinen tokokoe Jokrun kanssa. Mua jännitti ihan sikana! Poikkeuksellisesti kokeessa käytiin alo-luokka ennen avoa. Tuomarina kokeessa oli Riitta Räsänen, joten tiesin paikkiksen olevan vikana. Se on mun mielestä enemmän kun hieno juttu varsinkin alo-luokassa. Siinä luoksepäästävyys/tarkastuksessa Jokru hieman hösäsi (okei, ei olla sitäkään niin paljoa treenattu kun olis pitänyt) ja haukahteli.. osittain myös siksi että leikitin Jtä myös siinä vieressä. Ennen kehään menoa siinä laidalla Räsänen kävi antamassa meille varotuksen sanasen Jokrun haukkumisesta. :( en tiedä sitten, oliko kyseessä ihan oikea varoitus. Onneksi ei tarvinu sitä enempää pohtia! Sen jälkeen en sitten leikittänyt poikaa enää hallissa. =P

Tärkein silti.. ensinnäkään koko illan aikana Jokrulla ei tullut yhtäkään reagointia eikä se oikein edes välittänyt muista koirista. Haukkua toki oli ilmassa ja herkästi, mutta osittain mun syytä kun leikin ennen koetta jonkun verran (ja varmaan liikaakin) ja toki oltiinhan me just aksailtu tuolla samassa paikassa. Toisaalti iso kaikuva halli, missä oli aika hiljaista muuten, niin onko ihme jos Jokrun ääni hieman kuuluu. ;) Mutta haukkua tai muuta ääntä ei tullut pihahdustakaan itse kehässä. Suoritusten jälkeen Riitta kehotti viemään koiran rauhassa ilman leikittämistä hallista pihalle, jotta hän ei joudu kuuntelemaan haukkuja. =P juostiin sitten pihalle leikkimään... No mutta hyvä pointti tuo silti. On mun hyvä keskittyä tuohon äänen käyttöön, kun se ei kuitenkaana ole suotavaa tokokisoissa. Vaikka ei siis kehässä ongelma oliskaan..

Itse liikkeistä ei tarvi paljoa kommentoida.. meni aika superisti ja ihan niinkun odotinkin. Ainut että seuraamisessa ei ollut tietoakaan Jokrun painamisesta. =P se saattoi jopa seurata juuri oikealla etäisyydellä musta. Vähän tiivistyi sitten muihin liikkeisiin mutta ei varsinaisesti sittenkään painanut. Seuruussa lisäksi hieman edisti, josta taisikin tulla vähennyksiä. Hitaassa käynnissä pylly meinasi valua maahan. Kävelin normaalin käynnin aika ripeästi niin kuulema hidas olis saanu ollu aavistuksen nopeempi. Mut jospa sitä joskus oppii itsekin kävelemään oikein. Seuruusta 7,5 ja muista liikkeistä 10 tai 9,5. Yhteisvaikutelma vaan 8, kuulema sen alun hösäämisen vuoksi mutta ihan iloista kuulema kehässä. Yhteensä pisteitä 186, KP ja luokkavoitto! :D Palkintojenjaossa Riitta joutui toteamaan tulleensa yllätetyksi meidän osaamisen suhteen. ;) hahaa!!

Masin kanssa odotetusti ruutu oli haastava. :/ ei löytynyt koko ruutua. Vaikka just ennen meidän vuoroa ehittiin käydä pihalla tekemässä pari toistoa. Liikkeestä seisomista on tullut nyt hieman hinkattua, samoin kun ennen koetta... joten istuminen jäi sitten seisomiseksi. =P Hitsi, kun en koskaan tajua antaa toista käskyä moisessa tilanteessa. Kun sen toisen käskyn sais antaa siinä melko heti. Muuten sitten vähän meinas tulla myös haukkua esim kiertoon lähetyksessä, perusasentoja oli hieman vinoja yms. Hyppy oli 10. :D jee! Ja kuulema iloista tekemistä! Avo3-tulos tuloksena ja silti neljän koirakon luokassa sijoitus oli kolmas, joten palkinnoille päästiin Masinkin kanssa. Jee! :) Ihan hyvä reissu siis! =P Masin kanssa täytyy ehdottomasti saada toi ruutu PALJON vahvemmaksi ennen seuraava yritystä. Mut muuten ei siellä nyt niin ihmeellistä ollut. Asentojen erotteluja jäävissä, kaket on hyvät.. ja asentojen pitoa, kun mä siirryn koiran taakse. ;) Seuraaminen oli oikein kivaa, Masilla pysyy paikka hyvin vaikka mä kipitänkin sille ihan liian kovaa.

Perjantaina päästiin jatkamaan viikon aksailuja, kun sain extemporee yksärin Elinalle Piikkiöön omalle ulkokentälle. Voi jummi, miten siistit treenit! Miljoona sydäntä molemmille J-kerholaisille. Tahtoo näitä lisää! On se Elina vaan aika mahtava koutsi!!

Viikonloppuna jatkettiin koirahierontaopiskeluja. :) Siistiä! Nyt alettiin päästä jo asiaan, kun koko viikonloppu keskityttiin vain hierontoihin. Lauantaina treenailtiin omilla koirilla ja sunnuntaina saatiin ekat vieraat asiakkaat. :) Tän viikonlopun huikein juttu oli ehdottomasti, et nyt sain oikeesti ekaa kertaa kunnolla käsitytä, miltä se jumiutunut lihas tuntuu ja ennen kaikkea miten kevyellä otteella sen tuntee. Huikeeta! :) Nyt pitäis sit päästä vähän hieromaan vieraitakin koiria. Onneks itellä on kuitenkin myös kolme harjoituskappaletta.

maanantai 29. elokuuta 2016

Ihan pelkkää aksaa

Ei me olla paljoa muuta joudettu, kun aksaamaan.. ;) Toissa lauantaina olin Jokrun kanssa Tanjan valkkuryhmän ekoissa treeneissä.. oltiin me taas hyviä ;) ja ainakin oli kivaa! Sunnuntaina kisattiin Jipsin kanssa oman seuran kisoissa.. ei mainittavaa menestystä, mut Jips pysyi hienosti kaikki lähdöt ja otti jopa hyvin kontaktit. Jee! Empä edes muista, minkälaiset radat muuten oli... :D

Sitten viime torstaina alkoi vihdoin Janitan ja Jaakon kk-treenit. :) Ihan parasta! Tällä kertaa treenasin vain Jokrun kanssa, annoin Jipsin paikan Tanjalle. Saatiin miettiä (ja kertoakin) tavoitteet tulevalle kaudelle ja ylipäänsä lähiajalle. Ne kepit taitaa jollain tapaa olla meidän heikoin lenkki edelleen.. voi tylsyys! :/ Sen sijaan aika kivasti ollaankin saatu jo varmuutta tekemiseen (peilaten eilisiin kisaratoihin..).. luottoa lisää vaan, niin vauhti sieltä tulee kyllä. JA eihän se vauhdin lisäyskään olis muuta KUN töppöstä mulla enemmän toisen eteen.. ;) vaan se! :D Keskustelukierroksen jälkeen otettiin koirien kanssa ns kisanomainen suoritus, jonka jälkeen toinen kierros treenattiin. Kauden teemana on, että samoja virheitä ei saisi tehdä uudelleen.... :D tätä varten saatiin vihkot, joihin tulee merkata sen kertaiset "ongelmakohdat" ja muut huomiot omasta treenistä.. ne on samalla läksyksi ja tosiaan samoihin virheisiin ei saisi palata. Hehehee... helpommin ehkä sanottu kun tehty, mut koitamme parhaamme. Oli kyllä aivan huikea treeni! On se Janita vaan aika Paras!

Illalla kiiruhdin vielä Anne Talvitien mentaaliluennolle.. mahtavia ja ennen kaikkea kokeilemisen arvoisia asioita. :)

Viikonloppuna koitti Päkäpaimenten tapaaminen. Lauantaina treenattiin tokoa Riitta Kivimäen opissa. Kylläpä teki meille Jokrun kanssa taas hyvää ja toisaalti karu tosia-asia, että tota tokoa vaan niin pitäisi treenata.. kesällä, kun tehtiin vähäsen joka päivä pariinkin kertaan, niin edistystä tapahtui. Nyt tuntuu, että se meidän ikuisuusongelma perusasento ja sitä kautta seuraamisen paikka, on mennyt taas takapakkia sinne kevään tilanteeseen. Joskin PALJON meidän tokotekemisessäkin on hyvää... Luopuminen on hyvällä mallilla, häiriöt ei häiritse, Jokrun vire ja sitä kautta tekemisen meininkin alkaa olla oikein hyvää. Enää pitäis treenata... Yksi vinkki pa-paikkaan oli ottaa avuksi joku lauta tms, johon J vois kohdentaa etutassut. Vois kokeilla jatkossa. Toisessa setissä tehtiin ruutua. Mehän on viime aikoina tehty aika paljon vaan törpön kiertoa, eikä lainkaan ruutua. Ihan hyvä tilannetsekkaus siis! Ja joo, J kiertää ruudun.. :D Nyt kokeiltiin ihan ruudun näyttämistä, kun en oikein halua viedä alustaa tai lelua ruutuun, koska ne on liian iso apu. Niinpä tehtiin ennemmin aika läheltä ja toisaalti niin, että jätin Jn kauemmas mut olin ite lähempänä ruutua. Hyvin se muistui sieltä! Tarvii vaan muistaa jatkossa treenata näitä rinnakkain enempi ettei kierrosta tuu näin selkeesti vahvempi. ;)

Sunnuntaina olis treffailut jatkunut aksan merkeissä, mut me suunnattiinkin Janakkalaan vielä viimeisiin ulkokisoihin. Ja joo-o.. on se vaan niin siistiä aksata Jokrun kanssa! <3 Ja kaikkinensa oli ekaa kertaa ilman lainkaan reagointeja kisareissu, vaikka oli valkoisetkin mukana ja lenkkeiltiin porukalla. Jess! Ja koska starttien jälkeen oli niin loistavasti tilaa poistua paikalta leikittäen, niin eipä ees päästy treenaamaan hallitusti ja hillitysti paikalta poistumista... ;) hmm.. ois ehkä pitäny treenata mut ku oli niin hyvät fiilikset radoista. Taas sarjassamme lähellä mutta niin kaukana nollat. Ekana ollutta hypäriä en oikeesti edes muista, mitä siellä tapahtui.. kymppi sieltä tuloksena, mutta ei oikeesti mitään hajua. :D Seuraavat kaksi aksarataa jostain syystä taas muistaa aivan hyvin.. ekalla näistä Jokrulle kepeillä yhden kepin väliin jättö jonka takia kepit uudelleen. Mun oli radan jälkeen ihan pakko varmistaa tuomari-Johannalta et jäihin siellä se yks keppi väliin.. ja joo, jäi siellä. En siis uusinut turhaan. :D se oiskin puuttunut... Muuten ihan superi rata yhdessä hienoilla kontakteilla jnejne. Ns alkusuoralla tein kaksi persjättöä peräkkäin. Huh! Eka oli ehkä vielä ajoissa mut toka myöhässä ja koira joutu korjaamaan linjaa kun olin edessä. Jokrulle silti ehdottomasti pisteet siitä, että se vaan suorittaa kiltisti! <3 Viimeinenkin rata oli agirata, nyt onnistui kepit puhtaasti, vein pakkovalssilla Jn sisään kepeille. Alun sivuirrotus onnistui ihan superisti (tuomari kehuikin tätä kohtaa palkintojenjaossa :D ) ja siitä pariin esteen päässä päällejuoksukohdassa oletin kiireen liikaa enkä varmistanut esteen lukitusta ja J tuli ohi.. Hitto! Voisko sitä olla ite huolellinen jatkossa!? Ihan sanomattakin selvää, että tästäkin kisareissusta jäi aivan mieletön fiilis itselle ja nyt tahtoo vaan lisää kisoja ja lisää kokemusta jajaja.... :) On toi Jokru vaan aika kiva kisakaveri! :)

tiistai 16. elokuuta 2016

Kisoja

Toissaviikonloppuna otin hurjan kisarupeaman sekä Jokrun että Jipsin kanssa. Nooh, hyvää kokemusta mut en ehkä ihan heti kisaa molemmilla samana päivänä. Vieläpä kun sain juosta Jokrun radalta käytännössä suoraan Jipsin rataantutustumiseen. Arg! :/ Eikä ollut tulostasokaan meidän osalta mitään mainittava näistä Levekin skaboista.. :D mutta kiva oli päästä silti uuteen kisapaikkaan sekä erityisesti nurmelle aksaamaan.

Seuraavana keskiviikkona jatkettiin heti Jokrun kanssa Tamskilla iltakisoissa kahden startin verran. Eka rata oli hypäri ja saatiin aika hyvä meno! :) No okei, video paljasti taas karun totuuden mun hölköttelystä.. :D mut jos ei nyt takerruta tuohon sivuseikkaan. ;) Hypärin tokavikana esteenä oli muri ja pöh, Jokke meni ja kolautti palikan alas. Kai me nyt joskus on täyskorkeeta muuria tehty?! :D Kyllähän meillä Lempäälän kisoissakin jokunen rima tippui kaikkinensa mut siellä laitoin hyvin pitkälle alustan piikkiin. Agiradalla tein ite törkeen oletus/ohjausvirheen.. oletin mutkaputken syöttävän koiran seuraavalle hypylle mut niin vaan se taittoi putkesta suoraan mun liikkeen perässä ja este jäi välistä. Höh taas! Mut oli se Jokru aika super!

Hyvä muistutus silti itselle, että nyt kun päästään hienosti ja hallitusti starttiviivalle, niin nyt tarvii keskittyä että päästään myös pois hallista samoin hallitusti. Joo, me ei todellakaan tarvita tuossa lelua (ainakaan tässä treenivaiheessa!) ja joo, toi tuttu oma halli on näköjään se haastavin jostain syystä. Mutta treeniä tähänkin, niin hyvä tulee.

Viime viikonloppuna olikin sitten viimeinen anatomia-pläjäys koirahierojakurssilla ja nyt on sitten se puoli opiskeltu. Vielä kun hieman lukisi itsekseen, että kunnolla sisäistää kaiken. :D Pikku rasti! ;) Kaiken muun mahtavan lisäksi mulla oli Jokru mukana kahtena päivänä ja voi jummi. Se ei käytännössä haukkunut kertaakaan! Ja tän lisäksi Jokru onnellinen poika sai rakastua moneen tyttökoiraan! ;) Yksi kurssilainen otti hieman kuvia ja tässä pari niistä:







sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Treenejä ja kisoja

Viime viikon torstaina treenattiin J-kerholaisten kanssa Tanjan treeneissä. Loistavat treenit taas kumpaisenkin kanssa!

Eilen ajelin Janakkalaan kisaamaan Jokrun kanssa ja tänään sitten Jipsin kanssa. Eilen Jokrun kanssa meidän jokaisen radan "kohtaloksi" koitui kepit.. ekalla radalla tippui myös pari rimaa, samoin kun vikalla radalla yksi, kun seisoin esteen edessä. :D Hups! Ratojen keppivirheet; ekalla Jokru ei vain taipunut ekaan väliin, vaikka kepeille ei edes tultu kovin kovalla vauhdilla, tokalla J jätti kepit kesken (en myönnä kovin paljon vedättäneeni) ja vikalla ohjasin itse huonosti kun yritin mennä törkkäsemään ja yritys jäi hieman puolitiehen, kun en ehtinyt... J meni tokaan väliin. Kokonaisuutena kisat meni silti aivan mielettömästi ja Jokrulle täysi kymppi! Loistavaa kisakokemusta ja ennenkaikkea positiivista kokemusta paljon! Jokru oli aika huikea kisakaveri! <3 Keskimmäisellä radalla yllettiin kaupanpäällisiksi vielä palkinnoillekin! Jee! :)

Jipsin kanssa myös loistavat kisaradat x3 !! Aksaradoilta vieläpä nollat, molemmat sijoilla 4. Hypärillä ehdottomasti paras veto ja sitten aika lopussa ohjasin putken väärään päähän. :D hehee! Noh, tuplanolla! :) Oishan se tripla ollut jo ihan liikaa! Kermisen radat oli jokainen todella kivat! Pääsi kunnolla miettimään koiran linjoja ja mielestäni valitsin meille täysin oikeat ohjaukse. Hypärillä pääsin tekemään yhden sylkkärin ja KAKSI poispäinkäännöstä, jotka toimi jokainen ihan superisti! Jipsi eteni todella hyvin ja uskon, että oltais ilman putken väärää päätä saatukin ihan kelpo aika. Harmi, ettei ratoja saanu videolle.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Aksaa

Sitten viime kirjoituksen ollaankin elelty aksapainotteisesti.. keskiviikkona päästiin käväsemään pitkästä aikaa Kaarinassa ja tällä kertaa Timon yksärillä. Pitkästä aikaa! Oli loistava treeni! :) Ratana kisanomainen ja pitkillä esteväleillä, eli juosta sai! :D J-kerholaiset oli tapansa mukaan loistavia.. Erilaisten ohjauksien puolesta tuli taas pari mainiota kohtaa kokeiluun ja itselle samantien treenilistalle... Yks juoksupätkä, mihin ei vaan ehtinyt järkevästi, niin siihen sopikin hyvin leikkaus ja vastakäännös. Yhdistemänä hieman erikoinen (mulle ainakin) mut toimi todella hyvin, kumpaisellakin! Toinen kohta oli semmonen, mihin yritin ensin tunkea pakkovalssi-jaakotusta, mut siihen sopi todella hyvin viskileikkaus. Tota on treenattu ennenkin Timon treeneissä ja sen puolesta huomasi, että on tullut joskus kokeiltua... Toimi jälleen todella hyvin ja sopi kyllä kumpaisellekin koiralle loistavasti!

Perjantaille ostin Tanjan ratatreenin Tamskin hallille ja siihen kaupan päälle vielä hieman lyhennetty yksäri. :) Niin huippua! Jokru pääsi osallistumaan varsinaiseen treeniin.. räpsäytteli hieman herkän oloisesti rimoja kohdissa, joissa olin myöhässä.. ;) noh, jos ei olis myöhässä. Mutta myös muistiin korvan taakse itselle; älä käy päivällä yli tunnin metsälenkkiä, jos illalla on aksatreenit. Varsinkin jos edellisistä aksatreeneistä on reilu vuorokausi. Arg! :( Sori koirat! Nyt huilitaan.... Tässäkin radassa oli pitkiä estevälejä, joten kiirettä piti! Yksäriosuudella Jipsi pääsi juoksemaan samaa rataa ja hyvä yritys nollatreenista, mut se yritys kaatui mulla aika alkuunsa.. höh! Jokru pääsi vielä Jipsin huilitauolla tekemään hitusen keppejä ja puomia. Kepeillä testailtiin häiriöitä, kun oon sanonu etten itekseen osaa niitä treenata. Noh, Jokru on kai treenaillu itsekseen, koska ei tullut virheen virhettä vaikka tehtiin semmosia häiriöitä että oksat pois! :D Sivuirrotusta, taakse jäämistä ja lopuksi vielä semmonen, että kutsuin Jn kauempaa kepeille ja menin edellä ja leikkasin kepit kahdesta läpi... :) Jäbä vaan pujotteli!! Puomilla keskityttiin juttuihin, mitä ollaan selvästi vähemmän treenattu itekseen, eli tilanteisiin, kun mä irtoan sivulle tai jään reilusti taakse. Ja voi jummi.. vaikka mä jäin ihan puomin alkuun tai tein jopa ihan äkkistopin, niin Jokke meni ihan superisti alas asti. :) Wau! Joku on selkeesti käyny treenaamassa Jn kanssa... ;)

Tänään kävin kuunteluoppilaana Hyvärisen Hannan juoksukontaktikoultuksessa. Ja olipa hyvä koulutus! Joskohan sitä ens talvena vihdoin vaihtais ne juoksukontaktit A:lle ja kumpaisellekin J-kerholaiselle. :) hmm... siinä olis kiva projekti! Jos nyt ensin hieman kisailis kumpaisenkin kanssa..

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Parin viikon treenit

Mulla taitaa olla parin viikon treenit kirjaamatta.. hups! :/

Pari kertaa ehti olla vielä Jirkan ohituskurssia, molemmat kerrat Hämeenpuiston tienoilla. Meillä oli enenevässä määrin ainut ongelma Jirkan läsnäolo. :D muut koirat ei häirinny yhtään. Että semmosta! Yleisesti arjessa olen huomannut myös huomattavan muutoksen Jokrussa, jota kautta itselle on saanut nyt paljon rennomman fiiliksen. Eli muita koiria ohitellessa/kohdatessa ollaan päästy nyt myös ihan porukkalenkeilläkin helposti sellaiseen temppumoodiin. Eli kun vaan Jokrulle antaa jonkun "tehtävän", niin muista ei tarvi välittää yhtään... mikään pelkkä namia suuhun-metodi ei pelaa.

Tänäänkin käytiin omatoimitokoilemassa. Poikien kanssa oikein mainiot setit. Jokru hengaili myös hallissa sillä aikaa, kun treenasin Masin kanssa. Nyt meinas irrota haukkua, viimeksi ei tullut. Ehkä nyt oli hieman pitkä tauko edellisistä treeneistä ylipäänsä ja viime aikoina ollaan muutenkin ehkä aksattu taas enempi. Uskon, että nää vaikutti.

Viime perjantaina meillä oli Tanjan aksayksäri J-kerholaisten kanssa ja voi jummi, miten pätevät aksakoirat. Ratana oli sellainen teemoilla irtoaminen ja koiran linjat. :)  Huippu kiva treeni oli ja koirat oli, ylläri ylläri, hurjan päteviä! Itsellä meinas loppua kunto kesken....

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kooste viikon treeneistä

Jälleen samalla otsikolla, kun niin monesti ennenkin... pikakoosteena viikon kaikki treenit. :)

Tiistaina Jirkan ohituskurssia. Oltiin vaihtelun vuoksi Eteläpuistossa, siinä minigolf-radan vieressä, missä liikkui samaan aikaan paljon muitakin "taviskoiria" lenkillä. ;) Mentiin hieman myöhässä, josta johtuen ihan treenin alku meni hieman Jokken ylikierroksia laskiessa. :) Oon kyllä jo todennut kauan aiemmin, että meille sopii aika hyvin sellainen rauhallinen saapuminen treeneihin (jos siis ollaan jossain ns vieraassa paikassa), et mennään paikalle ajoissa ja käydään hieman käppäilemässä rauhassa paikkaa ympäri. Nyt ei sitä ehditty tekemään ennen varsinaista treeniä. Mutta muuten sujui kyllä oikein hyvin! Jokru (vai minä?) on hyvässä siedätys-moodissa näissä treeneissä eikä reagoinneista ole tietoakaan. Vähänhän se meinaa hepuloida Jikrasta! :D

Keskiviikkona oli vielä viimeiset Piian treenit tällä erää. Harmi, että nää oli tämmöset pikakurssit poikien kanssa. Piian opeissa vois jatkaa pidempäänkin! ;) Jokrun reeneissä oli aiheena jotain semmosta, kun jos treeneissä menee joku ns pieleen ja kuinka jatkaa sitten siitä ja saada koira taas uudelleen vireeseen. Noh, mä koen et meillä on varsinainen toko niin alkutekijöissä, et me vaan opetellaan aikalailla kaikkea. Me keskityttiin sitten enemmänkin siihen, kuinka jatkaa näitä meidän luopumisjuttuja. Masin treenissä tehtiin paikallaoloja, sekä evl:n paikkis, jossa ensin koirat on istumassa ja käsketään kaukaa maahan. No okei, ei tehty kun lyhyet istumiset ja käskettiin maahan aika läheltä. Ylipäänsä vaan testattiin, kuinka koirat toimii. Masi oli ihan super! :) Toisella kierroksella ois tehty ohjattua noutoa, mut koska meillä on niin hyvällä mallilla (vaiheessa!!) suuntien treenaaminen, niin halusin kysellä Piialta apuja Jokrun kaukoihin. :) Hyvät vinkit saatiinkin! :)

Torstaina Jokrun kanssa päästiin kunnolla aksaamaan monen viikon(!) aksatauon jälkeen, kun Tanja oli koutsaamassa meidän torstairyhmää. :) Olipas huiput treenit ja Jokke OLI Loistava! Puomi on oikeesti nopeutunut ihan valtavasti, kepit on hurjan hyvät myös ja oikeesti vauhdikkaat! :) vähän se meinais kontakteilta "valua" pitkäksi... häiriöitä siis lisää. A:lla on olis haastava häiriö, kun piti valssata ihan lähellä.. nää treeniin siis. ;) Treenin jälkeen lähdin kävelemään kaikkien kanssa ja käveltiin sitten aika reilu lenkki, kun onnistuin eksymään hallin viereiseen metsään. Ja kyllä, ilman puhelinta! :/ Käytiin Niihaman pururadalla ja ilm kohtuullisen lähellä Jyväskylän tietä. Hitto!

Perjantaina oli jälleen mahis käydä tekemässä pienet omatoimitreenit ja pakkohan mun oli päästä Jippiksen kanssa samalle radalle, kun Jokrun kanssa. :) Hyvät pätkät saatiin Jipunkin kanssa, tottahan toki! :) Kun tulis nyt vaan niitä kisoja, niin päästään...

Masin kanssa tokoiltiin taas hieman. Jokunen loistava törpön kierto ilman ääntä. Jee! :) Kapulan kanssa temppuiltiin taas jonkun verran.. vähän seuraamista, jokunen nouto. Sivulletuloja tehtiin sekä ilman kapulaa että kapulan kanssa. Kapulan kanssa varsinkin asento meinaa jäädä vajaaksi... vahvistetaan siis entisestään ilman kapulaa. Teimpä muuten sellaisen huomion, että sivu-käskyllä Masi taitaa tulla paremmin suoraksi sivulle, kun taas meidän luoksetulo käskyllä tule tuleekin enemmän vajaaksi. Hmm.... testaillaan lisää. :) Vähän myös peruuteltiin sekä kokeiltiin sitä myös sivullakin. Ei se sivulla oikein onnistu läheskään yhtä hyvin kun mun edessä. Sen sijaan juostessa onnistuu hienosti käännöksetkin. :) Jee!

Jokrun kanssakin innostuin sekä hieman aksaamaan että myös tokoilemaan. Jokuset kontaktit (A:lla valssaamista erityisesti), puomilla kunnon palkkausta, kepit kerran.. tokossa Jokrunkin kanssa temppuiltiin kapulan kanssa jonkun verran. Kokeiltiin pari ihan kokonaista noutoakin ja jummi, sehän sujuu. :) Tai siis sekin.. ;) Palkkailin pari kertaa kaukoihin liittyen maassa pysymistä niin, että olin ihan lähellä. Siitä kun pompautan koiran istumaan käsitargetin avulla, niin mun pitää olla tarkkana ja huolellinen, ettei mun käsi ole liian ylhäällä. Vain sen verran, että koira pompahtaa istumaan mutta ei niin, että etutassut nousee ilmaan. Tarkkaa touhua! ;) Hyvät noista kaukoistakin vielä tulee!

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Viikon treenit

Olipa ihan odotettavissa, että tän viikon ohitustreenit ei menneet ehkä niin samalla tavalla yli odotusten, kun viime viikolla.. =P vaikka toisaalti, ne meni jopa paremmin. Jokru oli jollakin tapaa aika paljonkin viime viikkoa ehkä rauhattomampi.. tai tuntui näppeihin herkemmältä. Me ehdittiin paikalle ajoissa ja käytiin kävelemässä puistoa ympäri, ei siinä sinänsä mitään ihmeellistä sattunut tms. Jirkalla oli joku kaveri mukana ja se oli Jokrulle selkeesti haastava.. ehkä asetelma oli kaikenkaikkiaan eri kun me oltiin hyvissä ajoin paikalla, jolloin Jirka käveli kohti meitä kaverinsa kanssa. Ainahan kaikki kohti kävelevät ihmiset on hieman jänskiä, varsinkin jos katsovat kohti.. Loistavasti saatiin silti itse treeni käyntiin ja siinä Jokru oli taas aivan loistavasti hereillä. Oli kyllä suorastaan mallioppilas kontaktipelissä. :) Ympärillä pyöri paljon taas tavallisia lenkkeilijöitä, jotka aina hieman sekottaa pakkaa.. Kun eivät liiku, kuten haluaisimme. ;) Mutta tosiaan, edelleen jatkui itse treeni ihan loistavasti Jn kanssa. Se on niin hyvin mukana tuossa pelissä. Kun kaikilla homma toimi niin hyvin, niin me vaihdettiin treenipaikaksi parkkipaikka puiston vieressä ja vaihdettiin hieman kuviota. Treenailtiin pareittain ja tehtiin autojen takaa ns yllätyshyökkäyksiä. Noh, eihän ne niin yllätyksiä lopulta ollut ja homma toimi edelleen aika hyvin. Jälleen lisättiin haastetta ja lisättiin keskustelua meidän taluttajien välille. Aluksi vaan pysähdyttiin ja morjesteltiin toisiamme. Tämäkin sujui vielä ihan mallikkaasti... MUTTA sitten kun aloimme juttelemaan hieman enemmänkin ja ehkäpä mun keskittyminen hieman alkoi herpaantua Jokrusta, niin sitte alkoi meidän "alamäki". ;) Olishan mun nyt pitäny toi muistaa ja hoksata, etten voi antaa Jn vaan "olla itsekseen", kun tommosessa häiriössä se ei onnistu. Eli mun moka kyllä ihan täysin! Ton pienen reagoinnin jälkeen otettiin pieni hengähdystauko. Pelattiin vähän onoffia ja sen jälkeen otettiin pieni palauttava kontaktipeli. Ne meni taas hyvin!

Keskiviikkona jatkettiin tokotreenejä Piian opastuksella ja tällä kertaa myös Masi pääsi treenaamaan. Jokrun kanssa testailtiin leluista luopumista ja hyvin J luopui, ollaanhan me näitä treenailtu. Se tapaus meinas olla haastava, kun heitin jo kaksi lelua jonka jälkeen J ei arvannut, että mulla on enää yhtään lelua taskussa. Sanoin jes lelujen heiton jälkeen ja palkkasin sosiaalisesti, J oli hitusen kiinni heitetyissä leluissa, mutta pysyi silti mun lähellä. Ja kun oikeesti luopui maassa olevista leluista, niin kaivoinkin taskusta vielä kolmannen. :) Tämmösiä eri variaatioita on hyvä jatkaa.

Masin kanssa meidän treeneissä vuorossa oli kiertonouto-hässäkkä. Jokainen koirakko sai valita itselleen haastavan osion ja meillehän se on (tai oli :) ihan vaan kierto. Mähän oon onnistunut vahvistamaan kaikille pysähtymistä ihan vaan törpön taakse. Ompa muuten ollut himskatin helppoa. ;) Se oli siis pähkinänä Masin kanssa, että saataisiin koira tajuamaan liikkeen jatkaminen. Ja nyt pari omatoimitreeniä tuon Piian treenin jälkeen voin todeta, että ongelma ratkaistu! :D eli summasummarum, se jes kannattaa ihan kaikkialla muualla paitsi silloin kun koira on juuri siellä törpön takana. ;) Kun Masille on tehty kaikenlaista tarjoamista, niin loppupelissä tuon ongelman ratkaisu oli kohtuullisen helppoa. Piia pisti mulle merkit maahan, missä kohdissa Masin tulee olla kun saan sanoa palkkasanan ja aluksi heitin namin maahan ns uudelleen kiertoon lähtö suuntaan. Käsittämätöntä kyllä, Masi oikeasti hoksasi jutun juonen. :)

Nyt juhannuksen kunniaksi ollaan päästy koirien kanssa hallille treenaamaan kaikessa rauhassa jo kahdesti. Jee! :) Kiitos murun alkaneen kesäloman! Käytiin hallilla sekä perjantaina aamusta että lauantaina illasta ja treenien sisällöt oli edelleen aika tokopainotteiset. J-kerholaisten kanssa käytiin sentään viimeisissä sessioissa palkkaamassa itsemme aksaesteiden luona ottamassa pienet täsmäiskut kepeillä ja keinulla, paria putkea ja yhtä hyppyä.

Toko-osuudessa halusin testata Jokrunkin kanssa kierrossa noita Masin kanssa saatuja vinkkejä. Veikkaan, että Jokrun kanssa tuo ongelma ei ollut oikeasti edes niin iso, kun ns korjaus tapahtui todella helposti. Ei voi muuta todeta, kun jee! Kierron lisäksi treenattiin myös ruutua sekä lelulla ruudussa että ilman. Jokrulla meinaa olla pienen pieni aivopieru ruudussa ekoilla toistoilla ilman lelua/alustaa, kun se tarjoaa oikean puoleista etutörppöä. Saapa nähdä, auttaisko tähän jo pelkästään ton kierron "korjaus". Tai sitten mun pitää vaan yksinkertaisesti vahvistaa vielä vaan lisää ihan pelkkää ruutua ensin avustettuna ja sitten ilman apua. Kapuloiden kanssa kokeiltiin vähän kaikenlaista uutta tai ainakin erilaista.. kaikkien kanssa halusin kokeilla hyppynoutoa niin, että jätin koiran esteen taakse kauemmaksi, kapulan lähemmäksi ja menin itse vastapuolelle vastaan. Hienosti kaikilla nousi kapula mukaan. Ihan ekoilla yrityksillä pojat jätti ensin nostamatta, mutta kävivät kyllä sitten hakemassa uudestaan. Toisilla yrityksillä nostivatkin kapulat mukaan. Poikien kanssa hieman kapulan kanssa seuraamista, Jokru painaa huomattavasti vähemmän jo ja Masi alkoi jätättää vähemmän, kun kaivoi cuz-pallon käteen houkuttimeksi. ;) Ylipäänsä tuntuu toimivan, kun ottaa palkan ns valmiiksi näkyville houkuttimeksi. Mutta esimerkiksi Jokru kanssa kun käytän jonkun verran leluja maassa häiriönä, niin niistähän pitää silti luopua. ;) Hienoa työtä kyllä kaikilta ja on ne innokkaita treenikamuja! :)

Kaikesta huolimatta.... on se aksa silti.. :) Ensin Jipun kanssa vähän keinua ja vähän putkista kepeille jne. Kepeille leikkauksia, persjättöjä, keinulle layerointia.... sitte täysin samat Jokrun kanssa. Voihan huh, Jokken keinu ON makee! Ja ne kepitkin kyllä.... :D vitsit, oonko joskus maininnu, että mulla on sikamakeet aksakoirat?! Mulla on.... Ihan hirmunen kisainto olis molempien kanssa! Mutta kun ei oo kisoja.. ens keskiviikkona olis ollu Tamskilla iltakisat, mutta kun on vielä ne tokot... mut ehkä me vielä päästään kisoihinkin. :) Hyväähän se tekee vähän ottaa kevyemmin, eiköhän se kisaaminenkin tunnu sit entistäkin kivemmalta, ihan niinkun aksan treenaaminenkin.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Omatoimitokoa jälleen

Meille tuli viime perjantainakin mahis mennä hallille treenailemaan ja mehän mentiin.. ja treenattiin vain tokoa! :) Jummi! On kyllä pahemman luokan tokokärpänen mua purassut... :) Mä rupesin inasen haaveilemaan Masin kokeen jälkeen, josko käytäs kokeilemassa avo-luokkaakin samantien. :) Niinhän meidän piti päästä Masin kanssa kokeilemaan, kuinka ne avo-luokan liikkeet mahtaisi sujua. Mä jopa ennakkoon koitin hieman katella sääntöjä läpi, jotta tiedän mitä treenata.. ;) ja eihän ne nyt ihan mahdottomia. Toki iso juttu on se vireen säilyminen, jos se tuossa alo-luokassakin alkoi laskea liikkeiden mukaan. Avossahan liikkeiden määrä kasvaa aika paljon. Toki siellä on edelleen viimeisten liikkeiden joukossa noi vauhdikkaammat, mutta silti.. Mä alan olemaan kyllä vahvasti sitä mieletä, et täytys Masille opettaa kuitenkin joku pieni "temppu" semmoseksi palkkaavaksi jutuksi, jota vois käyttää nostattamaan vähän. Eihän se sallittua ole varsinaisesti, mut parempi sekin ottaa pieni miinus yhteisvaikutelmassa, kun kaikissa liikkeissä.. :D ja who cares?! Kuten Mia kommentoi mun viime julkaisua, niin kivaahan siellä kokeessakin ollaan pitämässä koiran kanssa. ;)

Ton Masin kokeen myötä mulle tuli myös valtava into päästä kokeeseen Jokrun kanssa! :) Harmi, että seuraava kokeenomainen treeni on vasta heinäkuun puolivälissä. Haluun ehkä Jokrun kanssa kävästä semmosessa ensin, että näen kuinka me selvitään siitä kaikesta muusta taas. Kyllähän ne itse liikkeet menee ihan tosta vaan.. :) Tehtiin itseasiassa Jokrunkin kanssa hallilla aika paljon avoimen liikkeitä myös; törpön kiertoa ja ruutua. Kokeiltiin ihan kapulan noutoakin liikkeenä. Pojilla on molemmilla näemmä sama juttu, että sekä kierrossa että noudossa (ja myös ruudussa) kun muistan ns paluuvaiheen alussa huikata sivu-käskyn niin kyllä ne sitte palaa ihan perusasentoon asti... ;) Törpön kierrossa toi miinustaa automaattisesti pisteitä maks 8. Mutta jospa nyt vaan vahvistaisin hieman sivulle tuloa, niin voishan sekin sieltä tulla pikku hiljaa ilman erillistä käskyä. Tehtiin törpön kiertoa ihan kisamatkalla.... öh, sehän on 10m. Eli tehtiinkin siis ylimatkalla, noin 15-20m päästä. :D Tehtiin Masin kanssa pari niin hyvää toistoa ilman äänen pihahdustakaan, et oli pakko jättää siihen. :) Hieno Masi!

Kakeissa ei mitään ihmeellistä, eikä hypyssä. Luoksarissa koira jätetään maahan. No, eipä siinäkään mitään ihmeellistä ole. Liikkeestä seisominen on ehkä Masin kanssa pieni heikkous, vielä. ;) Liikkeestä istuminen on ihan pala kakkua. Mitähän muuta... Ruutua en tehny tällä kertaa Masin kanssa lainkaan. Jokrun kanssa tehtiin ilman mitään apuria ruudussa ja hienosti meni. Ehkä se ei oikeesti tarvi sinne ruutuun mitään alustaa tai lelua, jos kerran ilmankin menee noin hyvällä vauhdissa ja suoraankin vielä. Jännä, että se lievä banaani korjaantui siitä menomatkalta niillä muutamilla häiriötreeneillä. Käsittämätöntä! Kannattaako näitä onnistumisia "pilata" liialla treenillä?! :D Jos siis noi paimenet tuppaa sit alkamaan arvailemaan ja tekemään omia päätelmiään sitten sitä myöden kun itse liikkeet alkaa olemaan liian tuttuja ja helppoja... :D Paikallaistumista on Masikin nyt päässyt treenailemaan ja eipä siinäkään ole mitään ihmeellistä. Samat pätee kaikissa myös itseasiassa Jokruun... eipähän sitä tarvis kun kisata molempien kanssa! :D Nytkin muistin molempien kanssa myös hieman keskittyä sosiaaliseen palkkaankin. Etten heti ole aina kaivamassa lelua taskusta. Ja molempien kanssa tehtiin myös niitä sosiaalinen palkka ja siitä uuden liikkeen ns aloitus ja perusasennosta lelupalkka. Ehkä noita tarvii vaan Masillekin vahvistaa entisestään, kun en kuitenkaan ole niitä niin kauaa Masin kanssa tehny. Ehkä se sieltä rakentuu pikku hiljaa. Tosiaan koekokemustakin me vaan tarvitaan kyllä lisää. :)

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Treenejä ja kokeita

Tähän viikkoon on mahtunut monet aivan uudet treenit. :) Maanantaina olin kuuntelemassa Katja Kiviahon tokokoulutusta, tiistaina alkoi Jirkan hihna- ja ohituskurssi, johon osallistun Jokrun kanssa ja keskiviikkona alkoi Piian tokokurssit Tamskilla eteläpuistossa. Maanantain kuunteluissa tuli taas hyviä ajatuksia ja ideoita omiin treeneihin. Tiistaina treenailtiin Kalevan puistossa ja Jokru suorastaan loisti! Mulla oli ajatus ennen treenejä, että jos vaikka luottaisin poikaan. :) Se kyllä kannattaa! Jokrulla ei tullut lähellekään reagointeja, vaikka ympärillä pyöri paljon ihan ns turistikoiriakin.. Siinä tais olla taas en verran monia häiriötekijöitä ympärillä, että Jokru ei ihan ehtiny ees bongata kaikkia. Vaikkakin se oli alusta alkaen todella hyvin treenimoodissa mun kanssa. :) Mahtavaa! Onhan me käyty tuolla paljon koko talven aikana treenailemassa, tai ainakin jokusia kertoja, et ehkä se auttoi treenimoodin löytymistä. Saihan se J hepulit Jirkasta kuitenkin =P

Keskiviikkona alkoi Piian kurssit Eteläpuistossa. Mä vaan niin tykkään Piian ajatusmaailmasta koirien koulutuksen suhteen! :) Asennekurssi napsahdi Jokrulle ja Masille voi/evl-kurssi. Jokrun kanssa katsottiin hieman leikkimistä ja koiran asennetta mua kohti, ja voin kyllä todeta talven kurssien jälkeen, että J oli ihan eri koira! :) Toki se aavistuksen otti häiriötä, kun menin lähemmäs muita kurssilaisia, mut ehkä ton verran pitääkin katsella, ketä on paikalla ja ketkä tuijottaa. :D Ennen treeniä ehdittiin käydä rauhassa kävelemässä puiston kenttä ympäri ja Jokru sai näin katsella ja tutustua paikkaan.

Masin kanssa ei ehditty lainkaan treeneihin, mikä oli todella harmi. Sen sijaan Masi kävi pitkästä aikaa tokokokeessa! :) Ja todellakin käväsi siellä pyörähtämässä ja näyttämässä mallia... :) Se oli hurjan pätevänä! Joskin kokeenjärjestäjät möhmelsi todenteolla meidän pisteiden kanssa ja laittoi meidät ekana viimeisiksi.. hieman ehdin miettiä, että hitto, mun mielestä meidän liikkeet meni kyllä aika nappiin ja saatiin muka vain 132p. Mutta ne oli ensin nollannut meidän paikkiksen :) vaikka saatiin siitä ryhmän ainut täysi 10. Lisäksi olivat vielä luoksarista kertonut pisteet kahdella, vaikka kuului kertoa kolmella. Justjust! Vähän ärsytti, kun olis oltu oikeesti kolmansia kuudesta ja saatiin KP vieläpä! :) Saatiin meidän paperit ihan vikana ja siinä kohtaa kaikki muut oli toki ehtineet jo poistua paikalta.. eniten siis jäi harmittamaan just se, että nyt kaikki ajatteli että se terrieri oli ihan sysisurkea ja justjust sai edes tuloksen.. :D eihän niillä muiden mielipiteillä ole merkitystä, MUTTA...

Joka tapauksessa, Masi oli huikea oma itsensä ja oli kyllä täysin ansaitut pisteet! Vire meinasi alkaa laskemaan loppua kohden ja sitten otus alkoikin ottamaan hieman häiriötä. Kapulan pidon jälkeen olin lähtenyt liikkurin mukaan kapulaa havitellen :D yms.. noista lopun jutuista johtuen veikkaan yhteistyön olleen "vain" kasi. Myös hypystä napsahti kasi, kun Masi ponnisti todella kaukaa ja pudotti sitten riman. :( Joo, pitää treenata myös tota yli 30cm hyppyä. Tuomarikin(!) naureskeli et aksakoiran luulis hyppäävän... noh, olisko pitäny tarkentaa että juuri tuon takia me EI aksata. :( Kaikkea sitä näkee ja kuulee tuollakin..

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Koirahierontaa

Taidettiin me viime viikolla päästä ainakin vielä kertaalleen treenailemaan koirulaisten kanssa, pääpaino säilyi edelleen tokossa. Me muuten päästiin oikeesti viime viikon aikana aivan huikeasti eteenpäin kaikkien kanssa kukin omalla sarallaan! Jokrun seuruu alkaa vaikuttaa jo oikeasti seuraamiselta eikä vain mun jalkaan nojaamiselta, Masi on nyt oikeasti löytänyt kiertotörpön JA ruudun ja Jipsin kanssa on saatu tekemiseen enenevässä määrin intoa ja iloisuutta jopa palkkaamattomuudesta huolimatta. Ei siis Jipsin kanssakaan heitetä vielä kirvestä kaivoon kisaamisen suhteen... Masille onnistuin saamaan koepaikan ja koska luotto on nyt oikeasti kova kapulan pidon suhteen, niin uskon että nyt voitais jopa onnistuakin.. toki, ainahan kaikki on mahdollista.. :D Jokrun kanssa voi haaveilla kisoista aina vain vahvemmin ja josko sitä vaikka vielä syksyllä uskaltautuisi kokeilemaan. Intoa olis ja varmastihan se Jokke vetäis senkin ihan huikeesti, mutta jotenkin itseä silti aavistuksen arveluttaa. Täytyy saada vielä vähän lisää varmuutta paikallaoloihin ja vieraiden koirien läsnäoloon.

Torstaina mulla alkoi vihdoista viimein hierontakurssi Vesilahdella. :) Kyllä tätä on odotettu ja voin sanoa nyt jälkeenpäin, että ei tarvinut pettyä. Mä olin jo heti torstain jälkeen aivan vakuuttunut, että homma on juuri mua varten. Opiskeltiin koko viikonloppu koirien anatomiaa ja on se vaan niin mielenkiintoista. Ekan viikonlopun opiskelun kohde oli koiran eturaaja, joka käytiin läpi hyvin perusteellisesti lähtien liikkeelle luista, nivelistä, jänteistä ja lopulta päätyen lihaksiin. Aina ensin asia käytiin läpi puhtaasti teoriassa, sitten päädyttiin tutkimaan asiat luurankokoirista ja lopuksi tarkasteltiin samat asiat elävistä koirista. Sunnuntaina ihan lopuksi katsottiin hieman jo alkuun hierontaotteita ja saatiin vinkkejä, miten aloitella hierontaa omien koirien kanssa. Pääasiahan aluksi on opetella itse hakemaan tuntumaan hierottavaan ja oppia tunnistamaan lihaksia ja maamerkkejä luista ja jänteistä. Perjantaina mulla oli mukana Masi, joka oli oikein elementissään nautiskellen saamastaan huomiosta. Sunnuntaina uskaltauduin ottamaan myös Jokrun mukaan ja vaikka hieman huonoksi sattumaksi tällöin mukana olikin huimat 8 muutakin koiraa paikalla, niin ihmeen hienosti Jokru malttoi olla. Toki sillä tuli hieman ääntä varsinkin aamusta, kun porukassa oli yksi hieman herkästi kaikkeen haukkumalla reagoiva pikkukoira sekä hieman malttamaton pentu, mutta mun odotuksiin nähden J käyttäytyi silti ihan huikean hyvin! Todellakin tulen ottamaan sen uudelleenkin mukaan joku kerta! Oli meinaan illalla kohtuullisen väsynyt poika... ;)

Aivan huikea viikonloppu siis takana ja nyt valtava opiskelumotivaatio, jotta saa tankattua päähän kaikki läpi käydyt asiat. :) Termejä on ainakin paljon opeteltava..... Seuraavaa lähijaksoa jo odotellessa! :)

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kisaamassa ja tokoilemassa

Voi jummi! Oonko mä sitä joskus maininnut, että ton Jipsin kanssa kisaaminen (ja toki aksaaminen ylipäänsä) on ihan sairaan siistiä!? Oltiin eilen Tamskin iltakisoissa juoksemassa kaksi Mujusen starttia ja me oltiin aika liekeissä! :) Ekalta agiradalta nolla, sijoituksella 4. Eipä olis muuta voitu tehä, kun MÄ juosta kovemmin.. :D Jipsi oli ihan täydellinen! <3 Hypärille ärsyttävä vitonen, kun en sitten ehtinyt juoksemaan kahden suoran putken päähän hieman tönäämään pituudelle.... Äh! Pitäiskö sitä eteen-käskyä vahvistaa TAI itse linjata paremmin.. taitaitai..... muuten ihan superhieno rata!! Jipsi pysyi molemmat lähdöt, suoritti hienot kontaktit, haki kepit ihan superisti, tuli ohjauksiin (kuten AINA!!) täydellisesti ja MÄ USKALSIN! :) Ihanaa ja mahtavaa! On se Jipsi vaan semmonen aksakaveri!

Koska kisat mentiin perinteisellä mini-medi-maksi-järkällä, meillä oli poikien kanssa tuossa välissä ruhtinaallisesti aikaa tokoilla. Olin varannut meille ykkös kentän ja Minna kanssa oltiin sovittu vieläpä kimppapaikallaoloista. Olipa mainiot treenit todellakin! :) Jokrun kanssa käytiin ensin vaan kokeilemassa hallissa oloa ja treenailua, kun siellä oli aikamoinen hälinä. Mutta poju yllätti mut ihan täysin! Se kykeni tokoilemaan ihan hipihiljaa, vaikka hallissa pauhasi AKSAKISAT samaan aikaan! Käsittämätöntä!

Otin kuitenkin ekat paikallaolot Masin kanssa, tehtiin pelkkä paikkaistuminen. Voi Masi-pieni! <3 Se istua pönötti ilman ajatustakaan maahan tipahtamisesta tai muusta, vaikka edelleenkin hallissa oli aikamoinen häly! Tehtiin paljon muutakin; seuraamista, sivulletuloja, hyppyä, törpön kiertoa, ruutua ja ennen kaikkea leikkimistä ja yhdessä olemista. Selkeesti Masilla meinasi hierrokset nousta tuosta hälinästä herkemmin, mutta ei mitään ihmeellistä silti. Täydet pisteet myös Masille illan treeneistä! :)

Jokrun kanssa meinasin jopa hieman ahnehtia treenaamaan. :D Toisella kierroksella Jokrukin pääsi tekemään paikallaoloja, ensin paikkamakuu ja sitten istuminen. Halusin testata nimenomaan niin, että me oltiin ensin paikalla valmiina ja Minna tuli koiransa kanssa viereen. Selvästi toi on se haastavin ja jänskin juttu vielä, mutta hienosti Jokru veti koko setin! Mun nähdäkseni reaktiot ei ollu lähelläkään. Toki tilanne oli sillä tavalla helpompi, kun Minna oli tuttu ja me juteltiin siinä samalla, niin tilanne ei ollut lainkaan niin jännittävä kaikenkaikkiaan. Mutta loistava treeni siis! Samalla tehtiin aika paljon (ainakin mun mittakaavassa) perusasentoa ja seuraamista lyhyinä pätkinä -> todella hyvin! Huomasin tässä sellaisenkin jutun, että Jokrun ollessa perusasennossa, kun käsken seuraa, niin se tiivistää tuosta jo itsensä mun jalkaan. Olen ottanut tuon testailuun ja palkkaankin niistä, jolloin Jokru ei painaudu muhun vaan tsemppaa vaan kontaktin. Loistavaa! :) Hyvin toimii! Ja jännä tosiaan hypyn takaa kun kutsun sivulle, niin J tulee ihan täydellisesti. Jess!! :) Kierrosta käskin kertaalleen suoraan sivulle asti. Se, mikä pitää nyt asap ottaa Jokrun kanssa työnalle, on paikkamakuuseen pää maahan. :)

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Tokoa treenaamassa

Oishan tässä nyt voinut vielä nukkuakin, mutta noustiin sitten kiltisti taas kun Tuomas lähti töihin. :)

Eilen tosiaan käytiin hallilla (taas!!) treenaamassa ja vieläpä tokoa. Mutta treenattiinkin hyvin! :) Onneksi mulla on kolme koiraa, niin ei tuu yhtä väsytettyä ihan liikaa.. kun tälleen innostuu. :D ja kaikkien kanssa vain ja ainoastaan tokoa. Edes Jipsin kanssa en edes vilkaissut naapurikentän kontaktiesteitä. :D Jee, hyvä minä!

Jokrun kanssa pääpaino taisi olla, ainakin alkuun, perusasennossa ja seuraamisessa. Vaikkakin kun noi sujui taas niin hienosti, niin innostuin kokeilemaan vähän kaikkea muutakin.. meidän vähän kaikkea sisälsi tällä kertaa törpön kiertoa, ruutua, noutokapulan pitoa&seuraamista kapula suussa, sivulle tuloja, hyppyä ja hieman vuoron odottamista alustalla maaten. Haukkuminen ei ollut ongelma laisinkaan, koska Jokrulta ei tainnut juuri päästä pihahdustakaan koko sen hallissa olo aikana. Autossa kyllä, mutta sitä ei lasketa tässä yhteydessä. :) Mutta ei myöskään ollut ongelmaa, etteikö Jllä olis ollu virettä tokoilla. Se oli varmaan aikalailla sopivan innokas! Pääsin tekemään kaikkien meidän treenisessioiden aikana aika mielenkiintoisia huomioita! :)

Perusasennot oli pääsääntöisesti hyviä, ei todellakaan liian tiiviitä vaan aika optimeja. Jokusen kerran kaikkien kolmen setin osalta Jokru tuli sivulle taas lapa edellä mutta pääasiallisesti ilman törmäystä. Eli todellakin me edistytään tässä! Maijun huomio olikin ehkä aika osuva; miksei me oikeesti treenata enempää! :D Nyt kun Jokrun kroppa on oikeesti aika hyvin kehittynyt ja se näyttäisi hallitsevan itsensä hyvin liikkeissä, niin miksi en treenaisi enempää. Toki mä haluan edelleen pitää sessiot lyhyinä, jotta omakin keskittyminen on oikeasti 100% silloin kun tehdään, mutta tätäkin varten otetaan tauko-odottelu nyt oikeasti mukaan treeneihin. Jokru on kuitenkin työkoira, joka ei edes lannistu yrityksistä vaan tuntuu jaksavan toistoja Törpön kiertoja jokunen toisto, pari ihan vaan lelulle ja yhden kokeilin ihan perusasentoon asti. Jokrun kanssa ei ole ongelmaa törpön bongaamisessa. Sen sijaan sen kanssa joutuu ehkä miettimään enempikin hetsaamisen järkevyyttä silmien käytön kannalta. Jokrulta kun kysyy ennen lähetystä, että missä kierto, niin se meinaa jäädä kyyläämään törpölle. Eli ainakin pitää vaatia kunnon kontakti ennen lähetystä, mutta ehkä ens kerralla en edes hetsaa lainkaan. Ruutukin löytyi superisti ilman minkäänlaista banaanikaarta. Eli ne talvella tehdyt leluhäiriöt näissä lähetyksissä ehkä auttoi! :) Kapulan pitoa kokeilin nyt vain sivulla ollessa. Siinäkin Jokru meinaa aavistuksen ottaa pienen nojan muhun kapulalla. Hassua! Oon todellakin onnistunut vahvistamaan tuon! ;) Mutta kun otin puoli askelta sivulle, niin sitten noja toki jäi. Tossa koitin keskittyä itse siihen hetkeen, kun sain Jokrun aavistuksen korjaamaan päätään pystympään. Ekaa kertaa ikinä taidettiin kokeilla seuraamista kapula suussa. Tän vois lisätä treenilistalle jatkossakin... Hyppyä kokeiltiin (ehkä ekaa kertaa) ihan alo-liikkeenä. Ja tästä sainkin hyvän treeni-idean. Eli alo-liikkeenähän hypyssä nykyään kutsutaan koira sivulle esteen takaa. Näin tehdessä Jokru tuli sivulle aivan täydellisesti ilman minkäänlaista hipaisua mun jalkaan! Näin ollen keksin kokeilla sivulle tuloa niin, että jätin noutokapulan mun ja koiran väliin, jolloin Jokru joutui keskittymään luopumiseen kapulasta. Ja taas täydellinen sivulletulo! Jee! :)

Jokru pääsi myös kertaalleen kokeilemaan vuoron odottelua alustalla. Muistin kesken treenin, että ollaanhan me treenattu talvella alustalla makoilua hallissakin. Ei muuta, kun samainen alusta halliin mukaan ja Jokru siihen. Jipsi ei sen sijaan ollut kauhean innoissaan tästä katselijasta kentän laidalla. :D mutta kykeni silti touhuamaan hieman. Arvatenkin Jokru malttoi hienosti alustalla, kun tehtiin Jipsin kanssa jotain rauhallista; kakeja (joskin Jokru teki samat vaihdot alustalla), sivulle tuloja yhyeltä matkalta, kapulan pitoa.. mutta esimerkiksi hypyn suoritus sai Jokrun hiippailemaan meidän luokse. Postiivista oli taas, että Jokru malttoi aika hienosti paikoillaan ja täysin haukkumatta. Ja ne jokunen kerta, kun poju lähti hiippailemaan, niin vaikutti kun se olisi tiennyt tekevänsä väärin.

Masin kanssa myös keskityttiin törpön kiertoon ja ruutuun. Molemmat sujui aivan loistavasti! Ehkä ne meidän "ongelmat" näihin liittyen johtuikin aikalailla vain niistä agilityesteistä, joiden joukossa me joskus näitä tehtiin. :D Ruutua tehtiin jokunen toisto ja kaikki ilman alustaa. Joo, joku vois ehkä sanoa, että hieman lievemminkin sen vois häivyttää. Mutta nääkin kerrat antoi kyllä ymmärtää, että ei se Masi sitä alustaa sinne oikeasti tarvi. Poju joutuu hieman miettimään ilman alustaa ja näin ollen oikeasti hoksaa asian paremmin. Sen sijaan alustan voisi ottaa mukaan aina joskus, jolloin poju voi aivan suoraa juosta sinne tiettyyn kohtaan ruutua sen enempiä miettimättä. Ruutuun Masi menee tosi hyvällä vauhdilla ja oikeasti kaukaakin. Kiertotörppökin löytyi hienosti ihan kentän toisesta laidastakin (taitaa tosiaan olla hieman ylimittainen matka ainakin avo-luokkaan nähden). Kapula pito aivan täydellinen. Kokeiltiinkohan ihan varsinainen noutokin ekaa kertaa kunnolla niin, että annoin Masin tulla ihan sivulle asti. Hieman seuraamista kapulan kanssa. Perusasentojen suoruus oikeesti vahvistuu kerta toisensa jälkeen, kun teen niin että aina jollakin toistolla annan pienen vartaloavun ja toisinaan en. Pääasiallisesti Masi tulee sivulle aivan suoraksi. :)

Jipsin kanssa aikalailla samoja, kun Masinkin kanssa. Kiertoa, ruutua, kaukoja, hyppyä, pari noutoa ja enemmänkin ihan vaan yleisesti fiiliksen nostatusta. Kivaa oli! Empä tiedä, miksi Jipsin kanssa tulee tokoiltua vielä poikia vähemmän, vaikka Jips on todella pätevä. Toki sillä eniten tuntuu vire laskevan tekemisen myötä, joten siksi tota nostatusta ja yleistä kivan pitoa.

Kaikkien kanssa siis todella hyvät treenit ja oli Kivaa! :)

Aksaa ja tokoa

Alkuviikko oli hyvinkin aksapainotteinen, kun taas loppuviikolla treenailtiinkin tokoa enemmän kun aikoihin taas yhteensä. :D

Maanantaina meillä oli Jokrun kanssa vuorossa kevään viimeiset Elinan treenit ja jummi, kun mä nautin aksasta Jokrun kanssa. :) Se alkaa olemaan sillä mallilla, että menosta voi vaan nauttia! Ja tuolla Tsaun hallilla olevissa treeneissä on aika siistiä, kun päästään treenaamaan aina isolla kentällä pidemmillä esteväleillä. Vaikka se tietää itselle reilusti juoksemista, niin loistavaa treeniä se vaan on. Jokru on aksatreeneissä niin kiltti (oonkohan joskus aiemmin maininnut?! ;) että vaikka mun ohjaus olis myöhässä, niin se vaan kiltisti suorittaa. Mutta toisaalti, kun tarvittavissa kohdissa teen vaan(!) törkkäsyn/tönäsyn kohti ponnistuspaikkaa, niin Jokru hakee esteen kun esteen ihan miten vaan. Se on ihan täydellinen!

Elinan treenin perään päästiin Jippiksen kanssa Jaakon yksärille! Wau! Jaakon yksärillä ekaa kertaa IKINÄ ja olipa mahtavaa! :) Marialla oli yksäri tuohon varattuna, mutta koska Luna oli joutunut saikulle me päästiin tuuraamaan. :) Jipsin kanssakin on vaan niin siistiä aksata... meitä oli tunnin treenissä kolme(!) :) jota Jaakkokin hieman naureskeli... hyvin kuitenkin ehdittiin treenaamaan, ainakin meille ihan riittävästi.

Viikon aksailut kruunasi ehdottomasti se, että mulle tulis mahis lähteä keskiviikkona Janitan yksärille! :) Wau ja wau! Ratatreenin "lämmitelynä" käytiin rata virtuaalikoiran kanssa läpi, mikä on mulle itselle kyllä niin paras keino treenata ilman koiraa miettien oikeasti ajoituksia ja sijoittumista. Mun pitäis AINA käydä radat aina näin läpi. Huolellisen tutustumisen jälkeen on niin huikean helppoa lähteä treenaamaan koiran kanssa ja tälläkin kertaa molemmat J-kerholaiset oli aivan mahtavia treenikamuja. :) Jokru sai kaikenkaikkiaan kehuja edistymisestä ja erityisesti sen huikeista kontaktien suorituksista. Eikä ne Jipsinkään kontaktit tai kepit kyllä moitteita saanu. ;) veti se pieni valkoinen rakettikin aika superisti kaikenkaikkiaan! Niin superisti, että uskaltauduin sen ilmoomaan taas kisoihin... :)

Lauantaina vaihdettiin itsemme tokomoodiin ja osallistuttiin poikien kanssa Maijun tokokoulutukseen. Ensin setti Jokrun kanssa ja sen kanssa halusin luonnollisesti keskittyä perusasentoon ja sitä kautta seuraamiseen. On me selkeesti menty eteenpäin itse tuossa perusasentotreenissä ja oon saanut hitusen väljyyttä paikkaan. Muuten ajauduttiin juttelemaan paljon Jokrun vireestä (se oli aika kierroksilla) ja sitä kautta haukkumisesta. Kyllähän se nyt korkeessa vireessä ja hienoisen tokoilutauon aikaansaannoksena (ollaan siis vaan aksattu) aikalailla komensi mua haukkumalla.

Masin kanssa keskityttiin törpön kiertoon ja ruudun bongaamiseen. Joo, noiden bongaamisessa on ollut ongelmia, KUN ollaan treenattu niitä aksaesteiden joukossa. :D ehkä se hieman liikaa vaadittu pieneltä pojalta. ;) Nyt ei ollut meinaan varsinaisesti ongelmia bongaamisten suhteen. Toki mun pitää etäisyyttä muistaa vahvistaa, joskaan esim törppöön ei ehkä enempää tarvita vielä etäisyyttä koska eipähän se avo-luokassa nyt niin kaukana edes ole. :)

Tokotreeneistä innostuneena kävästiin tänään tekemässä omatoimiTOKOtreenit. :) Mä lisään tästä oman postauksen vaikka huomenna, jos ehtisin kirjailemaan.. ehdittiin meinaan treenailemaan jokaisen kanssa hyvät setit. :)

perjantai 27. toukokuuta 2016

Treeniä

Viime sunnuntaina päästiin tekemään taas pienet omatoimitreenit... Jokrun kanssa keppejä ja jokunen puomi. Valkoiset tokoilivat enimmäkseen. Oonkohan mä joskus maininnut, että Jokru on huikea?! Se kehittyy jokaisen treenisessionkin sisällä ja selkeesti sillä aina raksuttaa. :) Jokrusta voinee myös mainita, että se jaksaa hyvin toistoja, vaikka toistot ei todellakaan ole se meidän treenien the juttu. Mun onneksi olen itsekin ilmeisesti hieman kehittynyt aksan saralla ja näen jo itsekin omasta koirasta milloinkin, mikä on ns ongelma, jos joku asia ei heti ekasta toistosta suju ja osaan tehdä korjauksen omaan tekemiseeni. Jes, hyvä minä!

Keskiviikolle onnistuin saamaan taas Elinan treenit ja niin me pakkauduttiin koirien kanssa autoon ja ajeltiin Kaarinaan. Todella pitkästä aikaa Purinalle, tai nykyiselle OneMind Dogs-areenalle. On se vaan mahtava treenipaikka! :) Päivän treeniaiheeni oli kepit, mikä sopi meille aivan täydellisesti! Samalla ratapohjalla oli neljä eri terenivariaatiota, joissa jokaisessa treenattiin hieman eri asioita kepeillä. Niinpä mä valitsin sieltä kaksi treeniä, joissa molemmissa mentiin poispäinkäännöksillä kepeille sekä vedätys, persjättö sekä joku knuutitus(?).. joka tapauksessa törkkäsy kepeille ja siitä jäätiin koiran taakse ja kierrettiin keppien toisella puolelle. Ja voitiinpa todeta, että Jokru ei todellakaan tarvi ohjureita!! :) Se on ihan H U I K E A !!!! Persjätössä kepeille se tuli kerran liian aikaisin pois, jonka jälkeen otettiin sama uudelleen ilman ohjureiden lisäämistä, mä pidin ohjauksen ja liikuin samaan suuntaan koiran kanssa. :D Huikeaa, sanoinko jo? Jokru on aivan supermahtava korjaamaan tämmöisissä tilanteissa, kun se vaan tietää mitä mä haluan siltä. Toisin sanoen se on aika täydellinen aksakoirulainen mulle! Oon ehkä joskus maininnutkin... ja toisaalti, Jokru on aivan sairaan Taitava! :) Se on juuri niin sopivan kiltti.

Eli loistava Elinan treeni jälleen kerran!! :)

perjantai 20. toukokuuta 2016

Aksaa Kaarinassa ja vähän kisaa

Maanantaina jatkettiin taas Elinan treeneillä Kaarinassa (vai Liedossa..). Oonkohan mä joskus maininnut, että nää treenit on niin parasta? ;) Ne vaan on! Elina on vienyt meitä eteenpäin aivan hurjasti tän kuluneen kevään aikana ja huikeaa itsekin huomata ero. Paljon on toki treenattavaa, mutta sitä riittää aina. :) Varsinainen rata sujuu, kun mä liikun rohkeasti ja luotan koiraan, oikein kivasti! Se tuntuu itsestä aivan mielettömän hyvältä! Jokru on mahtavan kiltti ohjattava, että se himmaa kyllä jos mä oon epävarma tai hidastan. Voisko oikeesti täydellisempää ensimmäistä maksia toivoa?! Joskin vauhtia tulee sitä myöden aina vaan hurjasi lisää, kun olen itse varma ohjauksesta ja olen selkeä. Joku vois ymmärtää, että koira on epävarma tms mutta sitä ei suinkaan ole. Toi iso koira on vaan niin Kiltti! <3 Sehän tulee ohjauksiin aivan täydellisesti, lukee mun liikettä todella tarkasti, toisin sanoen se on kyllä aivan unelma aksaan! Elina totesi meidän kepeistä ja kontakteista, että huomaa että ollaan niitä treenattu! Jep, ollaan! :) Joskin paljon vähemmän, kun voisi olettaa. Kaiken edellisen lisäksi Jokruhan käsittää asiat oikeasti yhdestä treenikerrasta! Näin olleen treenikertoja voi huoletta olla oikeasti se vähäinen määrä ja silti me kehitytään huimasti! Käsittämätöntä! Jos tää on tätä paimenkoiramaailmaa, niin empä edes harkitse enää muita rotuja.... ;)

Mutta joo. Jokrun keinu ja A on aika täydelliset! Puomille on tullut aivan valtavasti lisää vauhtia! Hyvin on edistynyt myös meidän projekti täysiä alas asti. Kaikille kontakteille ja erityisesti kepeille treenataan jatkossa vain ja ainoastaan häiriöitä. Kontakteilla ei tossa suhteessa mitään ongelmaa olekaan, mutta ainahan niitä voi treenata lisää. ;) Kepeillä on tullut vauhtia myös hurjasti ja Jokru "kauhoo" kepit nyt aika supermageesti! ;) Sisäänmenoja ollaan treenattu ja ne edistyy hyvin, nyt vaan seuraavaksi treeniä keppihäiriöihin. Ne on meidän heikoin osa-alue, vielä, mut ei oo kauaa. Saatiin Elinalta hyvät läksyt tähän liittyen.

Lisään videoita treenistä, jos vaan saan taas aikaiseksi ladata niitä nettiin asti. :)

Pienellä riskillä olin ilmonnut Jokrun myös heti seuraavan keskiviikon Tamskin iltakisoihin. Noi iltakisat on olleet hieman huonot meille muutenkin, kun J on jo muutenkin väsynyt päivästä ja nyt oli vielä rankat treenit pohjalla. Varsinaisesti aksan J olisi jaksanut (joskin radalla parikin rimaa kolahti, ei silti tippunut) mutta se kaikki muu oli liikaa. Reagointi oli aika hurjaa nykyiseen jo normaaliin verrattuna. Josta johtuen tein päätöksen jäädä hypäriltä kokonaan pois. Harmitti, kun Räsäsen Minnalla oli niin mukavat radat tälläkin kertaa, mutta koiran jaksaminen menee kaiken edelle. Kyllä niitä kisoja tulee vielä jatkossakin! Nyt huilitaan rauhassa ja jatketaan keppitreenejä.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Aksaa, taas vaihteeksi :)

Aik aksapainotteisia nää päivitykset, jos on toki treenitkin.. :D keskiviikkona käytiin tekemässä omatoimitreenit, kun tiesin etten pääsisi torstaina meidän omatoimiryhmän treeneihin. Normimeiningillä mentiin, Jokrun kanssa eniten aksaa, Jipun kanssa vähän tokoa ja vähän aksaa ja Masin kanssa vain tokoa. Kaikille kuitenkin hyvät kaksi settiä, ja uskoisin jokaisen koissun tulleen varsin tyytyväiseksi. :) Kaikki olivat myös päteviä omilla osa-alueillaan! Jokrun kanssa koitan saada aina treenattua jotakin uutta ja hieman erilaista häiriötä joko kepeille tai kontateille, tai kuten nyt, molemmille. :) Ahne, kun tuppaa olemaan niinä harvoina kertoina kun pääsee hallille. (ihan sopivasti kyllä!)

Tänään kisattiin taas Takkujen kisoissa... Jokrulle kaksi agistarttia ja Jipsillekin olin ilmonnut vastaavat, mutta se päätti eilen illalla meidän "metsäilyn" jälkeen aavistuksen ontua toista etustaan, joten radalla starttasi vain Jokru. Jipsillä on tuon samaisen etusen kainalossa aikamoinen nirhauma, tullut pari päivää aiemmin jollain metsäreissulla. Huomasin sen toissapäivänä ja olen nyt ahkerasti sitä rasvaillut, jotta ruvet ei kiristäisi tms. Uskon että tuo oli ontumisen syy, koska varsinaisesti kyseessä ei ollut mikään paha ontuminen eikä onneksi aamulla tai muutenkaan nyt päivälle tehnyt sitä enää lainkaan. Parempi silti olla liian varovainen! Vaikka harmittikin aika sikana...

Onneksi päästiin kuitenkin Jokrun kanssa starttaamaan. Jokrun kanssa tavoitteena oli onnistuneet lähtöön tulot ja radalta poistumiset, sekä kepit! Noh, lähes näissä onnistuttiin! ;) Nollia ei tälläkään kertaa tuloksena.. tokalla radalla oli jo aika lähellä. Radan aika lopussa kohdassa missä mentiin yhden hypyn kautta puomilta keinulle, olin suunnitellut että EN nimenomaan tee vastakäännöstä (vaikka olen niitä alkanut opetella hieman käyttämään) enkä sitä tutustumisessa todellakaan tehnyt tuohon kohtaan kertaakaan. Noh, mitä tein sitten varsinaisella radalla.... sen hemmetin vastakäännöksen! :D voi apua!! MUTTA.. kummallakin radalla pääsin kepeille niistämään ja jatkon osalta Jokke pujotteli ihan superisti! <3 Kontaktit oli hyvät! Kumpaankin lähtöön päästiin taas oikein hallitusti.. noh, se päivän ainut miinus... Ekan radan maalissa, oikeasti maalialueella, oli sitten pari ihmistä koirineen ja kaksi shelttiä siinä räkytti meille radan suuntaan (voi haloo niitä ihmisiä!!), niin Jokkehan sitten päätti karata siihen sanomaan pari valittua sanaa. :( voi kökkerö! Mä tiedän, ettei syy ollut lainkaan mun ja onneksi ei sinänsä käynyt mitään. Mutta hemmetin ikävää, että koira karkaa multa noin. Joo, viimeinen este oli käytännössä kehänauhan päällä eikä siinä ollut tosiaan mitään aitaa tms ja ne typerät ihmiset oli siinä reilun metrin päässä. Tultiin siihen Jn kanssa ja ehdin napata sen remmin siitä ämpäristä ja huomasin koiran vilkaisevan niiden räkyttäjien suuntaan. Noh, sitten oli jo myöhäistä. :( Toki tilanteessa oli positiivista se, että ei se Jokru oikeesti kenenkään päälle mene, sen näki muutamakin ihminen siinä, se pysähtyi kun seinään lähellä koiria. Tärkeämpi positiivinen muistutus oli itselle se, että me voitais vielä vastaavia tilanteita varten ottaa käyttöön oikeesti joku palkkaus tossa mua kohti. Onhan toi tilanne paha, kun tullaan tukka putkella kohti maalia ja kohti omaa remmiä, jossa mulla on nyt ollut semmonen palkkafleecenaru kiinni ja toi oli vielä aika äärimmäinen esimerkki siitä jos ei ole rauhallista maalialuetta, jossa palkata oma koira. Mutta kisoissa on aina kaikki mahdollista.... Toisella radalla yllättäen mun ajatukset oli ihan täysin tuossa maaliin tulossa ja siinä, miten nyt toimisin jos lainkaan vastaavaa olisi näkyvissä. :( eli siihen nähden aika ihme, että tehtiin niin hyvä rata siltikin. ;)

En mä nyt ehkä lainkaan hämmästynyt, kuinka toi asia muhun vaikutti. Koira oli ihan oma itsensä ehkä 10s tilanteesta ;) mullehan noi päälle jää, jos kelle. Tosiaan nyt treenataan palkkaus muhun päin ja ei muuta kun uusiin kisoihin treenaamaan sitä. Siitä noi 2-luokan kisat on kivoja treenipaikkoja, kun osallistujia on niin vähän. Ei mee iäisyyttä kisoissa. Toi siis väkisinkin latisti hieman mun fiilistä kisoista kokonaisuutena. Mutta nyt jälkeenpäin kun miettii, niin PALJON oli hyvää tänkin päivän radoissa. Todella paljon! Ei muuta, kun uusia kisoja kohti...

(c) Kaisa Jalava