Sivut

perjantai 27. toukokuuta 2016

Treeniä

Viime sunnuntaina päästiin tekemään taas pienet omatoimitreenit... Jokrun kanssa keppejä ja jokunen puomi. Valkoiset tokoilivat enimmäkseen. Oonkohan mä joskus maininnut, että Jokru on huikea?! Se kehittyy jokaisen treenisessionkin sisällä ja selkeesti sillä aina raksuttaa. :) Jokrusta voinee myös mainita, että se jaksaa hyvin toistoja, vaikka toistot ei todellakaan ole se meidän treenien the juttu. Mun onneksi olen itsekin ilmeisesti hieman kehittynyt aksan saralla ja näen jo itsekin omasta koirasta milloinkin, mikä on ns ongelma, jos joku asia ei heti ekasta toistosta suju ja osaan tehdä korjauksen omaan tekemiseeni. Jes, hyvä minä!

Keskiviikolle onnistuin saamaan taas Elinan treenit ja niin me pakkauduttiin koirien kanssa autoon ja ajeltiin Kaarinaan. Todella pitkästä aikaa Purinalle, tai nykyiselle OneMind Dogs-areenalle. On se vaan mahtava treenipaikka! :) Päivän treeniaiheeni oli kepit, mikä sopi meille aivan täydellisesti! Samalla ratapohjalla oli neljä eri terenivariaatiota, joissa jokaisessa treenattiin hieman eri asioita kepeillä. Niinpä mä valitsin sieltä kaksi treeniä, joissa molemmissa mentiin poispäinkäännöksillä kepeille sekä vedätys, persjättö sekä joku knuutitus(?).. joka tapauksessa törkkäsy kepeille ja siitä jäätiin koiran taakse ja kierrettiin keppien toisella puolelle. Ja voitiinpa todeta, että Jokru ei todellakaan tarvi ohjureita!! :) Se on ihan H U I K E A !!!! Persjätössä kepeille se tuli kerran liian aikaisin pois, jonka jälkeen otettiin sama uudelleen ilman ohjureiden lisäämistä, mä pidin ohjauksen ja liikuin samaan suuntaan koiran kanssa. :D Huikeaa, sanoinko jo? Jokru on aivan supermahtava korjaamaan tämmöisissä tilanteissa, kun se vaan tietää mitä mä haluan siltä. Toisin sanoen se on aika täydellinen aksakoirulainen mulle! Oon ehkä joskus maininnutkin... ja toisaalti, Jokru on aivan sairaan Taitava! :) Se on juuri niin sopivan kiltti.

Eli loistava Elinan treeni jälleen kerran!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti