Sivut

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Parhaat omatoimitreenit :)

Tällä kertaa sain vedettyä omatoimitreenit omasta mielestäni haluamallani tavalla alusta loppuun asti. :D Tein etukäteen suunnitelman asioista, joita haluan treenata kummankin koiran kanssa ja pysyin lähestulkoon suunnitelmassani. Asiaa tietysti auttoi se, että koirien työmotivaatio oli pienen tauon jäljiltä VALTAVA ja hommat sujui paremmin kun hyvin! :D

Treeniaika oli kaikenkaikkiaan noin tunti ja ehdin tekemään molempien koirien kanssa tehokkaat 3x 10min sessiot. Masin kanssa jokaiseen sessioon kuului keppitreeniä kolmella portilla. Ekassa sessiossa kaikki portit aavistuksen auki, tokassa ja kolmannessa vain eka portti ihan inauksen auki ja kaksi seuraava suorassa. :) Tällä kertaa olin päättänyt palkata kaikilla kerroilla vain kaikista onnistuneista porteista. Vikassa sessiossa otus jätti joitakin kertoja keskimmäisen portin välistä. Lopuksi onneksi pari onnistunutta toistoa kaikkien porttien pujottelusta ja näistä superpalkka! :) Seuraavaan keppitreeniin siis myös välipalkka!

Masin kanssa tehtiin lisäksi puomin alastuloa, joissa hienot kontaktit alustan kanssa. Kahdesti tehtiin ihan kokonainen puomi (ekaa kertaa ikinä!). Lisäksi eteenirtoamista kolmella hypyllä ensin lelulle ja sitten mutkaputkeen, hienosti. Lopuksi otin vielä mutkaputkeen lähetyksiä ulkoa päin (mikä viimeksi yhteistreeneissä hämärällä meinasi olla hitusen jänskä). Ja ihan viimeiseksi vielä muutama toisto keinun paukuttelua.

Jippiksen kanssa tehtiin lähinnä kontaktiesteitä sekä eteenirtoamista kolmella hypyllä. Pääsääntöisesti Jips teki puomilla ja A:lla ihan superhienot kontaktit. Lopuksi halusin kokeilla puomin kontaktia olemalla reilusti kauempana (jopa siis ihan vieressä olevan hypyn takana) ilman mitään "avusteita". Noh, Jipsihän hyppäsi puomilta alas ennen koko kontaktia.. Seuraavaksi tein pienet helpotukset, vein lelun muutaman metrin päähän kontaktin eteen ja laitoin vielä varmuuden vuoksi kosketusalustan kontaktin alas. Ja näin Jips otti ihan loistavan kontaktin vaikka olin muutaman metrin päässä. :D Sen sijaan lelu ei toiminu edessä palkkana, vaan palkkasinkin koirulaisen lähettämällä sen putkeen.

Jippiksen jatkotreenit puomilla:
  • Ylösmenoa haluaisin vahvistaa käyttäen hetken apuna pituuden keppejä, jotta Jipsille oikeesti hahmottaa se oikea ja suora ylösmenolinja. Ei tän suhteen oo suurempia ongelmia ollu, mutta ettei tulisikaan, kun jatkossa puomikaan tuskin aina on suorassa linjassa edelliseen esteeseen.
  • Alasmenon itsenäisyyttä haluaisin edelleen siis vahvistaa ja kovasti. Haluan Jipsille oikeesti selkeän fokuksen alas, riippumatta missä mä olen. Kuollut lelu ei oikein tunnu toimivan, vaan tarvitaan näihin treeneihin avustajan palkkaamaan.
Keppitreenit Jipsin kanssa:
  • Vaativampia sisäänmenoja! Edellisestä ohjatusta treenistä huomio itselle, että muista miettiä, mitä koira näkee! Oletettavasti ongelmia aiheutuu, jos seison ite keppien edessä.. ;)
  • Suoritusvarmuutta; riippumatta siitä, missä itse olen suhteessa koiraan sekä suoritusta häiriön alla.
Masin kanssa keppitreeniä edelleen kolmella portilla palkaten myös välissä. Reilusti lisää omaa häiriötä ja lähetyksiä ihan kaikkialta. Jossain kohtaa voisi ottaa myös kepeiksi puolet ihan oikeista kepeistä (joissa siis yhtenäinen "alusrauta") ja kokeilla, mitä otus tuumaa niistä. Kontaktitreeneihin liittyen edelleen vaan alustan vahvistusta ihan kaikkialla ja samalla kovasti vapautuskäskyn vahvistusta.

Molempien treenilistalle voisi ottaa lisäksi eteenirtoamisiin muitakin esteitä, kun hyppyjä. Treenilistalle myös sylkkäriä aiemman treenin mukaisesti; mutkaputki puomi alla, koira putkesta ja sylkkärillä puomille. Sanomattakin selvää, että treenilistalla heiluvat aina vaan ihan kaikki muutkin ohjaustekniikat! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti