Noista koostui tiistaipäivä.. :D ainiin ja auringon seurauksena mökki/metsäulkoilua, jonka seurauksena kaksi isoa pussillista kanttarelleja JA suppilovahveroita! :D meillä ei taideta talvella muuta syödäkään!
Masmusin treeneissä päivän sana oli takaaleikkaukset. Mun olennainen opetus näissä on se, että EI saa kiirehtiä eikä blokata koiran reittiä esteelle. Tuntuikin ihan hassulta nyt sitten luvan kanssa hölkötellä ja ohjailla otusta edellä. Loppu viimeksi meidän putken ja 6 hypyn pätkä sujui oikeesti kun tanssi. :D Muuten ihan sairaan hieno fiilis onnistuneesta pätkästä! Vaikka Masmus ei vielä haekaan hyppyjä ihan täydellisesti, niin ihan superisti jätkä silti suoritti. Taisi se jokaisen hypyn välissä mua vilkaista, mutta turhia kaarroksia ei tullu. Treenin edetessä vaikeutin myös pimeään putkikulmaan lähetystä (mikä meni kaikenkaikkiaan hienosti!) ja lopulta saatoin lähettää Masin lähes suoraan putkeen ihan toisesta päästä asti, vaikka putken suu siis vieläpä kääntyi aavistuksen toiseen suuntaan. Jee!
Toisessa sessiossa kokeilin vielä samaa radan pätkää ns perusohjauksin, valssilla, tiukalla vekillä ja päällejuoksulla. Apua! Mieluummin takaaleikkaustreeniä lisää.. ;) Ja sama pätkä pitää päästä luonnollisesti treenaamaan myös Jippiksen kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti