Sivut

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Viime viikko

Pikaisesti vielä tiivistelmä viime viikostakin.. alkuviikosta ehdin pitkästä aikaan hieromaan kaikki koirulit. Eipä oikein kellään mitään ihmeellistä. Inasen kireyttä, todnäk seurauksena vielä noista viimeisistä liukkaista. On se kyllä kiva, kun nyt on oikeesti saanu omista koiristaan sormiin niin hyvän tuntuman, että tietää heti mitä missäkin ja kelläkin, jos on. Ja tärkein toki se, että osaa itse nyt hieroa koiria näin ennakoivasti. Talvellahan pitkään hieroin kaikkia noin kahden viikon välein, nyt taukoa on erityisesti Jokrulle ja Jipulle tullut ehkä maks kuukausi. Kunhan välit pysyy kaikilla alle kuukaudessa, mieluummin siinä kahdessa viikossa, niin hyvin menee. :) Todellakin voin siis todeta, että kurssin tavoite tuli täytettyä. Pystyn itse pitämään omat koirani jatkuvasti sellaisessa rennosta lihaskunnossa hieronnan osalta, että kellekään ei pääse tulemaan mitään ihmeellisiä mun huomaamattani. Näköjään edes talviliukkailla ja kylmillä! :)

Torstaille olin saanut ostettua toisenkin paikan Tanjan treeneihin ja niin sain tehtyä kaksi koiraa onnellisesti aksalla (sekä tietysti itseni tuplasti!). :) Oli kyllä niin super, yber, mahtavat treenit, ettei mitään rajaa! Teemana oli takaaohjaukset ja ne jos, mitkä sopii meille kyllä sekä Jipun että Jokrun kanssa aivan mielettömän hyvin! Tällä jos millä saa vahvistettua koiran itsenäistä etenemistä ja ennen kaikkea lisättyä erityisesti Jokrulle sen itsevarmuutta radalla (kunhan mun liike säilyy ;). Ja yllättävän hyvin kyllä onnistuinkin kumpaisenkin kanssa oman liikkeen rytmityksen kanssa. Pisteet siis itselle!

Takapihatokoja sekä hallitokoja päästiin tekemään ahkerasti. Mun äiti oli apuna koko viikon, niin päästiin koirien kanssa sekä metsäilemään paljon että käväsemään hallilla. Jokrun kanssa on keskitytty paljon kakeihin. Ihan avo-kakeissakin (istu-maahan-vaihdot) on saatu nyt hieno pompahdus maasta istumaan nousuun. Jee! :) Ja erityisesti maahan-seiso-vaihto on kyllä vahvistunut aika hienosti. Mukaan olen sekoittanut saman tien myös istu-seiso-vaihtoa, mikä sekin on alkanut sujua kivasti. Toki mä pysyn ihan lähellä näissä, mut ei oo kiire. Hyvä saada vaan vahvistettua vaihdot varmoiksi ensin, niin lisätään sitten taas etäisyys. Peruuttaminen on selkeesti myös edistynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti