Sivut

torstai 2. elokuuta 2012

Kotitottista

Voi Masmus-raasua, kun sitä käy sääliksi... toinen vonkaa ja vonkaa ja Jips ei tajua antaa! Tai tajuais kyllä, mutta se ei saa, kun me mokomat ihmiset estetään. ;)

Jotta sain Masille muuta ajateltavaa päätin pitkästä aikaa perustaa tokokentän takapihalle. Musmusin kanssa tehtiinkin hyvät sessiot, eikä Jips muistunut tällöin mieleen laisinkaan. Hienoa! Mitä kaikkea me sitten tehtiinkään; kosketusalustaa, maahanmenoja, noutokapulan pitoa ja vähän perusasentoja. Ja noin minuutin paikkamakuu. :) Ainiin ja kosketusalustalta tietysti myös vapautuksia tule-käskyllä. Kaikkia kolme sessiota.

Kosketusalusta sujuu mun mielestä oikein hyvin suhteessa siihen, miten vähän mä oon jaksanu sitä treenailla. Nyt tän suhteen vois oikeesti tsempata, niin sen sais joku päivä ihan kontakteillekin. ;) Maahanmenoja tein liikkeestä niin, että vapautin koiran aina heittämällä namin sivuun ja heti kun lähtee mua kohti, niin uusi käsky. Aluks mun oli ihan pakko mennä itekin maahan istumaan, kun muuten Masi länttäs väkisin peffansa maahan ennen varsinaista maahanmenoa. Mut seuraavalla sessiolla jo niin, että ite seisoin. Noutokapulan kanssa otettiin ihan ekana vain pitoa. Kun toi sujui niin hyvin, niin seuraavassa sessiossa heitin kapulan puolen metrin päähän. Heti kun Masi lähti hakemaan, otti kapulan suuhun ja kääntyi tulemaan mua kohti, niin naks. Perusasennoissa ei nyt sinänsä mitään ihmeellistä. Mulla kun on namit kädessä ja seison ryhdikkäänä, niin kyllä se Musmuskin hakee itellään jo sivulle. Se on nyt sit se seuraava juttu, et kuin mä saan siltä pois sen käden seuraamisen. Tällä hetkellähän (tai siis mitä se on ollu koko ajan) Masin seuraaminen on sitä, et se seuraa mun kättä, joten paikka heiluu hienosti käden mukana. :D MUTTA Masin kontakti on ollu koko ajan niin hienoa, et en oo vielä pahemmin puuttunu tohon liikkumiseen. Ainiin.. vai enkö mä tiedä, miten tohon puuttua?? Nojoo, jos nyt ekana jättäis ees ne namit pois kädestä. Paikkamakuutahan me tehdään periaatteessa joka päivä ruokakipolla, joten sen sujuminen on sinänsä ihan ymmärrettävää. Toki pitäis enempi päästä häiriöihin ja erityisesti muiden koirien läheisyyteen.

Jipsin kanssa samoin tehtiin pari pientä sessiota, oikeastaan vain tota kontaktia alastuloa. Kun mulla on vihdoin kotona se oma päällystetty laudanpätkä! :) Lähinnä tosta kontaktilta vapautuksia. Äh, mähän unohdin et mun piti kokeilla tossa lelupalkkaa itse kontaktilla. Tavoite olisi, että Jipsin paikka säilyy vaikka palkkaisin sen kontaktilla pienellä repimisleikillä. Pitäis kokeilla!

Muuten mä odotan nyt jo kun kuuta nousevaa, et toi Jipsin juoksutuoksu olis ohi! Mä en muistanutkaan, kuinka rasittavaa on lenkkeillä kahteen kertaa. Ei meinaan yhteislenkeistä tuu enää mitään! Tai mulla ja Jipsillä vielä tulis, mut Masilla ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti