Ennen treenejä käytiin kuitenkin lenksa mökillä metsämaisemissa. Ilmeisesti löydettiin hirviä/peuroja, koska löydettiin myös hirvikärpäsiä monen viikon tauon jälkeen. Mökin pihaan palattuamme metsästä Jips onnistui bongaamaan taas the hajun! Koirulainen hävisi samantien johonkin ja me jäätiin Musmusin kanssa terassille ihmettelemään. Muutaman kerran Masi ehti kiertää mökin, kun sen alta kuului kauhea mökä ja sinnehän se Masilainen livahti. Sieltä ne sitten saalistajat tulivat muristen pois repien oravan raatoa, jonka lopulta Masmus nappasi itselleen Jipsin lähtiessä uudelle saalistuskierrokselle.
Masmus on kyllä melkoinen noutajakoira! Se kovin mielellään olisi nytkin kantanut oravan raadon mukanaan vaikka autoon. On se kuitenkin niin kiltti poju, että irrottaa kun käsken. Jipsin kierrokset oli taas ihan jossain sfääreissä ton episodin jälkeen ja tohinalla se etsi lisää saalistettavaa.
Illalla Masin kanssa ohjelmassa oli vielä agiliitelyitä. Koska lämppälenkin aikaan oikeesti satoi, Masi joutui testaamaan kerrospukeutumista bot-loimen ja sadetakin avustuksella :)
Mussukka on kyllä siitä sujuva kaveri, että se ei jähmety EDES kahden takin alla. ;) |
Itse treeni oli taas ihan loistava! :D Alkuun koitin ohjailla taas vähän ylikiltisti sinne päin, mutta onneksi sain toisen vaihteen päälle ja homma rupes pelaamaan. Mä oon hokenu tätä jo jonkun miljoona kertaa, että mun tarvii ohjata noita molempia sellai sopivan jämäkästi ja täsmällisesti! Tehtiin kahta radan pätkää, jotka koostui 8 hypystä, mutkaputkesta ja pussista. Useamman hypyn suoralla mun tarvii muistaa OHJATA oikeesti ne hypyt, varsinkin jos mun oma liike menee yhtään vinoon suhteessa hyppyihin tai suhteessa siihen linjaan, johon halutaan jatkaa muuten.
Tällä kertaa ihan sairaan makee fiilis tuli varmaan siitä, kun pussin jälkeen käännyttiin juurikin hyppysuoralle lähes vastakkaiseen suuntaan. Oma liike tarvi miettiä huolella, että sai linjan säilymään selkeenä koiralle ja, jotta kuitenkin sai otettua riittävän etumatkan koiraan. Lisäksi oli tärkeä muistaa tehdä pienen pieni ohjausliike juuri, kun otus tuli pussista ulos. Pari kertaa tää tais onnistua ihan superhienosti! :D
Ylipäänsä jäi ihan mielettömän hieno fiilis siitä, että Masi tulee ohjauksiin niin superisti! Mä pystyisin helposti jo ottamaan enempikin ennakkoa kaikkiin ohjauksiin, kyllä se otus rupee OIKEESTI fokusoimaan jo esteisiin. :D Jess!
Ainiin ja meillä oli eilen ekaa kertaa oikeissa agitreeneissä tennispallo palkkana! Keppitreeneissä se on ollu aiemminkin. Mikä ton helpompaa?! Masmus tuo pallon aina ja samantien takaisin, ilman että tarvii kaivella toista lelua tms. Hehee! Pienistä jutuista voi tulla valtava ilo! Ja mikä ilo pikkuotukselle, kun saa kiitää pienen keltaisen perässä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti