torstai 30. elokuuta 2012

Jippiksen liidot

Eilen oli sitte semmonen treenipäivä! Koira oli oikein loistava oma itsensä, VAIKKA satoi ihan kaatamalla. Tehtiin yhteensä kolmeen kertaan semmosta kolmosten hitusen vaikeutettua hypärirataa ja huhhuh! Mulla oli itellä jotenkin alusta alkaen asenne väärä, mä varoin koiraa ihan sikana ja menin hissutellen ja vaikka mitä. Mitä vitsiä?? Koirahan haukkui mut pystyyn mennen tullen ja mun hermo kiristyi entisestään. Ei hyvä!

Meidän rata oli 18 estettää pitkä hypäri, jossa oli tosiaan kieputusta jos toista. Alkuun koira taas parin hypyn taakse ja itse kolmannella hypyllä. Joskin hypyt 2-5 oli täysin samassa linjassa, joten hypyn 3 takana tarvi ottaa pieni askel hyppyä 2 kohti, jotta koira sen suoritti. Jips hienosti tämän! Hyppy 3 mentiin itsestä poispäin, nelonen päällejuoksuna ja vitonen kiertäen takaa. Hypyltä 5 mentiin kepeille, johon mä olin ite suunnitellut tekeväni takaaleikkauksen. Teinkin se ekalla kerralla ja valuin liian pitkälle ja vielä kaupan päälle osoitin koiralle kaikkea muuta, kun ensimmäistä porttiväliä. Arg! Nää kepit osoittautu mulle muutenkin ihan supervaikeiksi! Ne loppu ns seinään ja suoraan oikeelle tai jopa vähän takaisin päin oli pituus ja vielä hyppy.

Näitä vaikeita keppejähän meidän tosissaan tarvii treenata ja paljon, kuten aika montaa muutakin juttua! Jos me nyt jollain ilveellä onnistutaan ittemme kolmosiin asti saamaan, niin kylläpä meillä siellä koittaa seinä vastassa. ;D tai siis, eihän näin taas saisi ajatella, mutta...

Mutta joo, ensin meni hinkatessa kepeille menoa. Sain lopulta myös ton takaaleikkauksenkin sujumaan oikein hyvin, kun maltoin ite olla menemättä liian pitkälle ja olla osoittamatta ihan väärää kohtaa. ;) siis munhan on parempi olla osoittamatta mitään väliä Jipsille, vaan annan sen hakea kepit itse. Toinen mikä tohon sopi hyvin oli valssi. Siinäkin herkästi valuin liian pitkälle. Seuraava hinkkauskohta tuli sitten keppien lopetuksesta. Se oli muutenkin paha koiralle, kepit kun oikeesti loppui seinään! Ja toisaalti, jos ne kolme viimeistä porttiväliä on sit taas kohtuu kriittiset, niin empähän mä ainakin helpottanu tota Jipsille. Vitsit, missä toi koira jo oliskaan jos mä en olis hidastamassa ja möhmeltämässä sen menoa!

Tohon keppien jälkeen ehdottomasti paras oli tehdä persjättö. Mä en vaan ymmärrä, mikä siinäKIN oli niin vaikea mulle. Sitte kolmanteen treenisessioon kävin kuivaharjoittelemassa pätkän moneen kertaan, mikä onneks tuotti tulosta. Seuraava pätkä koiran kanssa oli ihan erilainen! Mä sain siihen kolmanteen sessioon itelleni ihan eri fiiliksen päälle, ja mä vein koiraa JA ohjasin! Mullehan just tiistain treeneissä sanottiin, et mun koirat toimii kyllä kohtuu samallalailla KUNHAN mun oma meininkin on oikea! Jos mä mennä hissuttelen ja sipsuttelen, niin koirat turhautuu ja haukkuu mut! Mutta joo, missä olis henkisen valmennuksen kursseja tarjolla?? :D

Kepeiltä pituus ja hyppy, johon tiukka takaaleikkaus (taisi jonkun kerran onnistua ihan kohtuullisestikin!) putkaputkeen. Tän jälkeen suora putki, jonka jälkeen tiukka käännös oikeaan (putkijarrutus ennen suoraa putkea olisi siis kova sana!) hyppy ja muuri ja hyppy. Periaatteessa noi kolme estettä muodosti U:n mallin, mutta muuri hypättiinkin toiseen suuntaan, eli tohon taas valssi. Suoran putken jälkeen vielä neljä hyppyä, joista eka oli periaatteessa suoraan putken päässä, mutta kolme seuraava muodosti mutkan. Jips haki niin kaukaa ton suoran putken, että periaatteessa ehdin hyvin jo hypyille. Joskaan persjättö ei oikein tohon ollu sopiva, vaan tähänkin valssi, jolloin on helpompi pitää katse koirassa ja ohjata se huolella niihin hypyille.

Mutta jos koitan listata jotain positiivisiakin asioita treenistä:
  • Ihan vikana tehtiin pieni pätkä, jossa A-este, johon ihan superhieno kontakti! Hienoa!
  • Jips suorittaa niin super kiltisti kaiken, mihin vaan ohjaan! Ihan uskomattoman kiltti ja kuuliainen koira!
  • Kun sain oman asenteen kuntoon, homma toimi yleisesti ottaen taas hyvin! Tarvisinko MÄ enemmän sitä kisavirettä treeneihinkin?! Ei niihinkään mennä vaan höntsäämään ja höseltämään... ;)
  • Edes rankkasade ei häiritse koiran aksamotivaatiota ja tekemisen meininkiä! :D
  • Laajemmat kaaret koiran linjoissa pienenee kyllä, kunhan muistan ohjata huolella enkä vaan viskaa koiraa! Jips tulee hienosti tiukkoihinkin ohjauksiin mukaan. :D
TOSI hienoa, että sain viimeseen sessioon taas koottua itseni ja ohjasin varmasti ja rauhallisesti Jipsiä! Otus kuuntelee ja suorittaa kyllä, kunhan ite olen selkeä ja varma siitä, mitä ollaan tekemässä. Pohdin semmosta, että olisko mulle itelle apua, että kävisin enemmän noita vaativampia ratoja kuivaharjoitteluna läpi, ikäänkuin rataantutustumisena?! Kun ei siitä hätiköidysti huiskimisesta oo mitään hyötyä kellekään! Niinhän sitä pitäis AINA treenata, suunnitellusti ja huolellisesti.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Masbarduun aksa

Vitsit, että aksailu ON kivaa!! :D varsinkin tämmösten koirien kanssa...

Eilen siis vuorossa Masmiehen treenit Jarin johdolla ja olihan todelliset hyvänmielen treenit! Masi oli pätevä pikkukoira, samoin kun Jips, joka pääsi ihan hitusen näyttämään mallia. Kuin tilauksesta sain treenata takaaleikkausta ja joo-o, kyllähän se sekin sujuu, kunhan ohjaaja muistaa ohjata oikein ja huolella. ;)

Treenissä oli 11 esteen rata, jossa mm pakkovalssia, takaaleikkausta, niistoa sekä vaihtoehtoisesti tähän twisti. Koira kahden esteen taakse, kolmannelle hypylle pakkovalssi (huolella ja Masin kanssa ei vaan voi ennakoida kovin paljoa!) ja putkeen. Putken jälkeen koira piti "törkkästä" seuraavalle hypylle vähän niinkun takaakiertoon, hyppy ja seuraavalle hypylle takaaleikkaus. Huomasi kyllä, ettei Masmusin kanssa tätä ole vaan tehty ja se meinasi aina vaan kiepsahtaa "väärään" suuntaan! Mun pitää opetella oikea ohjaus, pieni jarrutus ennen hyppyä ja koiraa ei suinkaan heitetä esteen yli, vaan varsinkin jos hypyn jälkeen on tarkoitus jatkaa tiukasti, niin näytetään vaan ponnistuspaikka ja omalla liikkeellä osoitetaan hypyn jälkeinen siirtyminen ja riittävän AJOISSA (ennen kun se koira on ponnistanut!!). Seuraava hyppy suoraan ja ysille takaakierto, kympille tehtiin ekana "kierto"+niisto. Mun pitää oikeesti olla niiston kanssa tarkkana, näyttämässä riittävän ajoissa, jotta koira oikeesti kääntyy tiukasti. Tässäkin vaan näytetään ensin ponnistuspaikka ja sitten jo toinen käsi niistoon. JA riittävän ajoissa liikkeelle. Tääkin rupesi sujumaan ihan kivasti, mutta kokeiltiin silti myös twistiä, mikä sopi meille ensiyrittämällä jo paremmin. Masi kiersi esteen toisen siivekkeen ihan nuolien. ;) Ajallisesti edellä mainitut ohjaukset vaikutti meidän kohdalla yhtä nopeilta ja tässä kyseisessä paikassa.

Läksyksi meille tuli ennen kaikkea tota takaaleikkausta ensin ihan vaan yhdellä hypyllä ja sitte muutamalla hypyllä, kuten treenissä. Lisäläksyjä tuli myös periaatteessa kaikista ohjauksista, mitä ollaan tehty. Ihan jo pakkovalssista lähtien niin, että oikeesti palkkaan koiraa oikeasta paikasta, jotta ohjaus vahvistuu entisestään koiralle. Masi periaatteessa osaa joo, mutta tukeutuu mun liikkeeseen paljon, eli näitä on vaan vahvistettava. No kappas! :D ei vaan ite tajua, jos ei kukaan sano...

Treenin lopuksi päästiin tosiaan Jippiksen kanssa tekemään kertaalleen sama pätkä ja vitsit, kun se on ihana! Se on kuin ajatus! Mutta hyvä loppupäätelmä treenistä, kun sai tehdä saman pätkän molempien kanssa.. mun koirulaiset on kyllä mun onneks hyvin samantyyppisiä ohjauksessa (kunhan Masin kanssa vaan entisestään vahvistetaan kaikkea), KUNHAN mun oma asenne ohjatessa on kunnossa! Mun tarvii mennä JA tehdä, eikä arpoa ja ihmetellä, et meniskö koira. Kun mä ite etenen rohkeasti, päättäväisesti ja suunnitelmallisesti, niin mikä tahansa juttu onnistuu! Että mitä tästä voimme oppia.. ;) mulla pitäis aina olla treeneissäkin ns kisatilanne, niin on riittävä tsemppi päällä.


Iltapäivällä, ennen treenejä, käytiin metsäilemässä kahteenkin kertaan. Ekalla reissulla Iidesjärven rannalla löydettiin ihan tuliterät pitkospuut. Koirat löysi myös hiirulaisen, pienen poloisen, joka ei kauaa säilyny hengissä. Jips teki taas likaiset työt ja sen jälkeen Masi kanteli saalista ylpeänä! Vitsit, mikä parivaljakko! :D

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Agiliitelyitä

Loppuviikko menikin sitten agiliidellessä molempien koirulaisten kanssa niin, että viikonloppu on vaan otettu rennosti ja palauteltu. :) Ja hyvä niin!

Perjantaina oli vuorossa Masi aluevalmennus, jossa ensin ohjelmassa oli aikamoinen rääkki ;) ohjaajille, jonka jälkeen aikamoinen ratatreeni koirulaisten kanssa. Mutta ihan superhienosti selvisin sekä Masin kanssa että ilman. Toi fysiikkatreeni itelle on vaan NIIN tärkeetä! Onneks meidän seurassa on mahis siihen.. :D mitä täytyy ihan ehdottomasti hyödyntää jatkossa aina kun mahis vaan on!

Ratatreenissä ohjelmassa oli 26(!) esteen pätkä! Olennaista tässä treenissä oli muistiharjoitus itselle, olihan rata ihan pelkkää pyöritystä. Ihmeen hyvin tosta selvisinkin noin niinkun muistin kannalta. Toinen homma oli, kuinka sain mietittyä fiksut ohjaukset just meille. Ekalla kierroksella tehtiin kisanomainen suoritus oman suunnitelman mukaan. Sitten käytiin koutsin kanssa rata kohta kohdalta läpi miettien kenties parempia ohjauksia ja toisella kierroksilla rata uudelleen korjatuin ohjauksin. Tosi hieno fiilis jäi ennen kaikkea, että muisti radan(!!) ja toisekseen, et kyllä se Masmus vaan kykenee kun ohjaan huolella. :D kummallista!

Lauantaina ohjelmassa oli Salosen Marian valmennus Best In-areenalla Lempäälässä, johon nyt ekalla kerralla osallistuin Jipsin kanssa. Onnistuin möhmeltämään oman treenin, kun saavuin paikalle tuntia liian myöhään, joten missasin täysin oman ryhmän rataan tutustumisen ja jouduin opettelemaan radan sitte vähän miten sattuu. Tyhmästä päästä kärsii taas kaikki! ;) No, mutt loppu viimeks päästiin kuitenkin Jippiksen kanssa hiomaan meille äärimmäisen tärkeitä ohjauksia ja nimenomaan tiukkoja sellaisia. Sain myös mietittävää ja ennen kaikkea treenilistalle Jippiksen kanssa oikeesti itsenäisten keppien treeniä. Treenilista kasvoi myös putkijarrutuksista, ylipäänsä vielä enemmän ennakoivasta ohjauksesta (esim koiran ollessa putkessa voisin vieläkin huomattavasti aiemmin helpottaa koiran etenemistä ja KERTOA, mihin on tarkoitus jatkaa putken jälkeen) ja ennen kaikkea takaaleikkauksista! Mä en uskalla takaaleikkausta käyttää missään, kun mulla on vaan tapana heittää koira eteenpäin, vaikka tarkoitus oliskin kääntyä tiukasti toiseen suuntaan. Miksi en siis oo treenannu tätä enempää??

Lauantaina ehdittiin Masimiehen kanssa ottaa myös parit sessiot kontaktitreeniä takapihan kontaktilaudalla+alustalla. :D Ja jee! Joko yhden onnistuneen treenin päätteeksi voi todeta, että me osataan!? No ei ehkä, mutta hyvällä tiellä ollaan myös Musmusin kanssa kontaktien suhteen! Ja takapihatreeniä vaan jatkossa lisää... Ohessa otettiin myös taas oikeen yllättäen vauhtihyrrällä maahanmenoja. :) Jes!

perjantai 24. elokuuta 2012

Kepittelyä ja metsäilyä

Kuinkas muutenkaan, kun Masin kanssa kepittelyä jälleen ja aina vaan.. :) olin etukäteen päättänyt ottaa kolmannen portin ihan testimielessä. Ja kannatti ottaa! Tällä kertaa jokainen portti oli aavistuksen vinossa suoraan linjaan nähden ja otin yhdet lähetykset todella helpoista kulmista aavistuksen kummaltakin puolelta. Ensimmäinen toisto oikealta ja varmaan kolmesti Musmus ehti pyörähtää kaksi portti, jonka jälkeen kääntyi muhun kysyvästi. Kunnes sitten.. :D Jee! Samaan vauhtiin toiselta puolelta ja kerrasta hienosti. Sitten vielä samanmoiset, mutta palkasin heti ekan portin jälkeen. Mä tarvisin tähän oikeesti avustajan! ;) Heitin sitte molemmilla kerroilla koiraa kylkeen lelulla...

Tauon aikana Jips pääsi höntsäämään ihan pikkiriikkisen keinun ja puomin kanssa. Puomilla otin erityisesti tilanteita, että lähetin otuksen aavistuksen edellä ja pysyin tarkoituksella taaempana. Ja kyllä se vaan hienosti haki alas asti. Eka yrittämä oli ehkä aavistuksen hidas, mutta kun otus taas hoksasi mitä haetaan, niin ei mitään ongelmaa. Ainut huono juttu meillä on ehkä tässä, että Jips vaan tuijottaa tiukasti mua, vaikka lelu odottaisi edessä. Mahtaisiko sitten auttaa, jos joku vinguttaisi lelua edessä tai jos mä heittäisi sen sinne, kun Jips odottaa 2on2offilla. Täytyy kokeilla!

Toisessa setissä Masin kanssa keppejä kahdella portilla kaikista kulmista. Samaan menoon jatkettiin kontaktitreeniä. Laitoin puomin alastulon eteen kosketusalustan ja hyppysiivekkeet ihan kiinni puomiin (ettei Masi sais heitettyä pyllyään pois kontaktilta). Kyllähän otus hienosti pitää tassunsa alustalla, MUTTA kyllä se pylly sieltä kiertyy sivulle teki mitä vaan. Ehkä vois nyt vaan kiltisti vähän auttaa namikädellä ja näyttää koirulaiselle, kuinka siihen on tarkoitus tulla. :)

Treenailujen jälkeen suunnattiin kulkumme kohti ulkoilumaastoja. Puolukoita tulee muuten ja PALJON! Samoin kun sieniä näyttäisi riittävän... nyt pitäis vaan vielä tunnistaa muitakin kun kanttarelleja. Nää syyskelit on kyllä niin mun mieleen, joskin hirvikärpäsiä on muuten ihan törkeesti! yök! :(


Jips ja puolukat


torstai 23. elokuuta 2012

Masin kepit ja Jippiksen agiliidot

Jippis pääsi eilen ensimmäistä kertaa treenaamaan uuteen ryhmäänsä. :)

Sitä ennen oli kuitenkin pikaisesti vuoro Masin keppitreenin, jota ehdittiinkin ottaa kahden session verran. Pari ekaa toistoa taisi olla kohtuullisen helpoista kulmista, jonka jälkeen siirryin aika rohkeasti sinne vaikealle puolelle ja aika reiluun kulmaan. Ja eihän se onnistunut! Jokunen yritys siinä taidettiin odotella ja koitin muistaa pitää itseni liikkeessä koko ajan. Ja lopultahan se sitten sujuikin, ihan ilman helpottamista. Palkkasin tässä porttien väliin. Ja sama toiselta puolelta. Sitten vielä muutamat toistot helpommista kulmista kunnon palkalla.

Keppitreenissä Masi väsyy oikeesti TOSI helposti ja siitä syystä musta on erityisen tärkeää suunnitella harkat etukäteen, jotta sitten itse treenitilanteessa voi vaan "suorittaa" ja mennä pois. Ainakin meillä tää on osoittautunut oikeaksi tavaksi.

Jippiksen treeneihin radaksi rakennettiin kohtuullisen kinkkinen 20 esteen pätkä. ;) mun ihan väärä asenne tuli heti taas esille; "enhän mä ehdi tossa mihinkään väliin ja eihän me nyt tästä selvitä". Arg! Ei näin! Mehän suoriuduttiin heti ekalla yrittämällä tosi hyvin, joskin yllätyin matkalla taas niin paljon, etten sitte voinu oikeesti jatkaa vaan oli ihan pakko palkata koira. :D

Mitä radassa sitten suurinpiirtein oli... Alussa koira kolmen esteen takaa niistolla pieni kiepautus ja suoraan putkeen, jonka jälkeen seuraavalle hypylle pakkovalssilla (oli muuten kiire!). Tästä mutkaputkeen, josta koira oli tarkoitus kääntää ulospäin. Ite ehdinkin ihan hyvin, kun tein edelliselle hypylle pakkovalssin, niin kävin törkkäämässä koiran putkeen ja kiersin ulostulosuun kautta putken taakse ja näin koira kääntyi hienosti oikeeseen suuntaan, josta kepeille. Treenin lopuksi kokeilin myös hypylle takaakiertoa ja päällejuoksua, josta kiersinkin putken toista kautta. Tämäkin sujui todella hienosti, kun ehdin itse riittävän pitkälle eteenpäin putkensuusta, ennen kun koira meni putkeen. Ja näin se osasi taas kääntyä oikeaan suuntaan putken jälkeen. :D Jee!

Keppien jälkeen pussi ja pari hyppyä ja kepeille takaaleikkaus. Hienosti tämäkin, vaikka ei olla edes erikseen treenattu! Jips pysyi kepeillä todella hienosti, vaikka kerran erehdyin liikkumaan aika reilustikin sivusuunnassa ihan keppien loppuun asti. Seuraavaksi hyppy, takaakierto hyppy, puomi, suora putki, niisto hypylle ja edelleen kieputuksien (mm pari valssia) kautta muutama hyppy ja "maaliin". :D

Positiivista treenissä:
  • Oma liikkuminen radalla on parantunut ihan huomattavasti! Ehdin hienosti kaikkiin ohjauksiin, KUNHAN en jää ihailemaan koiran menoa! ;) Mä jopa varmaan huomaamatta rytmitän liikettä ja ilmeisesti kohtuullisen oikeissa paikoissa.
  • Jips tulee ohjauksiin NIIN hienosti! Ja jopa mutkat rupee pienenemään, kunhan oon ite aavistuksen enemmän ennakoimassa ohjausta ja muistan niitä jarrutuksia yms rytmitysjuttuja.
  • Kontaktin alastulo tosi hieno, kun itse oon koiran edellä. Kun koira edellä, niin se vähän himmaa.. yllättävä vähän eilen, kun kokeiltiin oikein erikseen. Tämä kuitenkin treenilistalle!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Masmusin kepit jatkuu

Pysyin siis suunnitelmassani ja käytiin jatkamassa Masin keppitreeniä, kuten olin ajatellut.. :) joskin, tehtiin vain kaksi settiä, kun hokasin, että Masilla olisi vielä varsinaisetkin aksatreenit illalla ohjelmassa.

Molemmissa seteissä käytössä kaksi porttia, ensimmäinen edelleen aavistuksen vinossa ja toinen suoraan oikeassa keppikulmassa. Ensimmäisen setin ensimmäiset lähetykset hyvin helpoista kulmista, jotka hienosti. Seuraavat kaksi toistoa huomattavasti vaikeammista lähetyskulmista, sijoittuen itse huomattavasti lähemmäs portteja ja palkaten porttien väliin. Toisessa setissä ekat lähetykset edelleen vaikeammista kulmista, palkaten vasta kummankin portin jälkeen. Vaikeammalla puolella ensimmäinen lähetys sai Masin taas kiertämään ekan portin, johon kuitenkin iloinen keskeytys ja uudelleen, joka onnistui. Tästä ihan superpalkka! Vielä kaksi toistoa helpoista kulmista. Nyt jokaisessa lähetyksessä muistin pitää itseni kunnolla liikkeessä enkä jämähtäny paikalleni.

Masin pitäessä taukoa Jips pääsi tokoilemaan pitkästä aikaa pari pientä settiä. Tehtiin yksi hieno luoksetulo, vähän kaukoja, vähän seuraamista, varmaan joku 1-2 minuutin paikkamakuu ja kaupanpäälle keinu kertaalleen molempien settien päätteeksi. Ekassa kaukossa istumaan nouseminen oli ihan hassu juttu ja jouduin tulemaan aika lähelle koiraa, jotta nousi. Sen jälkeen kuitenkin hyvin extra matkalta. Seuraamisessa tehtiin aika pientä väkerrystä, peruutuksia ja siirtymiä. Se sujui kaikenkaikkiaan hienosti!

Illalla vuorossa oli vielä Masmusin Jarin treenit pitkästä aikaa. Ja tällä välinhän on tullut Jippusen kanssa vedettyä ratatreeniä (ja niitä kisoja) niin paljon, etten edes muistanu millaista Masin kanssa onkaan tehdä. :) Aloitin meidän 21 esteen ratapätkän ikäänkuin olisin ollut menossa Jippusen kanssa ja jesss!! Ilmeisesti mun on korkea aika alkaa luottamaan Masimieheenkin radalla, se tekee ihan superhienosti! :D

Jos nyt ihan listaan eiliset ahaa-elämykset Masmusin kanssa treenatessa:
  • otus hakee putket jo hienosti kauempaakin
  • hakee hienosti myös takaakiertoihin ilman että tarvii saattaa siivekkeelle asti
  • tulee ohjauksiin hienosti, eilen esimerkiksi päällejuoksussa, kunhan pidän ohjaavan käden selkeänä
  • suorittaa renkaan itsenäisesti, kunhan sen muistaa ohjata
  • tekee supertiukat käännökset nyt jo itsenäisemminkin, eilen esimerkiksi tein sopivasti ennen hyppyä jarrutuksen, niin Masmus kurvasi hypyn jälkeen ihan supertiukasti takaisin :D
  • päällejuoksu, valssi ja jaakotus-treenit ovat tuottaneet huomattavasti tulosta ja ohjaukset ovat ihan käyttökelpoisia Masin kanssa radallakin
Masmusia tarvii ohjata sellai sopivan tiukasti, pitäen kuitenkin hauskaa ja ohjaten sopivan huolellisesti! Sekin lukee mun liikettä jo tosi hyvin ja on hyvin kiltti ja kuuntelevainen ohjauksessa! :D ihan loisto-otus siis!

Sanomattakin selvää, että eiliset treenailut oli ihan superit! :D mä sain itse oikeesti ihan mielettömästi kannustusta saada nyt ne Masimiehen kepit ja kontaktit oikeesti kuntoon.. Ei oo laisinkaan hypoteettinen ajatus Masin starttivalmiudesta heti kun vaan ne kepit ja kontaktit oikeesti sujuu! :D Jee!

Illan mielenkiintoisin juttu taisi olla, kun sain mahtavan tilaisuuden kokeilla maksikoiran ohjaamista. Kiitos Mira Norriksen lainasta! :) ja ei, se ei oo niin helppoa kun näyttää! Norris on kyllä ihan mieletön otus!!

tiistai 21. elokuuta 2012

Masin keppitreeni

Viime perjantain yksärin jälkeen tein päätöksen terästäytyä Masin keppitreenien suhteen ja se alkoi eilen. :) Käytiin tekemässä ihan minimaalinen treeni, kolme settiä ja kerrallaan 5-6 toistoa.

Ekaan settiin otin tarkoituksella mukaan vain yhden portin, joskin se oli täysin suorassa linjassa lähetykseen nähden. Kaikki toistot hienosti! Lähetykset enimmäkseen reilusti sivuilta, yhdet jopa ihan vastakkaisesta suunnasta, joskin hyvin läheltä porttia. Seuraavaan settiin otin mukaan toisen portin, nyt ensimmäinen portti ihan aavistuksen auki ja toinen suorassa. Otin lähetyksiä todella helpoista kulmista, mutta koitin muistaa pitää omaa liikettä koko ajan. Palkka joka kerta molempien porttien jälkeen. Yksi lähetys vasemmalta (se vaikeampi puoli) puolelta, jolloin Masi kiersi ensimmäisen portin. Sen sain keskeytettyä heti ekalta portilta ja lennosta uudelleen. Viimeisessä setissä portit oli tismalleen samoin, kun edellisessä, mutta koitin ottaa lähetyksiin vielä enemmän omaa liikettä.

Näin sain siis ainakin tosi hyvin onnistuneen treenin ILMAN että jankattiin mitään kulmaa. Superleikit joka välissä ja koirulainenkin oli oikeesti innoissaan. Masi väsyy ihan silminnähden tossa, varsinkin kun tauot oli tyyliin kentän ympäri kävely.

Tänään harjoitus jatkuu ja suunnitelma olisi seuraava; kolme settiä, joista kaikki kahdella portilla. Porttien kulmat voisi olla tismalleen samat, eli ensimmäinen portti ihan aavistuksen auki ja toinen suorassa. Ensimmäinen setti tehdään kuten eilen viimeinen, toinen palkaten porttien väliin(!) ja kolmas niin, että portit samoin mutta lähetyksiä jo vaativammista kulmista mutta myös omalla liikkeellä. Tavoite pitää treeni yhtä iloisena ja paineettomana, kun eilen. :)

maanantai 20. elokuuta 2012

Kisamenestystä ja Masmusin tokotreenailuja

Aika hurjaa! :D Ei muuta voi todeta viikonlopun koitoksista! Tienattiin Jipsin kanssa tosiaan kaksi nousu-luvaa 2-luokasta suoraan neljästä ekasta startista. Sijoitukset näissä starteissa oli neljäs, ensimmäinen, hylsy ja kolmas. Kiteytettynä siis; loistava viikonloppu! :D Vaikkakin, aavistuksen mua mietityttää jo näin kolmen kunnollisen kisapäivän kokemuksella ;) että eikö mulla oma pääkoppa kestä noita kisoja?! Mikä siinä on, että kaikkina kolmena kisapäivänä on se ensimmäinen startti menny, ei nyt ihan plörinäksi, mutta ei nyt ihan loistavastikaan. Tietty siihen ekalle lataa varmaan suurimmat odotukset, tiedä sitten...

Lauantain agiradat:

http://www.youtube.com/watch?v=RIUAtb1c8nA

http://www.youtube.com/watch?v=0GP-RitQyj4

Lauantain eka rata sujui ihan kivasti jonkin aikaa kunnes mulla sekosi pasmat. Toinen rata oli jo sitten kaikenkaikkiaan sujuvampi ja siitä jäikin oikein hyvä fiilis. Kepit oli molemmilla radoilla hienot, kontaktit osittain hienot ja osittain vähän niin ja näin. Treenattavien asioiden lista siis kasvoi entisestään.

Sunnuntain agirata:

http://www.youtube.com/watch?v=KWaQYdKJuJA

Sunnuntain eka rata oli hypäri (koitin kovasti senkin videon tallentaa youtubeen, mutta jostain syystä kerta toisensa jälkeen onnistuin jotain möhmeltämään, enkä nyt sitte löydä sitä), joskin siinä videossa ei olisikaan paljoa katottavaa. ;)

Masin ja Jipsin treenikuvia (suuri kiitos koutsi-Hannalle!):


Jips puomin kontaktilla :)
Masin keinun paukuttelua

Masin 2on2offia keinulla

Masi seuraa (kättä?)
Masi osaa pitää kontaktia hienosti :)

Masi seuraa lisää (kättä?)


perjantai 17. elokuuta 2012

Jännitystä ilmassa...

Pienen pientä tutinaa olisi taas havaittavissa.. :D viikonloppuna olisi tarkoitus startata Jippiksen kanssa oman seuran kisoissa, kaksi starttia molempina päivinä ja tosiaan nyt siellä 2-luokassa. Saa nähdä, kuinka meidän käy... Ainakin on luvattu aivan loistavaa aksa/ulkoilukeliä, eli sen puolesta saa vaan nautiskella menosta. Ja onhan olosuhteet muutenkin sinänsä mitä helpoimmat, kun toi kenttä on meiltä muutaman kilometrin päässä ja muutenkin tuttu paikka. Ei tarvi herätä kukonlaulun aikaan eikä arpoa, löytääkö perille vaiko ei. ;) ja nyt kun sanoin näin, niin todennäköisesti multa hajoaa auto tai jotain.

Tänään olisi tarkoitus käydä tekemässä omien fysiikkatreenien lisäksi joku suoraviivainen radanpätkä kontaktein. Lisäksi Masmus pääsee taas yksärille keppikouluun! :)

Mahtavaa, kun on taas perjantai ja viikonloppu edessä! :D

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Koirahierontaa

Jipsillä ja Masilla oli tänään aikamoinen luksustelupäivä, kun otukset pääsi hierojalle. Jippuselta löytyi samanmoiset jumit, kun viimeksikin, lapaluiden välistä, selästä ja takareisista/pakaroista. Masilta niinikään lapaluiden välistä ja selästä. Kuulema hyvin tyypilliset paikat agikoirille. Molemmilta paikat aukeni siinä hieronnan yhteydessä. Näin kovahkon aksailun merkeissä jos Jippusen kanssa jatketaan, niin hyvä hierontaväli olisi 1-2kk, Masmusin kanssa ei tarvi kun jokunen seurantakäynti aina silloin tällöin.

Hieronnan jälkeen kotoa löytyi taas kaksi hyvin rauhallista ja unista koiraa.. :) poislukien Masmusin hieronnan jälkeinen-hepuli (joka siis näemmä ilmeni heti ensimmäisen käsittelyn jälkeen) vrt. suihkun jälkeiseen hepuliin.. :D

Masilaisen terveystietoja

Tuli sitten kennelliitosta viralliset tulokset Masin kuvauksista ja ne olikin paremmat kun hienot... :D Jee!!

Lonkat: A/A
Kyynäret: 0/0

Masmusin agiliitelyt

Eiliset Masmusin ohjatut agitreenit oli peruttu, mutta innostuttiin tekemään hyppytekniikkaa, mikä oli hetken tauon jälkeen enemmän kun hyvä juttu. :) Tehtiin kolmea sarjaa; perus, etäisyyden arviointi ja taipuminen.

Perussarjassa Masilla hyppyjen etäisyydet neljä jalkaa ja rimojen tilalla oli tällä kertaa speedpumpit (kun rimoja ei saanu 15cm korkeudelle, mikä olisi sopiva). Etäisyyden arvioinnissa kolme hyppyä neljän jalan etäisyydellä ja neljäntenä esteenä oli rengas. Renkaan etäisyys vaihteli 9-10-11-12-11-10-9. Noihin edellisiin hyppysarjoihin haettiin vauhtia putkesta. Kolmas harjoitus oli taipuminen, jossa ympyrän mallissa putki ja viisi hyppyä (meillä siis näissäkin speedpumpit).

Ollaanhan me näitä aina aika ajoin jaksettu tehdä ja sen onneksi huomaa. :) Masista alkaa nyt myös huomata sen kehittyvän vartalonhallinnan, se jopa kokoaa itseään hienosti hypyille. :D Perussarja oli Musmusille ihan lastenleikkiä. Kovasti sillä tulee kiire, jos mä ite juoksen vieressä ja varsinkin, jos pääsen vähänkin edelle. Onneks oli avustaja palkkaamaan hyppyjen taakse, joten sain ite pysyä paikallaan. Etäisyyden arviointi-treenissä käytettiin "arvioitava" esteenä rengasta ja avustaja oli taas palkkaamassa renkaan takana. 11 jalan etäisyyden huomasi hyvin, kun Masmus joutu oikeen tsemppaamaan, kun huomasi renkaan olevankin kauempana. Oikein hyvin silti! Taipumistreeni on niinikään helppo Masille, onhan se niin pieni koira suhteessa ympyrään, ettei siinä oikein kunnolla ehkä tuu sitä haluttua taipumista. Hienosti silti! :)

Ainiin ja kokeiltiinhan me Jipsin kanssa taas palautteluna A:takin.. :) ensin ihan pelkällään ja sitte hypyn kautta. Eikä ongelmia, onneksi!! :) Tänään hierojalla selviää, tuliko muitakaan "vaurioita"... Pitäkää peukkuja!

tiistai 14. elokuuta 2012

Apua apua apua....

Maanantain Hannan treeneissä Jips säikäytti mut pahemman kerran! Se sitten päätti hypätä/tipahtaa A:n korkeimmalta harjalta jaloilleen maahan.. :( Mä säikähdin NIIIIIIN paljon, ettei tosikaan. Eipähän se otus tuntunut olevan siitä moksiskaan, kun liikutti ja vähän venytti siinä heti. Mun reaktiotahan se taisi pahiten säikähtää. Tosi fiksua multa! Sillä hetkellä Jips ei enää A:lle suostunu kiipeemään, mutta puomin otti kyllä kertaalleen. Sovittiin siinä sitten, että käyn kunnon kävelyllä ja treenin lopuksi kokeillaan uudelleen.

Onneksi, niin onneksi, sain rauhoitettua itseni, käveltiin lenkki ja hetken päästä kokeiltiin uudelleen. Tehtiin alkuun ihan normitreeninä, eli itse liikuin normaalisti ja koutsi oli palkkaamassa alastulolla. Ja hienostihan se sujui! Tehtiin alkuun yhden hypyn kautta, sitten keinun ja hypyn kautta. Lopulta tehtiin sitten ihan kokonaisuudessaan pieni radan pätkä; pari hyppyä, puomi, muutama hyppy, putki, hyppy, kepit ja A-este, jossa meille se tipahtaminen sattuikin. Ja TOSI hienosti! Pari hyvää ohjauskuviotakin tossa matkalla tuli taas treenailtua, pakkovalssia alkuun, tiukkaa vekkiä, lisää pakkovalssia ja jaakotusta. Jips otti eilen jokaisen kontaktin alastulon ihan mielettömän upeesti eikä kepeissäkään ollut mitään ongelmia. Mahtavaa!! :D

Mutta mitä tästä opimme... vaikka mä tiedänkin pelkääväni hysteerisesti koirille sattuvia tapaturmia, niin niihin ei saisi reagoida noin niin kun reagoin!!! Ei ikinä! JOS mulla ei sattuis olemaan kaksi kappaletta huimapäisiä terrierejä, niin edellisen tapahtuman seurauksena + mun reagointi, olisi seuraus voinu olla huomattavasti heikompi.

Onneks meillä on varattuna keskiviikolle hierojat molemmille koirulaisille, jossa saa sitten kunnolla tsekata Jipsin tilanteen ennen viikonlopun koitoksia taas! Jips on oletettavasti aavistuksen jumissa muutenkin, kovan treenauksen takia, eikä tää tapahtuma varmaan kauheesti auttanu tilannetta. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan olis mitään pahempaa!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

2-luokka kutsuu

Ja niinhän meillä kävi Turun reissulla, että 2-luokka kutsuu!! :D JEEEEEEE!!!! Jips on ihan paras! Herättiin siis kukonlaulun aikaan aamusta ja suunnattiin Lietoon, jossa meitä odotti kolme agirataa. Kannatti herätä.. ;)

Ei noita varmaan sen enempiä tarvi kommentoida, Jips on mieletön:

http://youtu.be/ThZ3GdXR9n0
http://youtu.be/6dWyW9YfgWY
http://youtu.be/K1V3jwyGv44


Tämän päivän reissun upea saalis! :)


lauantai 11. elokuuta 2012

Lisää viimeistelyä

Ja niinhän mun oli _pakko_ käydä siellä kentällä vielä tänään... Ja joo-o, kepit sujuu huomattavasti varmemmin näemmä, kun vahvistan juttua koirulaiselle matkan varrella. :) Näin siis täytyy muista huomennakin tehä!

Kanttarellejakin käytiin taas hakemassa pussillinen.. :D

Viimeistelytreeniä osa2

Niin siinä sitten kävi, että pakkohan mun oli eilen käydä ottamassa vielä uusi osa viimeistelyä Jipsin kanssa ja Masimiehen kanssa keppejä. Masin kepit sujuu oikein hienosti. Edelleen nyt pidän pienen kulman niissä ja otetaan sisäänmenoja joka puolelta, erityisesti ihan vastakkaisesta kulmasta. Yritän muistaa lisätä aina myös omaa liikettä yms. Tää sujuu kyllä hienosti! Suunnitelma on, jos homma sujuu samoin vielä seuraavan kerran, niin sitte sitä seuraavalla voisi siirtää kepit lähes suoraan. Mutta katsotaan siis seuraava kerta vielä näin.

Viime kirjoittelun kommentoinnista "rohkaustuneena" (kiitos Mia!) halusin ottaa kontakteja vielä kerran ja onneksi näin! :) Nyt otinkin ekana keinun, ei ongelmia. Samoin, kun ei puomilla tai A:llakaan. :D Jee! Hyvin paljon mahdollista siis, että tossa ekan kontaktin odotteluongelmassa oli kyse vaan oman pääkopan sisällöstä tms yhtä kummallisesta!

Sen sijaan, kun mukaan oli pakko tunkea vielä kepitkin, niin Jipsipä keksikin tulla ulos kolmanneksi viimesestä välistä. Ekalla kerralla todennäköisesti vedin koiran ulos kepeiltä liikkeelläni ja toinen magneetti oli tietysti A-este suoraan keppien lopetuskohdan vasemmalla puolella. Sama homma toistui muutaman kerran, vaikka oikein keskityin pitämään oman liikkeen keppien suuntaisesti. Lopulta homma kuitenkin sujui.. jäin kovasti pohtimaan, pitäiskö mun vahvistaa hommaa koiralle hokemalla keppejä sen suorituksen ajan. Jotenkin en oo halunnu tähän mennä, vaikka viime aluevalkussa sillä sainkin Jipsiin vielä hitusen lisää vauhtia kepeillä. :)

Arvatkaa vaan, haluisinko niin paljon käydä vielä tänään tekemässä keppejä kentällä. Ihan vain varmistamassa, ettei niiden takuuvarmasuoritus oo hävinny mihinkään.. ihan kuin se olis. :D mut jos ihan vaan niin, ettei koirulaiselle tuu mitään houkutuksia mihinkään sivuille tai vielä parempi niin, että se magneetti ois eteenpäin.

perjantai 10. elokuuta 2012

Viimeistelytreeniä ja kanttarelleja

Käytiin eilen ottamassa oikeen viimeistelytreeniä sunnuntain karkeloita varten! Ihan superhienosti muuten, MUTTA ihan ensimmäinen puomi alastulokontakti.. se vaan kestää. Sama kun aluevalkussakin. Nyt tosin siihen odotteluun ei mennyt, kun about joku 10 sekunttia, mut kuitenkin. Ehdoton tavoite siis sunnuntaiaamulle ettiä heti joku, mikä tahansa, kontaktieste ja suorittaa se kerran. ;)

Tein semmosen pienen "rallatteluradan", jossa oli noin suorakaiteen muodossa kaikki kontaktit ja joka välissä hyppy tai pari. Puomin ja A:n kontaktit on niin hienot, tai oli ainakin eilen! ;) Keinun pysäytys vaatii pienen avustuksen himmauksen merkeissä, kun en oo sitä vaan tehny kauaa. Mutta sitä siis vahvistetaan kovasti jatkossa! Pari lyhyttä sessiota tätä lenkkiä hieman erilaisin variaatioin.

Masin kanssa väleissä kahdesti keppitreeniä. Nyt tein ihan suosiolla niin, että kaksi porttia on aavistuksen vinossa ja siitä kaikkia mahdollisia sisäänmenokulmia. Toi on vaan ihan hemmetin rankkaa koiralle!! Masista huomaa TOSI helposti, kuin se tossa väsähtää ja sitte meneminen on vähän semmosta puolivaloilla tekemistä. Hienosti se suorittaa, eikä virheitä tuu. Sikäli varmaan tarviskin koittaa kovasti vaikeuttaa treeniä.

Lopuksi oli ihan pakko kokeilla vähän edellisessä Masin treenissä tehtyjä valssiharkkoja niin Jipsin kun Masinkin kanssa. Kaksi hyppyä vastakkain ja siitä valsseilla koiria hypyille. Jipsin ekat hypyt oli semmoset raapasut, vaikka omasta mielestäni (huom!) tein valssit yhtä täsmällisesti kun ohjatussakin treenissä Masille eikä oma liike valunu, niin kuin ennen. Ensin Jipun kurvi kiersi esteen varmaan lähes puolen metrin päästä estettä. Noh, sitten kun saatiin muutama tehtyä ja oikein korostin omaa liikettä; ponnistuspaikan näyttöä, josta oma ponnistus takaisin päin, ja varsinkin kun Jipsille sai alkaa ennakoimaan jo todella reilusti, niin johan pieneni kaarrokset. Parin kokeilun jälkeen Jippusenkin linja kulki ihan estettä nuolien. :D Jee!

Masin kanssa toi oli edelleen vaan niin hieno! :) Ja senkin kanssa kokeilin jo ennakoinnin rajaa.. yllättävänkin hienosti Masmus haki hypyn vaikka ite rupesin jo "karkaamaan" takaisin päin. Loppuun vielä parit toistot jaakotusta molemmilta puolilta, molemmat koirulaiset hienosti! Tunnin treenailujen jälkeen suunnattiin kohti ulkoilumaastoja, jossa oli tarkoitus heittää semmonen hyvä tunnin ulkoilu. Ja mitä vielä... oon jo muutamallakin retkellä katellu sellai sivusilmällä, josko onnistuisin bongaamaan kanttarelleja. Ikinä en oo niitä poiminu, saati sitten valmistanut, mutta kerta se olis ensimmäinenkin. Pitkään siellä vaelleltiinkin löytämättä muuta, kun mustikoita.. Masi on muuten ihan uskomaton mustikoiden syöjä! :D

Mutta sitten.. hoksasin maassa jotain keltaista! Mitä noi on.. onks noi nyt niitä. Ei muuta, kun äidille(!) kuvaviestiä, onko nää kanttarelleja.. ;) ja mun käskettiin poimia! :D siitä pieneltä alueelta löysinkin lautasellisen, joista osa oli oikein isojakin. Tähän asti kaikki menikin taas hyvin.. olin suurinpiirtein kartalla, missä kuljetaan. Tosta ekasta sienien bongauspaikasta päätin sitten fiksusti lähteä "oikaisemaan" ja samalla vähän vaan vilkuilla, josko löytyisi lisää. Tää meidän oikaisu kesti sitten hetken.. ;) kaikenkaikkiaan tää meidän metsäsamoilu kesti reilun 2,5h.

Voin sanoa, että taas tänäkin aamuna koirulaiset huokaisi, kun lähdin töihin... :D voi raukkoja!

torstai 9. elokuuta 2012

Masmusin aksa

On se Musmus vaan aika kiva aksakoira! :) Se rupee jo pikku hiljaa irtoamaan niin hypyille ja putkiin, eikä sitä tarvi ihan joka paikkaan enää viedä kädestä pitäen. Mahtavaa! :D

Eilisen treenin ohjelmassa oli mm päällejuoksuja, välistävetoja, takaakiertoja ja valsseja. Lisäksi meille Masin kanssa speciaalina 2x2-kepit. Treenissä oli kolme hyppyä vierekkäin, joihin koira haki vauhtia putkesta. Oma liike oli näin ollen aina suora, koira lähetettiin ekalla hypylle poispäin itsestä, seuraava päällejuoksuna ja sitte taas poispäin. Tätä molemmin päin. Nyt Masi rupee oikeesti jo hienosti pysymään siellä hyppylinjan "takana", kunhan oma käsi pysyy ohjauksessa (aiemminhan Masi meinasi aina vain tunkea takaisin lähelle mua, jollen käyny sitä seuraavalle hypylle ns törkkäämässä takaakierrolle). Loistavaa!

Samat ahaa-elämykset eilisestä treenistä pätee oikeastaan myös Jippiksen kanssa:
  • Jos koira halutaan putkesta lähelle itseä, josta se lähetetään hypylle, näytä ohjaava käsi (ja tässä-käsky) selkeästi koiralle (tätä tarvii pohtia, onko meille sopiva ohjaava käsi tässä se oikea vai kuitenkin vasen)
  • Jos koira halutaan pitää estelinjan "takana", ohjaa sillä kädellä ja kerro selkeästi paikka
  • Päällejuoksussa tarvii oikeesti olla ajoissa, koiran edellä.. ei ne muuten hyppää päin ;)
  • "Keilaa" koira takaakierrolle huolella
Toisen treenikierroksen tehovalssitreeni oli loistava ja koirulainen ihan uskomaton! Masi tekee oikeesti kurvit NIIN tiukasti, varsinkin kun mä maltan olla heittämättä sitä kauas. ;) Jippiksen kanssa on selkeesti tullu vähän roiskittua valsseja ja varsinkin meidän agitaipaleen alussa mä ns. heitin sen joka paikkaan. Ei ihme, että kurvit venyy eikä otus mee tiukasti! Oma moka siis täysin! :) Masin kanssa tehtiin siis huolellisia valsseja yhdellä ja kahdella hypyllä (vastakkain toisiinsa nähden) keskittyen ponnistuspaikan näytön huolelliseen sijaintiin ja oman liikkeen suuntaan. Kertaakaan Masi ei tehny mitään isoja kurveva, vaan se tuli joka ikinen kerta estettä "nuolien". ;) Kerran tein ihan vahingossa jopa jaakotuksen (mitä on tietty jossain määrin treenailtukin), mikä meni sekin ihan mielettömän hyvin...

Ja olipahan hienoa nähdä, kun pyysin koutsia näyttämään Masin kanssa mallia. :) Ensinnäkin Masi oli samantien valmis lähtemään Lauran mukaan, kunhan vaan sai aksailla ja hienoltahan menokin näytti! ;) Jos joskus ei jostain syystä ite pääse koirulaisen kanssa kisoihin tms, niin tietääpähän sen toimivan muidenkin käsissä!

Vielä katsaus keppien tilanteeseen. Kaksi porttia sujuu oikein kivasti oikealla etäisyydellä, kun maltan pitää pienen kulman kepeissä. Tätä saa nyt oikeesti jatkaa ihan huolella muutamatkin treenikerrat lisäten reilusti lähetyspaikkoja ja omaa liikettä ja häiriötä. Eilisessä katsauksessa Lauran kanssa testattiin oikeesti vaativia sisäänmenokulmia ja kyllä se Masi niistäkin hienosti kepit löysi. Vaativuutta aina vaan lisää siis treeneihin ja varmuutta sisäänmenoihin tätä myötä. Hienot kepit tulee Masilaiselle!! :D

Jos Masi on yhtä salaman nopea agiradalla, tai jopa nopeampikin, kun Jips, sen lisäksi sen linjat on niin tiukat, että huhhuh! Jos ei Masmusin kanssa tulla kisaradoilla tekemään reiluja aliaikoja, niin todellinen ihme on! ;) Nyt mun täytyy vaan tsempata Masin keppien ja kontaktien kanssa, niin ollaan oikeesti kisavalmiit heti ensi vuoden alusta. Jee!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Treenitön tiistai?

Masmusin agitreenit oli peruttu tämän viikon tiistailta, joten ilmoittauduin tuuraamaan keskiviikon ryhmän treeneihin. Sitä odotellessa.. :)

Tiistai-ilta ei silti jäänyt ihan ilman aktivointeja. Mun oli tarkoitus käydä ottamassa Masin kanssa keppejä, mut niin sitten alkoi vesisade sillä hetkellä, kun tein lähtöä kotoa ja, koska olemme sokerista, jäimme sisälle pitämään sadetta. Sen sijaan innostuinkin pitkästä aikaan kotitokoilemaan. Meillä Masmusin kanssahan on ongelmana seuraamisessa se, että otus seuraa sujuvasti mun (nami)kättä. Vaikka siis namiahan kädessä ei oo ollu pitkiin aikoihin... Sain maanantaina seurakaverilta hyvän vinkin palkkailla otusta ihan vaan siitä, että heilutan vasenta kättä koirulaisen ollessa perusasennossa ja pitäessä kontaktia. Täähän tepsikin nopeesti joskin lähtiessä yhtään liikkeelle katse siirtyi taas mun käteen. Nyt siis hetken aikaan naksutellaan ja palkkaillaan pelkkää perusasentoa oikeasta kontaktista! :) jospa muhun nyt vielä puraisisi edes pieni tokokärpänen... ;)

tiistai 7. elokuuta 2012

Maanantaitreenailuja

Kuin tilauksesta maanantain Katin treeneissä radalle osui putki-puomi-erottelu! Jess!

Ensimmäisessä pätkässä vedettiin nollarataa kolmen muun minikoiran kanssa, eli radan alusta niin pitkälle, kun ilman hylkyä pääsi ja hylystä vuoron vaihto. Ei mikään älytön radan pätkä, mut kummasti mulla vaan tuotti ongelmia.. Eka haastava kohta tuli keppien lopusta, missä koira valssilla hypylle täysin vastakkaiseen suuntaan. Mä en vaan osaa olla tarkkana ajoituksen suhteen! Jips ei salli tossa kauheeta ennakointia tai sivulle vetoa.. sivuetäisyys tarvii ottaa siis ennen kolmea viimeistä keppiväliä ja siitä samantien valssi. Eikä vasta kahden sekunnin jälkeen, niin kun mä tein aluks. :)

Siitä parin hypyn kautta A:lle, jossa joka kerta superhieno kontakti! :D Mahtavaa Jips! Takaakierrolla hypylle, toinen hyppy ja siitä puomille. Sunnuntain treenistä muistin ohjeen vastaavaan kohtaan, kun puomi lähempänä itseä ja putki vasta puomin "takana", koiraa ei saa työntää omalla liikkeellä liian syvälle. Näinpä jäinkin suosiolla pari metrin päähän puomista, niin kappas kun löytyi hienosti.

Toisessa treenipätkässä otettiin muutamien esteiden "ympyrää", jossa ensin ohjattiin putkelle ja sitte samasta kohdasta puomille. Putkeen kun muisti jopa hieman ylikorostaen keilata koiran, niin hienosti meni. Puomille sitte taas reilummalla etäisyydellä ja ohjaus pelkästään olkapäillä.

Jips otti kontaktit joka kerta superhienosti niin puomilla kuin myös A:lla. :D ihan mahtavaa!! Samoin kepit vaan sujuu, kunhan rauhoitan itseni kolmessa ekassa ja vikassa välissä ja annan koiran suorittaa. Tällä viikolla on tarkoitus käydä ottamassa joku päivä vielä vähän keinua ja sitte saa olla siinä. Eiköhän me olla niin valmiit agiradalle, kun mahdollista. :) Sunnuntaina sitte näkee, mitä treenataan seuraavaksi... ;)

maanantai 6. elokuuta 2012

Valmennusta

Viikonlopun päätteeksi päästiin Jippiksen kanssa ekaa kertaa Pirkanmaan alueellisen valmennuksen Training to Compete-ryhmän treeneihin. Ensinnäkin voin todeta, kuinka mahtavaa on, että ollaan kyseisessä ryhmässä! Jes! Tiedossa siis hieno valmennussyksy molempien koirulaisten kanssa agilityn saralla!

Ratapiirros oltiin saatu jo ennen treeniä, joten jokaisella oli mahdollisuus opiskella rataa jo etukäteen (mikä oli musta oikein hyvä juttu!). Rata oli kaikenkaikkiaan ylipitkä 36 estettä sisältäen aikamoisen kinkkisiä kohtia (vaativampi siis kun useimmat kolmosten radat). Onneks tähän on sikäli tottunut, ettei mee ihan sormi suuhun samantien, vaan tietää, että pieni pätkä kerrallaan sitä selviää mistä vaan.

Alkuun otettiinkin sitten 22 esteen pätkä kisasuorituksena, mikä aiheutti tietysti pikkuruisen apua-fiiliksen, koska pätkä sisälsi ainakin pari vaativampaa kohtaa (toisin sanoen sellaisia, minkälaisia me ei olla koskaan ees kokeiltu). Ensimmäinen näistä oli vaativa kepeille meno, jonka mä sitten möhmelsinkin hienosti ja Jips joutui tekemään ylimääräisen ympyrän. Seuraava haastava paikka oli ensimmäinen puomi-putki-erottelu, joka sujuikin hienosti (kontakti vetää hienosti Jipsiä puoleensa!). Puomilla mietintää aiheutti alastulokontakti, kun Jips halus väkisin mennä maahan kaikki tassut kontaktilla. Noh, siinä odoteltiin sitten hetki.. :) lopulta Jips kuitenkin taipui ja korjasi etutassunsa maahan ja jee, matka jatkui. Muutaman estekiemuran jälkeen suoritettiin A, jossa ihan superhieno kontakti! Hyvä Jips! Tästä piti mennä hypyn jälkeen putkeen, mutta Jipsipä eksyikin puomille. :) Tästä rata jatkui hieman soveltaen päästen kuitenkin maaliin asti.

Kisatreenin jälkeen käytiin koko rata yhteisesti läpi miettien sopivimpia ohjauksia. Seuraavassa treeniosioissa otettiin jokaisen itse valitsemia kohtia yksityiskohtaisesti läpi kokeillen niihin useampaakin ohjausta. Erityisesti mulla jäi mieleen viiden esteen pätkä, mihin mä olisin ite laittanu takaalaikkauksen joka väliin. :) Sitä sitten kokeilinkin ja hmm... siitä ei ihan tullutkaan meille nopein ja suorin reitti. Seuraavaksi kokeilin saman valssein ja hiphei, meni aika hienosti! :)

Mä oon ollu jo aiemmin havaitsevani itsessäni jonkinlaista ajatusvirhettä siinä, että totean monesta radan osiosta, et enhän mä tonne ehdi Jipsin kanssa. Pöh, tästä ajatuksesta on ehdottomasti päästävä eroon ja tästä lähin mä tiedän ehtiväni kaikkialle! :D

Olennaisia kotiläksyjä, mitä meille tuli treenistä;
  • vaativammat kepeille viennit
  • keppien rytmitys
  • keppihäiröiden lisääminen ja suorituksen vahvistaminen
  • kontakti-putki-erottelua ei varmaan tarvi tässä edes mainita, koska tää on niin itsestään selvää!
  • valsseja, valsseja ja vielä kerran valsseja!
  • oman liikkeen rytmitystä
Kaiken kaikkiaan jäi taas TOSI mahtava fiilis! Mulla on niin hieno koirulainen käsissä, että mä haluun vaan treenata koko ajan! :D Toisaalti ens viikonlopussa aavistuksen nyt jänskättää noi putki-erottelut.. mut jospa ykkösten radoilla ei niitä niin olisi. Ja jos niitä on, niin mun ainut vaihtoehto on ohjata paikat niin huolella ja oikeesti törkkästä se otus sinne putkeen. :)

perjantai 3. elokuuta 2012

Jipsin epistelyt


Eilen Ylökk järjesti epikset, johon mekin päästiin Jipsin kanssa osallistumaan, vaikkakin se joutui taas taipumaan pöksykohtaloon. Ei paljoa menoa haitannu! On ihan loistava tietää, ettei Jipsiä häiritse oikeesti mikään. Aavistus epävarmuuttahan Jipsissä on havaittavissa erityisesti kontakteilla, mut mä epäilen vahvasti sen johtuvan ihan vaan kokemuksen puutteesta. Ei paljoa tarvi ihmetellä, miksei Jips irtoa kontakteille.. öö, meillä on tainnu olla jopa kolmessa treeniradassa kontaktit. ;D

Tässä meidän eilinen rata:
http://www.youtube.com/watch?v=fQ_oNXbF76g

Se olikin tosiaan ihan sujuvan näköstä menoa! Ainakin mun mielestä.. eihän se ihan ykkösten rata ollu, joten siihen nähden mun mielestä oikein mainiosti! Vielä kun kontaktit hiotaan supervarmoiksi! Puomin ylösmenon epävarmuutta en ite osaa täysin päätellä, mistä johtui, eri värinen este. :) Ihan täysin suoraanhan Jips ei tullu alastulon kontaktille, mut aika hyvin silti. Puomin ja putken jälkeinen hyppykiemurointi meinas aiheuttaa harmaita hiuksia ohjaajalle, mut ihmeen hyvin siitä silti selvittiin. A löytyi hienosti ja sen kontakti. Keinulla sitte... Videolta kuulin aika hyvin oman mokan; sanoin sitte koske-käskyn, kun koira oli JO kontaktilla. :D kappas, kun ei pysähdy! Eli täysin mun oma moka!

Agiliitelyiden jälkeen käytiin oikein kivalla iltalenkillä koirulaisten kanssa (poislukien Masi, jonka yhteislenkkeilystä Jipsin läsnäollessa ei vaan tuu mitään). Löydettiinkin oikein mainio pieni mökkitie, jonka varresta löytyi oikein sopiva koirulaisten uimapaikkakin. Otukset kävi kaikki erikseen kyllä pulikoimassa ihan kunnolla, mutta yhdessä ei. ;)


Kuje, Pila, Masmus ja alakerrassa Nuka (kokoonpanosta puuttuu tietysti Jips, joka joutui Masin ulkoiluvuoron ajaksi autoon)


torstai 2. elokuuta 2012

Kotitottista

Voi Masmus-raasua, kun sitä käy sääliksi... toinen vonkaa ja vonkaa ja Jips ei tajua antaa! Tai tajuais kyllä, mutta se ei saa, kun me mokomat ihmiset estetään. ;)

Jotta sain Masille muuta ajateltavaa päätin pitkästä aikaa perustaa tokokentän takapihalle. Musmusin kanssa tehtiinkin hyvät sessiot, eikä Jips muistunut tällöin mieleen laisinkaan. Hienoa! Mitä kaikkea me sitten tehtiinkään; kosketusalustaa, maahanmenoja, noutokapulan pitoa ja vähän perusasentoja. Ja noin minuutin paikkamakuu. :) Ainiin ja kosketusalustalta tietysti myös vapautuksia tule-käskyllä. Kaikkia kolme sessiota.

Kosketusalusta sujuu mun mielestä oikein hyvin suhteessa siihen, miten vähän mä oon jaksanu sitä treenailla. Nyt tän suhteen vois oikeesti tsempata, niin sen sais joku päivä ihan kontakteillekin. ;) Maahanmenoja tein liikkeestä niin, että vapautin koiran aina heittämällä namin sivuun ja heti kun lähtee mua kohti, niin uusi käsky. Aluks mun oli ihan pakko mennä itekin maahan istumaan, kun muuten Masi länttäs väkisin peffansa maahan ennen varsinaista maahanmenoa. Mut seuraavalla sessiolla jo niin, että ite seisoin. Noutokapulan kanssa otettiin ihan ekana vain pitoa. Kun toi sujui niin hyvin, niin seuraavassa sessiossa heitin kapulan puolen metrin päähän. Heti kun Masi lähti hakemaan, otti kapulan suuhun ja kääntyi tulemaan mua kohti, niin naks. Perusasennoissa ei nyt sinänsä mitään ihmeellistä. Mulla kun on namit kädessä ja seison ryhdikkäänä, niin kyllä se Musmuskin hakee itellään jo sivulle. Se on nyt sit se seuraava juttu, et kuin mä saan siltä pois sen käden seuraamisen. Tällä hetkellähän (tai siis mitä se on ollu koko ajan) Masin seuraaminen on sitä, et se seuraa mun kättä, joten paikka heiluu hienosti käden mukana. :D MUTTA Masin kontakti on ollu koko ajan niin hienoa, et en oo vielä pahemmin puuttunu tohon liikkumiseen. Ainiin.. vai enkö mä tiedä, miten tohon puuttua?? Nojoo, jos nyt ekana jättäis ees ne namit pois kädestä. Paikkamakuutahan me tehdään periaatteessa joka päivä ruokakipolla, joten sen sujuminen on sinänsä ihan ymmärrettävää. Toki pitäis enempi päästä häiriöihin ja erityisesti muiden koirien läheisyyteen.

Jipsin kanssa samoin tehtiin pari pientä sessiota, oikeastaan vain tota kontaktia alastuloa. Kun mulla on vihdoin kotona se oma päällystetty laudanpätkä! :) Lähinnä tosta kontaktilta vapautuksia. Äh, mähän unohdin et mun piti kokeilla tossa lelupalkkaa itse kontaktilla. Tavoite olisi, että Jipsin paikka säilyy vaikka palkkaisin sen kontaktilla pienellä repimisleikillä. Pitäis kokeilla!

Muuten mä odotan nyt jo kun kuuta nousevaa, et toi Jipsin juoksutuoksu olis ohi! Mä en muistanutkaan, kuinka rasittavaa on lenkkeillä kahteen kertaa. Ei meinaan yhteislenkeistä tuu enää mitään! Tai mulla ja Jipsillä vielä tulis, mut Masilla ei.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Masmusin agiliitopäivä

Eilen oli taas Masmusin vuoro päästä agiliitelemään. :) ja voi, kun tekikin pojulle hyvää päästä pois kotoa Jipsin "hajuista". Raukalle pienellä miehellä meinaa olla pieni pää ihan sekaisin Jipsin tuoksuista, kun Jips vieläpä oikeen sujuvasti jo kääntää häntäänsä sivuun. Arg! Kyllä tässä jo kovasti toivoo, että muutamakin päivä menis oikeen pikakelauksella ohi. Masi pääsi treenien lomassa myös tapaamaan semmoista aivan yli-ihanaa 8vkoa vanhaa bortsutytteliä! Joskaan Masi ei niin innostunut nuoresta neidistä, kun sillä oli kova kiire päästä vaan liitelemään... ;)

No mutta itse treeneistä.. :) Masmus suoriutui koko treenistä kiitettävin arvosanoin! ;D oli hienoa huomata, että edes toisen kentän samanaikaiset treenit ei häiritse oikeasti enää laisinkaan, vaan pikkumies keskittyy täysillä omiin harkkoihin. Sillä on aivan täydellinen motivaatio agiliitelyyn, mutta se on myös ihan loistavasti kuulolla. Lelut palautuu nykyään ihan suoraan mulle ilman, että tarvii edes erikseen "houkutella" toisella lelulla.

Itse treenirata oli kaikenkaikkiaan 18 esteen mittainen. Lopuksi mekin saatiin se mentyä ihan kunnialla kokonaisuudessaan läpi. Se nyt ei suinkaan mikään tavoite ollut, vaan paremminkin keskittyä kaikkiin yksityiskohtiin ja tehdä jutut huolella. Mä kaiketikin muistan pikkuhiljaa tehdä ohjaukset Masille riittävän selkeästi, kun se niihin hakee jo oikein kivasti. Sen sijaan nykyisin mulla on enempikin ongelmia oman liikkeen rytmityksen kanssa ja tähän erityisesti keskityttiin eilen. Sain aikaan ihan huomattavan eron kolmen lähes suoralla linjalla olevan hypyn ja putken pätkällä. Ekalla kerralla hölköttelin pätkän tasaiseen vauhtiin ja Masi ehti juoksemaan kohtuullisesti mun edelle, jolloin se jäi hyppyjen jälkeen kysymään, että mihin nyt. Seuraavilla kerroilla sain spurtattua itteni täyteen vauhtiin ja näin Masillekin löytyi oikea putken suu ihan suoraan. :) Tästä päästiinkin huomattavimpaan eroon Masin ja Jipun välillä. Jos Jips aina aika-ajoin vilkuilee muhun päin lukien ohjausta, niin Masipa ei vilkuile ollenkaan. :D noinkohan meidän tokoilemattomuus Masin kanssa olis "syypää" tähän?? Jotain hyötyä siis tästä, joskin mun vakaa aikomus on nyt todenteolla tsempata tokoilun saralla Masin kanssa!

Tällä kertaa ehkä ekaa kertaa tuli aivan loistava fiilis alusta alkaen Masin takaakiertoihin, joita radassa oli parissakin kohdassa. Masia ei enää ihan niinkään tarvitse saattaa siivekkeelle, vaan se hakee kierron jo aavistuksen kauempaakin. Jee! :) Samoiten otus alkaa oikeasti jo hienosti irtoamaan niin hyppysuorille kuin myös putkiin. Radassa oli mukana myös pituus, rengas ja okseri, joista mikään ei aiheuttanut ongelmia.

Masmus kehittyy oikeesti nyt niin huimaa vauhtia, että mä jopa ite huomaan eron lähes jokaisen treenikerran välillä! Vähänkö mahtavaa!! :D mä oon niin onnellinen noista kahdesta pienestä maailman parhaasta harrastuskoirulaisesta!!