Sivut

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Jippiksen treenit

Olipas kiva taas päästä Hannan treeneihin Jippiksen kanssa! :) ja vähän Masinkin.

Eilen ohjelmassa oli mm puomin ja keinun kontaktia osana pientä rataa. Päätin nyt sitten muuttaa keinun niin, että käskytän ensin keinulle ja sitte samainen koske-käsky 2on-2offille. :D ja näemmä tämä kannattaa!

Ensin tehtiin yhteensä 9 esteen rataa, jossa osana sekä puomi että keinu. Hanna palkkasi kontaktilla, jotta sain ite ottaa reilusti etäisyyttä. Ihan ensimmäinen keinu oli aavistus lentokeinua (apua!), kun otin ite aika reilustikin etäisyyttä eteenpäin kun Jips oli vasta tulossa keinulle (sille tuli siis hätä ;). Kepit Jips haki ihan mielettömän hienosti kohtuullisen vaikeistakin kulmista. Ja erityisesti kepeistä jäi mieleen yksi kerta, kun tajusin ohjaavani omalla liikkeellä koiran ihan täysin eteenpäin ja silti Jips haki alun ihan täydellisesti! :D Mahtava pikkuotus! Keinun jälkeen kaksi hyppyä, joiden väliin takaaleikkaus, ja sitten kepeille.

Toisen session pätkälle (yht 7 estettä) otettiin puomille lähestyminen toiselta puolelta parin hypyn takaa ja aika pahasta kulmasta (käytännössä suoraan sivulta päin). Jipsin kanssa tueksi otettiinkin yksi pituuden keppi, jotta Jips ymmärtää hakeutua puomin ylösmenon kontaktille suoraan. Ja näinhän se menikin oikein hyvin. Ensin tein ihmisnuolella jarruttamalla ja siitä tiukalla vekillä puomilla. Mutta ainakin tällä kertaa meille sopi paremmin, kun valssasin toiselle hypylle ja siitä tiukalla vekillä puomille. Toisessa sessiossa kepeille mentiin toisesta suunnasta ja tässä kokeilin ekaa kertaa sylkkäriä, mikä toimikin meillä ihan loistavasti. Tätähän voisi vaikka treenailla vähän lisää, niin saisi taas yhden uuden käyttökelpoisen ohjauksen. :D hömm... meidän treenilista alkaa olla jo kohtuullisen pitkä!

Molemmissa treenipätkissä oli kahteenkin kertaan oikein tyrkyllä molemmat putkien päät, mutta Jipsin kanssa noikaan ei tunnu olevan ongelma. Pienellä vekillä ja tarvittaessa omalla ääniavulla koiran saa kääntymään ihan loistavasti, vaikka yksikin väärä putken suu oli ihan "tyrkyllä" suoraan hypyn takana. Sekä puomia että keinua jokaisella pätkällä aina niin, että itse olin vuorotellen kummallakin puolen. Ihan loistava apu, kun Hanna oli palkkaamassa kontaktilla, niin sai itse edetä miten milloinkin.

Masin kanssa pienet keppitreenit sekä vähän tekniikkaa parin hypyn ja putken kanssa. Kepit sujui osittain hyvin ja osittain heikosti. Selvästi vahvempi puoli on oikea puoli ja vasen aiheuttaa selkeesti ongelmia. Ihan alkuun laitoin kaksi portti noin klo 1 ja 7 kulmissa ja ehkä jalan tai kaksi suuremmalla etäisyydellä, kun oikeesti. Nämä sujui hienosti molemmilta puolilta. Seuraavaksi käänsin portit lähes suoraan linjaan ja mittasin porttien etäisyyden oikeaksi. Oikealta puolelta ei tunnu olevan mitään ongelmia, mutta vasemmalta puolelta Masi ei löydä ensimmäistä porttia oikeastaan mitenkään. Yritin leikittää välillä ja näin nostaa vähän virettä, mutta lopulta mun oli vaan pakko aavistus helpottaa (hitusen lähemmäs porttia ja suorempaan linjaan), jotta Musmus sai kerran oikean toiston. Ja sen jälkeen vielä yksi helppo toiselta puolelta. Tähän taitaa tarvita taas tuutorointia viisaammilta.. :D

Tekniikkaosioissa tein Masin kanssa pakkovalssi-persjättöä sekä jaakotusta, ja tietysti molemmilta puolin. Ensin tarvin taas Hannan palkkaamaan persjätölle, jotta Masi ei tullu jojona hyppyä takaisin. Hienosti toi rupeskin sujumaan! Masilla oli alusta asti selvä visio, mitä ollaan tekemässä, mutta se ei meinannu kestää mun selän kääntöä. Lopulta sain kuitenkin tehtyä jaakotusta hienosti molemmin puolin ja oikeen hakemalla vauhtia putkista. :D Jee! Itselläni on vielä oppimista (mm tässä!) jaakotuksen käytössä osana "rataa", jotta ponnistuspaikan osoitus säilyy selkeänä. Mutta kun muistaa treenata riittävästi ohjauksia ihan yksittäin, niin kaippa niistä joskus saa ihan käyttökelpoisia radallekin. :D

Lopuksi käytiin taas porukalla lenkillä ja voi Masi-raukkaa. ;D Sillä oli taas seurana ihanaiset länderineidot Pila ja Tapa, lisäksi vielä hyvältä tuoksuva (juoksuinen siis!) Jips, joten ei meinannut pikkumies ymmyrkäisenä tietää mihin päin singota. :D

Ainiin ja tein sitten jo edellisenä iltana muutaman agi-ilmon Jipsin varalle... :D siihen malliin Jips nyt jo kääntää häntäänsä Masille, että juoksu on alkanutkin olettamaani huomattavasti aiemmin. Näin ollen se on onneksi myös aiemmin ohi! ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti