Tällä viikolla päästiin tekemään kahdet omatoimitreenit. :) Jee! Keskiviikkona pääpaino oli Jokrun keppitreeneissä. Kummankin kahden setin alussa tein pienet toko-osuudet, mutta erittäin pienet. Ekassa setissä hieman sivulletuloja sekä niin että koira tulee sivulle mun takaa sekä sitten niin, että annoin pienen vartaloavun koiran tullessa ihan normaalisti mun edestä. Näissä kummassakin on nyt aivan ehdotonta, että mä nään peilistä koiran jotta tiedän sen tulevan suoraksi sivulle varsinkin kun en tunne tätä omassa jalassani ;) mikä on toki tavoite. Jokru on alkanut korjata tota aivan älyttömän hyvin nyt tätä kautta, että teen pari toistoa omalla vartaloavulla ja sitten yhden ilman jne. Mä en voi uskoa, että tää meidän "ongelma" oli oikeesti näin pienestä kiinni!! Tokan setin alussa pari kapulan pitoa. Annoin kapulan Jokrulle ja peruutin askeleen, ei että Jokrun piti oikeesti kannatella kapulaa itse. Ekalla kerralla se laski päätään omaan tyyliinsä ja odotin.. kerran se jopa pudotti kapulan maahan mutta käskin nostaa. Ja kyllä se lopulta sitä päätänsä nosti aavistuksen ja ehdin jopa palkata siitä. :) Tokalla kerralla Jokru ottikin ja nosti päänsä ihan normaalisti ylös heti kun annoin kapulan.. whaat??! Superpalkka ja se treeni loppui... :)
Jatkettiin aksalla.. keppejäkin tehtiin aika kohtuudella. Molemmilta puolilta yhdet toistot niin, että olin itse keppien loppupäässä, kutsuin ja liikuin vasten Jokrua. Jipsille nää samat! Jokrulle haastava oli, kun otin ennakkoa sen verran että ehdin valssaamaan keppien päähän. Laitoin suosiolla pari ohjuri keppien kahteen vikaan väliin, niin johan onnistui. Keinua tasan yksi toisto, se oli kerrasta niin loistava suoritus, ettei tarvittu enempää. :)
Masi ja jopa Jipsikin tokoili vähän. Masin kanssa kapulan pitoa ja hieman seuraamista kapulan kanssa. Jee!! :) Ekaa kertaa tää onnistu, kun kokeiltiin taas vihdoin.. ei siis todellakaan mitään ongelmia Masilla pitää kapulaa. Molempien valkoisten kanssa myös hieman peruuttelua. Jipsin kanssa myös jokuset kepit, mut ei paljoa muuta. Yksi keinu myös Jippiksen kanssa.
Tänään kävin tekemässä pienet pätkät perjantain treenin rataa (kävin pe rataantutustumassa treeneissä :) ! Jipsin kanssa rata paristi alusta loppuun. Ekalla kierroksella multa tyhmä huolimattomuus virhe melkein radan lopussa kun oli takaakierto hyppy ja blokkasin koko siivekkeen ja niin se Jips ampui vieressä olevaan putkeen (no okei, ehkä 3m:n päässä). Eipä olis ennen irronnut ihan näin.. :D Jokrun kanssa sama ratapätkä vain kepeille asti (radan 3. viimeinen este).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti