Sivut

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Huikeita aksatreenejä osa xxx

Käytiin eilen ottamassa taas sarjassamme huikeita aksatreenejä! :) Vaikka viimeisenä asiana ja oppina treenistä jäi mieleen omien rajojen pohtiminen ja maltin pitäminen treenimäärässä, niin kokonaisuutena treenisessio oli loistava! Oltiin Hannan kanssa varattu 2h treeniaikaa hallilta ja lopulta meillä meni siellä 3.5h. Tähän lisäksi kunnolliset lämppä ja jäähyttelylenkit sekä radan rakennus. Treenaamassa oli kaikenkaikkiaan 5 koiraa, joista ainoastaan yksi pääsi tekemään vain yhden session.

Meidän varsinainen treenirata oli alla olevan kuvan kaltainen. Joo-o, "tilasin" taas haastavan pätkän, mikä tää todellakin oli. ;) Mutta aivan mainio tommosena ratana, mitä on kiv tehdä pätkissä.

 

Treeni aloitettiin Masin kanssa ja ihan radan alusta. Masin kanssa oli tarkoitus vaan hitusen testailla, kuinka sen kanssa voi tehdä ihan oikeesti aksaa eikä vaan hyppytekniikkatreeniä. :) Ja toi radan alun kahden hypyn ja renkaan pätkähän sujuikin hienosti ottamalla vastaan siellä renkaan takaa. :) Aluksi tosin jätin käskyttämättä erikseen rengasta, mikä aiheutti sen kiertämisen. No okei, oli ehkä hitusen haastava monen kuukauden tauon jälkeen kun ei toi otus oo muutenkaan tehny tota hallin hitusen jykevää rengasta sitten viime talven. ;)

Seuraavassa sessiossa otettiin Jipsin kanssa samaa alkua. Jipsi haki hienosti hypyt ja renkaan, mutta seuraava putki OLI haastava. Kaiken kaikkiaan Jipsillä ehkä kenties huomasi parin kuukauden aksatauon, sen kierrokset kävi oikeesti jossain sfääreissä. ;) kaveri oli vähän vaan innoissaan. Vaikka mä kuulema ihan selkeesti ohjasin otuksen putkeen, mutta koska koitin ottaa jo ennakkoa hypyn 5 takaakierrolle, niin otus meinas aina vaan tulla putken suun ohi. Viimeisellä kerralla pysäytin oikeesti oman liikkeen putken ohjaukseen ja näin se meni hyvin. :)

Seuraavassa Masin sessiossa puomilta hyppyä 14. Aika haastava aluksi, kun meinasin kääntää itseni liiaksi hypyn päälle, mikä kyllä selkeesti tarkoitti ohjauksellisesti putkea. Kun sain pidettyä itseni hieman vähemmän hypyn päällä ja oikeesti otin niiston vain kädellä (niinkun toki pitääkin ;), niin sujui oikein kivasti. Otettiin pari kertaa myös ihan kokonaisen puomin kautta. Jee! Ekaa kertaa itseasiassa Masilla oli kokonainen puomi "radalla". :D Lopulta saatiin onnistunut pätkä puomin alastulolta niisto-hypyn kautta putkeen, johon oli hyvä lopettaa.

Jipsin kanssa jatkettiin putkesta 4 eteenpäin. Hyppy 8 oli ainakin ekalla kerralla hukassa, kun en vaan törkkässy otusta sinne. ;) Putken 10 hakeminen meinas olla alkuun hitusen haastava ja näitä pitää selkeesti muistuttaa Jipsille. Kepeillä uskalsin kohtuullisesti ottaa näissä pätkätreeneissä etumatkaa ja aluksi kokeilin pituudelle jaakotusta. Okei meni ihan hyvin, mutta jaakotus käänsi Jipsin ihan liian tiukasti (niinkun sen tietysti pitääkin kääntää) ja meille osoittautui tähän paremmaksi ihan valssi. Mun piti heti renkaan jälkeen ottaa sivuetäisyyttä puomille ja siinä valssi ja ite puomin toiselle puolelle. Tää onnistui kertaalleen tosi hyvin ja jätettiin tää pätkä siihen. :) Jipsin kanssa kokeiltiin myös niistoa hypylle 14 ja Masista oppineena en kumartanu itteeni liikaa riman päälle, jolloin niisto sujui ihan ok. Jatkettiin tästä vielä radan loppuun asti. Aika turhan pitkä sessio tuli jo tästäkin.

Masille seuraavassa sessiossa keinua. Muutama kertaa pelkkää keinun heiluttelua ja extranameja PALJON niin, että Hanna piti keinua ylösmenopäästä (olin siis yksin laskevassa päässä). Erityisesti toisella kerralla otuksella alkoi häntäkin heilua. Tää oli selkeesti hitusen jänskä, kun laskevassa päässä oli vain toiselle puolella joku. Seuraavaksi yksi setti laskevan pään paukuttelua, mikä oli edelleen ihan piisofkakku. :) Tähän väliin otettiin muutamat toistot putkiin lähetyksiä radan kahdella putkella. Vitsit, että otus haki hienosti täysin pimeät putket, joita viime syksynäkin paljon treenailtiin. Putkitreenien välissä otettiin yksi tosi innostunut ja rohkea keinun heiluttelu ja lopetettiin Masin treenit onnistuneeseen putkileikittelyyn. :)

Sitte sain jostain kuningasidean ottaa nollarata äskeinen. Huoh! Ja metsään meni.. ;) joskin, tästä eteenpäin treeni oli selkeesti treeniä MULLE ITSELLE! Siinä mielessä, että sain huomata ns nollatreenin olevan mulle mun omaan tasoon ihan liian vaativa juttu, varsinkin tän tasoisella radalla. Hannan videoidessa sain itelleni lähes kisajännityksen päälle ja lopetin sitten ohjaamisen lähes tyystin. Huoh! Mutta myös mun jännityksestä johtuen sain varmaan Jipsillekin vireen lähes kisatasolle ja se oikeesti possutteli. Se oli eilen oikeesti vähän hassukin! Jos oon ajatellu, et se on aika ohjaajapehmeä jne, mutta aksakentällä se EI oo sitä! Se rupes treenin aikana haukkumaan mua vähän turhankin aiheettomasti. Okei, jos se haukkuu mulle kun en ohjaa ajoissa, niin se on ok. Mutta joissakin kohdissa se haukkui oikeesti aiheettomasti ja leikki korvatonta. Varmaan kerran kontaktilla ja kerran siihen nelosputkeen mä oikeesti karjaisin sille, jolloin se lopetti haukkuminen ja toimi hienosti. Kerran jo viime syksynä Elinan treenissä mulle kommentoitiin, et toi otus ei oikeesti oo mikään pehmo, vaan sitä PITÄÄ komentaa! Ja niin se kyllä on! Mun PITÄIS niin opetella jämäkkyys omaan ohjaamiseen! Ja itseasiassa... liittyen nyt sitten meidän viime kerran mentaalitreeniin ja niihin keskusteluihin, niin paljon mahdollista nimenomaan on se, että mulla ei vaan oikeesti pysy oma pääkoppa kasassa noin pitkällä pätkällä. Mä tykkäänkin treenata vaikeita ratoja pätkissä ja niissä mä saan homman meillä toimimaan. Mutta tommonen ns nollaratatreeni pitkällä radalla on ihan liikaa mulle! Lähtökohtaisestikin nyt tossa treenissä, pienissä pätkissä pää pysyi kasassa ja saatiin hienoja onnistumisen tunteita. Mut sitten kun yritin lähteä suorittamaan yhtä hienosti koko rataa, niin mun keskittyminen hajoaa. Mä en pysty keskittymään noin pitkään pätkään.

Mä nyt linkitän tähän videoidun pätkän tästä meidän ns nollaradasta. Joitakin onnistuneit juttuja joo, mutta useimmat kohdat, mitä mentiin aiemmin pätkissä, meni tässä ihan päin peetä. ;) Ei siis näin! Tää oikeesti niin hyvin kuvastaa meidän viimeisiä kisaratoja. Mutta, tästä ei oo tietä kuin ylöspäin.. ;)



Ainiin, meinasin unohtaa. Mehän muutettiin vielä rataa huomattavasti helpommaksi, jotta olis molemmat saatu oikeesti ne nollaradat aikaiseksi. ;) ei tästäkään nyt ihan nolla tullu, mutta hyvä b-rata. :)



Me käytiin jäähdyttelylenkillä Hannan kanssa aivan loistavat keskustelut tästä aiheesta! Mulla heilahtelee ajatukset siitä, laittaako kisailmoja menemään vaiko eikö. Ja loppu tulema on se, että pitää. Koska mä olen ylipäänsä kisannu niin vähän, niin mä en oo saanu itelleni oikeesti mitään kunnon rutiineja siltä osin, mitä lähden tavoittelemaan kisoihin. Mun nimenomaan pitää lähteä kisoihin tällä hetkellä hakemaan onnistuneita pätkiä radalta keskittyen nimenomaan niihin.

Mutta siis kaikenkaikkiaan, ihan huikean hyvä treeni molempien koirien osalta! Vaikka toisaalti tuli hitusen pettynyt fiilis tosta treenin lopusta ja ihan ylisuorittamisen yrityksestä, niin oppia kaikki. Koirat teki PALJON hyvää ja hienoa, itsekin jotain hyvää erityisesti pätkissä treenatessa. Nimenomaan treenin lopusta sai itselle paljon analysoitavaa ja materiaalia, mistä oppia lisää. En mä tiedä, onko noin haastava treeni edes mun mukavuusalueella treenaamista, mutta aika lähellä ainakin. Ainakin sai monta upeeta onnistumisen fiilistä! :) Myönnetään silti, että kaikenkaikkiaan treenistä tuli ylipitkä, mikä saattoi aiheuttaa itsellekin jo aikamoisen väsymisen. Hyvä treeni silti! Kiitos taas Hanna!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti