Sivut

maanantai 14. lokakuuta 2013

Väsynyt koira on onnellinen koira! :)

Eikös se niin mee..?! Meillä rötköttää taas kaksi erittäin onnellista koiraa aksatreenien päätteeksi. :)

Käytiin tekemässä Tanjan kanssa pieni treeni kaikille koirulaisille. Meillä Masin ja Jipsin kanssa teemana oli esteen tarjoaminen. Kumpaisellekin muistui hyvin mieleen viime talven treenit tästä. Masi tarjosi estettä heti alkujaan metrin ja kahden päästä, Jipsille piti tehdä ihan esteen vierestä.

Masin kanssa kokeiltiin myös niistoa. Empä ihan tarkalleen muista, kuinka se on alunalkaen edes opetettu otukselle. Hienosti otus kuitenkin kokosi itsensä ja hyppäsi pää alhaalla. Jipsin kanssa oli pakko kokeilla vielä niin esteen tarjoamista, että jätin sen esteen vasemmalle ja menin itse oikealle, sitten vain ohjasin ponnistuspaikkan ja vapautin. Hienosti otus suoritti esteen! Lisäksi testasin vielä, kuinka kaukaa Jips ainakin hakee takaakierron. Aika hienosti ainakin noin 3m päästä.

Näistä saatiin joka tapauksessa mainiot läksyt! :) Nyt kun oma uusi piha alkaa olla vihdoin aidattu, niin väsään vielä yhden hypyn ja takapihatreenit voi alkaa. Kaupan päälle saatiin vielä Vapulta viestiä, että saatiin meidät anomat yksäriajat. Jess!! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti