Sivut

maanantai 24. helmikuuta 2014

Kisaviikonloppu

Viikonloppuna tuli juostua kisaratoja, lauantaina Masin kanssa kolmen startin verran ja sunnuntaina Jipsin kanssa kahden startin verran. Positiivisen puolelle jäätiin taas, vaikka tuloksilla ei voi paljoa hurrailla. :)

Masin kanssa päivän ensimmäisenä ratana ollut hypäri meni aikalailla plörinäksi. Radan toisena esteenä oli mutkaputki, johon otus piti lähettää aikalailla pimeästä kulmasta ja keskittyen omaan sijaintiin niin, ettei blokannut putken suuta. Mun mielestä lähetys onnistui kivasti ja saatin otusta ohjaamalla omasta mielestä huolellisesti. Otus päätti kuitenkin kääntyä putkesta takaisin ja selkeesti mun ajatus katkesi siihen. :( Toisen putken jälkeinen hyppysuora tuli vain juostua läpi, ja siinä jäi ainakin joku hyppy Masilta välistä. Lopussa sain vähän tsempattua itteeni ja jatkettiin sujuvammin. Seuraava agirata sujui huomattavasti jouhevammin ja sain jopa ohjattua hieman luontevammin (video tosin paljasti TAAS, että enhän mä nyt siellä kunnolla juossut....). Olisko ollut kolmanneksi viimeinen este rangas, jonka käytännössä ohjasin otuksen kiertämään ja niinhän se kiersi sen. Tästä siis vitonen! Hitto! Päivän viimeinen agirata oli tasoltaan lähempänä tätä toista agirataa, silti matkalle mahtui outoja kieltoja. Taisipa tulla takaakierrosta ja yhdestä putkesta. Hitusen huolimattomia ohjauksia ja ilmeisesti otus aavistuksen väsähtää aina kolmanteen starttiin, niin tulos on aina tää sama. Radan kolmanneksi viimeiseltä esteeltä A:lta otus hyppäsi vähän rumasti. Pöh!

Jippusen kanssa sunnuntaina hypäri ja agirata. Olisi ollut toinenkin aksarata, mutta päätin jättää sen välistä jo aikataulun nähdessäni. Jips kävi kovasti kierroksilla! :) Hypärillä otus pysyi startissa, mikä oli tavoite. ;) Saatiinkin oikein sujuvaa menoa yhteen välistävetokohtaan asti. Mä oon tähän asti luottanu näissä Jipsin kanssa siihen, että annan koiralle tilaa ja otan sen ns haltuun vastaisella kädellä, ilman että kääntäisin omia jalkojani. Tokihan toi onkin varmasti hitaampi vaihteehto; vetohan tunnetusti ei toimi.. ;) Jospa ottaisin jatkossa ohjelmaan välistävetoihin paremman ohjauksen. ;) Treenilistalle.. Tästä eteenpäin kuitenkin ihan sujuvaa menoa! Kyllähän mä huomaan olevani myöhässä kertomassa Jipsille seuraavaa estettä jne.. mä luulen, et MÄ tarvisin nyt vaan "vähän" juoksutekniikkatreeniä. :D Agiratana oli Mujusen Salmen käsialaa, mitä odotin oikein innolla päästä kokeilemaan. :) Noh, nythän me hyllytettiin rata samantien lähdössä Jipsin varastaessa. Palautin otuksen ja lähdettiin uudelleen matkaan, vaikka tiedän aika monen tykkäävän kyttyrää tästä. Ei haittaa... Seuraava lähtöyritys sujui paremmin ja päästiin matkaan. :) A:lla Jips otti hyvän kontaktin (toki olisin ehkä voinut malttaa silti vielä vapautuksen suhteen pidempään, kun kerran hylly oli alla..), josta kepeille. Suoraan keppien takana hyppy ja keppien molemmin puolin suorat putket. Ekaan putkeen lähetyksen jälkeen leyeroin kepit ja ehdin melkein ajoissa tekemään pakkovalssia toiseen putkeen. ;) Tosin Jipsikin ampui suorasta putkesta aika lahjakkaasti eteenpäin A:lle... ;) oikein mainio treeni-idea tosta siis! Jatkettiin vielä jokunen hyppy ja hienon keinun suorituksen jälkeen kaahattiin suoraan maaliin. Jess!

Erityisesti Jipsin kanssa nyt vaan lisää startteja ja hyvää ratatreeniä hakemaan kisoihin... Lähtö ja kontaktit on oikein mainiot teemat meille jatkossakin kisoihin. On aksaaminen vaan niin kivaa Jippiksen kanssa! Mutta eipä se Masikaan pöllömpi ole... Masin keskimmäistä rataa harmittelin aluksi PALJON, mutta video paljastaa oikeasti niin hyvin. Mä todellakin vedin otuksen ohjauksella pois renkaalta vastaisella kädellä, joten otus meni oikein hienosti. Tyhmä kartturi vaan! :D Masin kanssa vois jatkossa kyllä kokeilla kahden radan taktiikkaa kisoissa, otuskin jaksais paremmin. Jipsin kanssa tarvitaan vaan yksinkertaisesti noita startteja! ;)

Positiivisen puolelle jäätiin silti kumpaisenkin otuksen kanssa! Tiedetään edelleenkin, mitä treenata.. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti