Sivut

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Treenejä

Aika yllättä toi tänkin kertainen otsikko, kun kyseessä on kuitenkin treeniblogi... :D noh, ei takerruta taas pikkuseikkoihin.

Perjantaina oli jälleen Jippiksen vuoro Tanjan treeneissä. Meitä oli treenaamassa vaan kolme, joten ehdittiin treenata ihan luksuspaljon! :) Tehtiin todella hyviä pätkiä taas ja toisen setin lopussa halusin tehdä radan 24 estettä. Hyvin tehtiinkin! :) A:lta vapautin Jipsin aikalailla kisanomaisena ja sitten halusinkin palkata Jippiksen puomilta.

Maanantaina ajeltiin Hannan kanssa Lietoon Elinan treeneihin. Mäkin pääsin vihdoin meidän kevään valkkutreeneihin (nojoo, yhdet treenit ehdin vasta missata). :) Olihan mahtavaa! Päästiin samalla Jokrun kanssa ekaa kertaa ikinä Tsaun uusittuun halliin uudelle nurmelle. Olipa kiva paikka! Vähän (tai aika paljonkin!) mua jännitti uudet treenikaverit ja mitä Jokrun reagoi vieraisiin koiriin. Eikä ole taidettu ikinä edes osallistua Jokrun kanssa tommosiin kimppatreeneihin. Mutta turhaan jännitin, kaikki meni hienosti. Hallilla oli onneksi kohtuullisen rauhallista muuten, joten oli hyvin tilaa treenailla omiamme. Itse valkussa tehtiin kisanomaiset radat, jonka jälkeen treenattiin sama. Meillä oli Hannan kanssa vähän kiire takaisin, Hannan iltavuoron takia, niin jäätiin paitsi toisesta ratakierroksesta. Mutta kaikkinensa ehdittiin treenata jo hyvät pätkät. :) Jokru oli aika super, tai ainakin sen mitä mä annoin sille mahista. ;) Mut jos ei nyt kevään aikana taas kehitytä, niin ei koskaan.... mahtava aksakevät tiedossa! :)

Maanantaina oli vielä illalla tokotreenien kuuntelut. Saatiin ihan mielettömän hyvä vinkki treenata koiran aktiivista mukanatulemista. Eli kun taputan reittä kädellä, niin se tulee olemaan Jokrulle vinkki kulkea mukana. :) Nyt vaan ahkeraa treenaamista! Tiistaina oli saman kurssin kuuntelukoirakoiden treenit, jossa jokaisella oli taas vapaus kysellä apuja omiin ongelmakohtiin. Mä halusin katsoa perusasentoa, jatkettiin hieman leikkimisteemalla sekä pikaseen vielä kapulan pitoakin (kun Jokru laskee pään mua vasten). Ehdittiin katsoa kaikkia ja saatiin ennen kaikkea kaikkiin juttuihin aivan loistavat treenivinkit! Nyt on taas hyvät eväät jatkoon. Jess! :) Sain palautettakin tästä treenistä, että Jokru oli mun kanssa paremmin kun koskaan aiemmin. Siltä se tuntuikin! Nyt oltiin Yhdessä!! <3 Ihanaa! Ehkä meidän tekeminen alkaa vihdoin tuottaa haluttua tulosta! Mä ehdin jo kirjoittaa näistä tarkemmat muistiinpanot itselle vihkoon, joten en ala tähän taas toistamaan. Summasummarum, mun tarvii jatkossa tehdä Jokrun kanssa kaikki seisoaltaan eikä enää mitään kyykyssä saati maassa istuen. ;) Saadaan sitä kautta todnäk Jokrun päätä ylemmäs.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti