Sivut

torstai 12. joulukuuta 2013

Lisää keinuttelua

Eilen käytiin jatkamassa hyvin alkaneita keinutreenejä ja vielä paremmin jatkettiin.. :) Oli oikein mainio vinkki Annelta viime treeneissä treenailla Masin kanssa niin, että jätän sen istumaan ennen ylösmenoa ja näytän vieväni namin keinun loppuun. Näin Masilla on selkeä draivi suoraan sinne oikeaan paikkaan. :) Ja tämähän toimi loistavasti! Jess! Ihan pakko oli välissä kokeilla pari toistoa niin, etten vienyt namia keinulle. Ja hemmetti, tajusin nyt vasta, että silloinhan pitäisi silti käydä näyttämässä ko paikka, ikäänkuin veisi sinne jotain. Noh, ensi kerralla sitten huolellisemmin. Tehtiin vähän reilu 10 toistoa yhteensä kolmen setin aikana ja kaikki todella hyviä toistoja! Ei tietoakaan jänskätyksestä ja saatoin ottaa reilusti sivuetäisyyttä sekä jäädä kontaktin taakse. Pääasiassa tehtiin keinua pelkästään, mutta joitakin kertoja myös "pienen" radan kautta.

Lisäksi tehtiin taas madallettua A:ta sekä pituutta, muuria ja paria estettä. Pituudelle taisinkin tehdä joka kerta vastakäännösiä, molemmille puolille. Muurille sekä pari vastakäännöstä että takaakietoja. Seuraavalla kerralla pitäisi muistaa ottaa niisto teemaksi. ;)

Yksittäisellä hypyllä tehtiin lisäksi ihan vaan tarjoamisia niin että olin aina eri paikassa ja eri etäisyydellä. Tää on Masille niin pala kakkua! :D

Jipsukan kanssa keskityttiin taas madalletun A:n alastulokontaktiin ja ennenkaikkea vapautuksiin. Tehtiin pari keinuakin. Pitäis ehdottomasti ottaa naksu mukaan, kun Jipsin kanssa näitä treenaillaan. Erityisen haastava tuntuu olevan tilanne, kun jään kontaktin taakse. Loistavasti otus menee ihan alas asti, mutta jos en vapauta HETI, niin otus alkaa steppaamaan ylös-alas. Huoh! Lisäksi tehtiin Jipun kanssa taas peruutuksia, kakeista vähän maahan menoja ja seisomisia ja mun jalkojen pujottelua.

Otukset on niin ihanan innoissaan päästessään tonne halliin treenailemaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti