sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kisakuplassa

Käytiin eilen Jokrun kanssa tokokokeessa ja niin vaan tehtiin oikein omalla tasollamme. Enkä siis mäkään möhliny tällä kertaa.. ;) vasta jälkeenpäin tajusin oikeastaan, kuinka parasta olikaan kehässä ollessa tajuta olevansa koiran kanssa niin samaa tiimiä! Ja mä tiedän, et me ollaan Jokrun kanssa aika hyvä tiimi jo yhdessä! Kyllä tää kaikki tehty "työ" yhteistyön eteen on todellakin kannattanut ja on ollut todellakin järkevää antaa koiralle aikaa kasvaa ja aikuistua. Nyt voi vaan loisto fiiliksin keräillä palkintoja ja menestystä! ;) noh, ainakin tokon saralla niin voidaan tehdä! :D Tai ainakin eilen...

Liikkeet oli sekotettu ihan sekaisin, joskin paikkaistuminen oli ensimmäisenä. Mä jännitin tuon istumisen ajan niin paljon, että tuijotin vaan koiraa herkeämättä. Vaikka tiesinhän mä voivani luottaa tuohon ihanaan ruskeaan kisakaveriin. Silti sitä vaan jännittää. Siinä ennen kehään menoa samassa luokassa ollut sakemanni narttu(!) ärähti meille tosi kovasti ja tokihan Jokru ei siitä oikein tykästynyt. Oli aika kurja fiilis sen hetken juuri ennen kehään menoa. Mutta olen tosiaan niin kiitollinen ja onnellinen, että me klaarattiin tuostakin huolimatta se liike ja koko koe.

Varsinaiset liikkeet olivat järjestyksessä liikkeestä seisominen, kierto, ruutu, luoksetulo, nouto, liikkeestä istuminen ja hyppy. Seisominen oli meillä oikein hyvä, samoin kierto, ruutu ja noutaminen. Kapulan heitin ihan törkeen kauas, melkein tuplamatkan ;) ja liikkurikin jotain huokasi siinä, mutta eipä se Jokrulle ollut mikää ongelma. ;) Ei todellakaan! Liikkeestä istumisessa huomasin tehneeni itse typerän hidastamisen (voi miksi??), vaikka enhän mä treenatessakaan koskaan niin tee. Kakeissa jouduin antamaan kaksi maahanmenokäskyä ensimmäisenä. Tuomari kommentoi tätä, että hänestä näytti ettei koira vain yksinkertaisesti kuullut käskyä. Sanoinko muka niin hiljaa?! ;) ehkä.. Hypyssä Jokrulta tuli ekaa kertaa ikinä kokeessa pari haukkua. :D mutta meidän seuruu.. se taitaa olla kuitenkin meidän heikoin osaaminen tällä hetkellä. Juoksuosuus samoin kun hidaskävely ovat hyviä, mutta normaalikäynnissä Jokru meinasi pompahdella siellä täällä (tästä tuomarikin kommentoi ;) ) ja toki sitten se peruuttaminen on huonoa. Toki eilisessä seuruukaaviossa ei muistaakseni(!) edes peruutettu.. :D mut silti, se on meillä heikko osaaminen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti