Sivut

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Hyvä, parempi, paras...

...treeni eilen, niin Jippiksen kanssa agiliitely kuin myös Masmusin kanssa tokoilu & höntsäilysessio. :D On mulla ihanat koiruudet!

Ennen Jippiksen treenejä olin varannut taas hallin Masin höntsäilyjä ja tokoiluja varten. Höntsäilyosuus piti sisällään tänään muutaman puomin alastulon sekä kertaalleen kokonaisen puomin, pari kertaa pussia ja Masmus omatoimisesti suositti rengasta ja hyppyjä pari kertaa. Pääasiallisesti treenattiin tokoa! :) tehtiin pieniä seuraamisia, jäävistä maahanmenoa, luoksetuloa, vähän kaukoja ja ihan uutena juttuna treenihallilla, aloiteltiin noutoa. Pitoharjoituksia ollaan kotona tehty, samoin kun kapulan hakemista puolen metrin päästä. Seuraamisen pätkät sujui jälleen oikein mainiosti, pääasiallisesti käännöksiä ja muutamia askelia. Liikkeestä maahan-liikettä on selkeesti nyt jankattu ja se sujuu kivasti, samoin luoksetulo. Kaukojakin pystyy tekemään helposti jo n.1-2m päästä.

Puomin kontaktit oli superhienot, samoin kun kokonainen puomi. Pussikaan ei aiheuttanut minkäänlaisia ihmettelyjä. Loistavaa! Tosin tehtiin kyllä ihan maksimi aksajuttuja, mitä olin edes suunnitellut. Ei sais hätäillä! Lelulla leikkimiseen keskityttiin myös jonkun verran ja upeesti otus tuo lelun, vaikka pysyisin ihan paikallaankin. On se jotain oppinut! :)

Jipsin kanssa kuokittiin taas Lauran ja Lotan treenissä, ja oli kyllä NIIN huippua! Jos on aksa muutenkin ihan sairaan mukavaa, niin on se parasta päästä ohjattuun treeniin ja vieläpä haastavalle pätkälle, JA hyvien koutsien ohjaukseen.

Alussa ei mitään ihmeellistä, tokalle hypylle niisto-persjättö ja keinulle piti ottaa vähän turvallisuus kurvilla, kun muuten siihen olis menty niin vinosti. Keinu pitäis ehdottomasti ottaa ihan omalle treenilistalle! Ja nimenomaan haastavat ylösmenot. Keinu on selkeesti meidän heikoin este, eikä Jips oikeen hae sitä sivuista. Kepeille mun tarvii muistaa ollaa rynnimättä! Jos en anna Jipsille tilaa hakea keppejä ITSE, niin se alottaa väärin. En tiedä, miksen meinaa muistaa tätä. Itse kepeillä sitten saa ja tarvikin ottaa etumatkaa, jotta ehti tekemään takaakierron seuraavalla hypylle. Ja tästä löytyikin meidän tai MUN seuraava treenikohde. Mä oon ollu huomaavinaan kisoissakin, kun ihmettelen Jipsin kaarroksia hypyillä. Noh, eilen ainakin menin väkisin aina blokkaamaan siivekkeen, enkä pelkkää rimaa kuten pitäis. Kappas, kun Jips kiertää vähän turhan ison kaarroksen. Nyt siis itelle ihan erityishuomioon noi takaakierrot ja niiden täsmällinen ohjaus!!

Seuraavalle 6 esteelle halusin tehdä persjätön ja lopulta se onnistuikin. Toki tää on verrannollinen edellisen hypyn takaakiertoon, jos jään sinne kökkimään niin eihän mulla ole toivoa ehtiä mihinkään persjättöön. :D mutta takaakiertolähetys kauempaa ja samantien liikkeelle. 6 estettä ei tarvi edes muuta kun pikaseen merkata ja sitten jo ohjaava käsi vaihtuu. Muista!! 9 hypyllä takaakierto (toisin kun piirroksessa), taas pitää muistaa sama; älä blokkaa siivekettä! Puomin jälkeen mentiin mutkaputkeen ja olin ajatellut jäädä hypyn vasemmalle puolelle, MUTTA... kun tein puomilla mulle kisoissa tyypillisen "himmauksen" ja muka "helpotuksen", niin kappas kun Jippis tuli alas asti. Sen sijaan, kun jatkoin rohkeesti matkaa putkea kohti, niin 2on2offi oli täydellinen. Ohjasin sitten niin ja tein saksalaisen seuraavalle hypylle. Tossa aina hyvin lähdinkin ajoissa liikkeelle. Ollaan vissiin sen verran tota treenattu, että Jips vaan suorittaa, kuten on opetettu. ;) toisaalti, JOS sen myös ohjaa, niin kyllähän se pitää suorittaa. Tossa mutkaputkien välissä meinas tulla itelle aavistus epätoivoa, et mitä mun nyt pitää siinä tehdä ja mihin liikkua, kun pitää vaan stepata paikallaan. ;) Maalisuoralla saatoin taas todeta, että onneksi Jips osaa eteen käskyn! :D


 
 

Olihan tosiaan ihan huiput aksat! Ja jos vielä eilen päivällä aavistuksen pohti, että kannattaako tässä kisoihin ilmota, niin EHDOTTAMASTI! :D täytyy ny oikeesti kisailla niin kauan, kun vielä ehditään. Sen verran paljon Jips merkkailee ja Masi alkaa olla kovin kiinnostunut, että ei siihen juoksuun vaan VOI kauaa mennä.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti