Viime perjantain yksärin jälkeen tein päätöksen terästäytyä Masin keppitreenien suhteen ja se alkoi eilen. :) Käytiin tekemässä ihan minimaalinen treeni, kolme settiä ja kerrallaan 5-6 toistoa.
Ekaan settiin otin tarkoituksella mukaan vain yhden portin, joskin se oli täysin suorassa linjassa lähetykseen nähden. Kaikki toistot hienosti! Lähetykset enimmäkseen reilusti sivuilta, yhdet jopa ihan vastakkaisesta suunnasta, joskin hyvin läheltä porttia. Seuraavaan settiin otin mukaan toisen portin, nyt ensimmäinen portti ihan aavistuksen auki ja toinen suorassa. Otin lähetyksiä todella helpoista kulmista, mutta koitin muistaa pitää omaa liikettä koko ajan. Palkka joka kerta molempien porttien jälkeen. Yksi lähetys vasemmalta (se vaikeampi puoli) puolelta, jolloin Masi kiersi ensimmäisen portin. Sen sain keskeytettyä heti ekalta portilta ja lennosta uudelleen. Viimeisessä setissä portit oli tismalleen samoin, kun edellisessä, mutta koitin ottaa lähetyksiin vielä enemmän omaa liikettä.
Näin sain siis ainakin tosi hyvin onnistuneen treenin ILMAN että jankattiin mitään kulmaa. Superleikit joka välissä ja koirulainenkin oli oikeesti innoissaan. Masi väsyy ihan silminnähden tossa, varsinkin kun tauot oli tyyliin kentän ympäri kävely.
Tänään harjoitus jatkuu ja suunnitelma olisi seuraava; kolme settiä, joista kaikki kahdella portilla. Porttien kulmat voisi olla tismalleen samat, eli ensimmäinen portti ihan aavistuksen auki ja toinen suorassa. Ensimmäinen setti tehdään kuten eilen viimeinen, toinen palkaten porttien väliin(!) ja kolmas niin, että portit samoin mutta lähetyksiä jo vaativammista kulmista mutta myös omalla liikkeellä. Tavoite pitää treeni yhtä iloisena ja paineettomana, kun eilen. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti