Sivut

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Jokrun tokokurssi

Oon saanut niin kovasti suosituksia Koirakoutsin tokokursseista ja meidän onneksemme päästiin hyppäämään vielä mukaan Riitta Kivimäen alkeiskurssille Jokrun kanssa. Eilen oli meidän ensimmäinen treenikerta. Uusi paikka (sisähalli vieläpä) Jokrulle ja ihan uudet koirat ja ylipäänsä niin, että pienehkössä sisätilassa touhuilee viisi koiraa meidän kanssa yhtä aikaa. Loistavasti Jokru silti klaarasi treenit JA kaupan päälle teki vielä uusiakin asioita. Sain ihan parhaat vinkit nyt seuraamisen tarjoamiseen. Riitta hieman demosi asiaa Jokrun kanssa ja sehän oli ihan pro! :D ihan sikamagee koiraa mulla! Saatiin myös läksyjä, sekä perusasennon ja seuraamisen työstämistä sekä vadilla pyörimistä myös siihen toiseen suuntaan. :)

Masin kanssa otettiin pieni tokosessio hallin parkkiksella Jokrun treenien jälkeen. Tehtiin todella hyvää seuraamista ja jokunen liikkeestä seisominen! Jess! kun toikin on alkanut nyt sujua.. :)

Tää aamu aloitettiin taas Jokrun jäljellä tohon lähikentän nurtsille. Tein ehkä turhankin mutkittelevan jäljen... en taaskaan muistanut, et varsinkin alkuun kannattais tehä pidempi suora, jotta otus saa rytmin päälle. Tuli se rytmi hyvin tossa loivassa mutkittelussakin ja erityisesti lopussa Jokrulla oli ihan sairaan hieno rytmi touhussa. Jokru on kyllä niin pätevä jälki koira! :)

Aamulenkillä muistettiin treenailla myös pikku juttuja puiston penkeillä. :) Ihana loma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti