Sivut

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Haasteita

Saatiin Mialta haaste.. :) oli sen verran kivan oloisia kysymyksiä, että vastaillaan nyt. :)

  1. Elämäsi koira?
    Kyllä se Jips taitaa olla. Erinäisten sattumien kautta Jips meille kotiutui ja se on osoittautunut juuri sellaiseksi Russeliksi, kun rodun oletinkin olevan ja erityisesti se on ollu just mulle ja meille Oikea otus. Masi on maailman suloisin ja ihanin toinen koira. :) Harrastuskavereina ne on molemmat täysin vertaansa vailla.
  2. Jos sinulla ei olisi russelia, niin mikä koira sitten?
    Parsoni oli toinen hyvä vaihtoehto. Pieni valkoinen viehätti kovasti alun alkaenkin ja nimenomaan pieni ja kompakti Koira oli hakusessa. Tasaisin väliajoin haaveilen maksikoirasta, mikä edustaisi rodultaan joko kultaista noutajaa tai australian paimenkoiraa.
  3. Mieluisin laji koirien kanssa?
    Agilitystä varmaan aiemmin kovasti "haaveilin" ja se on osoittautunut "aika kivaksi" ja mukaansa tempaavaksi lajiksi. Se tässä rodussa on kuitenkin parasta, että harrastettavien lajien suhteen ei ole juuri rajoituksia. Monenlaista ollaan kokeiltu ja tullaan harrastamaan jatkossakin.
  4. Himokisaaja vai sunnuntaiharrastaja, kumpaan kallistut?
    Viime kesänä, kun aloitettiin agikisaura Jipsin kanssa, osoittauduin jo himokisaajaksi. Mutta nyt syksyn ja talven oon ollu sujuvasti sunnuntaiharrastaja. Musta kaikessa tekemisessä on parasta, että saa ja voi mennä ihan fiiliksen mukaan. :)
  5. Oletko treenaajana pikkutarkka nysvääjä vai sinne päin-tekijä?
    Ehdottomasti pikkutarkka nysvääjä! Mulla pätee oikeastaan kaikessa ajatus, että se mitä tehdään, tehdään kunnolla tai ei tehdä sitten laisinkaan ollenkaan.
  6. Jos koirallasi olisi ammatti, mikä se olisi ja miksi?
    Jips olisi ehdottomasti täysipäiväinen hiirien saalistaja jossain maatilalla tms. Masin ammatti voisi olla sujuvasti Jipsin seuraaminen ja mukana hengailija. Masi on toisaalti semmonen leppoisa seuramies ja naistennaurattaja, mutta kyllä sekin syttyy tarvittaessa. Jipsillä on vaan NIIN kova saalisvietti ja hiirien yms jahtaaminen ON ehdottomasti parasta maailmassa. Vastapainona Jipsin mieluisista jutuista on tosin mamman kainalossa kerällä nukkuminen. ;)
  7. Mikä on asia, josta olisit valmis tinkimään ensimmäisenä koiran kasvatuksessa (esim. joku osa luonteesta, terveydestä, ulkonäöstä) ja mistä et tingi missään tapauksessa?
    Tässä mun on pakko matkia Miaa, väritys ja varmaan karvanlaatu on sellasia, josta vois tinkiä ja ylipäänsä jostain tommosista ulkonäöllisistä jutuista. Koiran terve rakenne ja terveys ylipäänsä on ehdottomia juttuja, JOS siis itse kasvattaisin. Harrastuskoirien kannalla kun olen, niin se hermorakenne on TOSI tärkeä juttu muuten järkevän luonteen lisäksi.
  8. Jos russeliin pitäisi risteyttää toista rotua, mikä se olisi ja miksi?
    Olen tässäkin samaa mieltä Mian kanssa, että yleisesti tuntuu että russelista on tullut ihan liian nallekarhusohvakoira-tyyppiä.. mikä ei mun mielestä ole laisinkaan oikein. Haluaisin siis yleisesti rotuun enemmän vietikkyyttä ja saalistajaa, joskin sillä riskillä ettei se ole enää tätäkään vähään sitten ns kaikkien koira. Mutta kuuluuko metsästyskoiran ollakaan?! Haloo!!
  9. Nimeä maailmalta koira, joka sykähdyttää (jos sellaisia on).
    Voiko sanoa maailmalta.. ;) Agipuolelta Salosen Marian Luna on aika mainio esimerkki mun mielestä hienosta koirasta, pelastuskoirapuolelta löytyy joitakin parsoneita, mihin joskus tykästyin harrastusmielessä. Ulkonäöllisesti mun silmää miellyttää monikin sileäkarvainen russeli (näyttelyissäkin menestyneitä), jotka on rakenteellisesti semmosia optimeja. ;) ja musta väri on tietysti kiva bonus.
  10. Ohjaaja/kouluttaja, jonka menoa ihailet (jos sellaisia on).
    Edelleen agilityn parista Salosen Maria (niin ohjaajana kun myös kouluttajana) on kyllä semmonen mun mielestä mainio esimerkki hienosta liikkumisesta radalla. Samaten Kirveskosken Minna edustaa myös edellämainitsemaani esimerkkiä. Molemmat ovat myös mainioita kouluttajia. Ei sillä, että esimerkiksi Niinussa tai Jänesniemen Elinassakaan mitään vikaa olisi koutseina.. :)
  11. Ihanne vapaapäivä koiran kanssa, mitä ja missä?
    Joku sopivan lämpöinen ja ennen kaikkea aurinkoinen kesäpäivä ja ulkoilua jossain rauhallisessa metsämaastossa, matkalle voisi sattua esimerkiksi joku kiva grillaus/uintipaikka, missä koirat saa touhuilla ja tutkailla omiaan, käydä uimassa ja ottaa kalliolla aurinkoa. :D
Mun puolesta näihin samoihin kysymyksiin voi vastailla ihan jokainen lukija (jos semmosia on ;) blogissaan, kuka ne tuntee mukaviksi. :)

1 kommentti:

  1. Jei! Kiva lukea vastauksia ja vielä kivempaa, kun ajatukset on samansuuntaisia!

    VastaaPoista