Sivut

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Junnuaksaa ja Masin tokoa

Eilen saatiin Jokrun kanssa annos luksusta, kun päästiin aksaamaan Tanjan valvovan silmän alle. :) Tätä onkin jo ollut ikävä! Tehtiin simppeleitä perustreenejä yhdellä esteellä, mutta toki arvelutti, mitä mistään tulee kun viime aksailusta on kulunut tovi aikaa. Noh, eihän se kakara mihinkään ollut oppejaan unohtanut. :) Tietenkään!!

Tehtiin tosiaan yhdellä esteellä vähän perusohjauksia ja koiran taipumisia, takanaleikkaustreeniä, josta putkeen lähetystä ja suurimpana juttuna, aloitettiin Jokrun keppitreenit! :) Näiden kaikkien lisäksi testattiin hieman myös kontaktin tilannetta sellaisen minikontaktiesteen avulla sekä paukauteltiin keinua. Ihan superisti Jokru bongahti keinun alastulolle ja oikein pamautti keinun maahan! Ei ole siis tietoakaan ainakaan mistään ääni tai alustan liikkumis-kammoista. ;) Naapuri kentällä oli kaupanpäällisiksi vielä suurimman osan ajasta haukkuvia koiria, joista Jokru ei ollut juurikaan moksiskaan. Tanja oli Jokrun mielestä sen sijaan ihan liian kiva! <3

On toi Jokrispoo kyllä aika super kakara! <3

Kaupan päälle päästiin myös toteamaan huikea ohitustilanne. Tanjan tyttöjen juoksuista johtuen en viitsinyt ottaa Masia remmilenkille mukaan, vaan ainoastaan Jokrun ja Jipun. Juuri samaisella hetkellä meidät ohitti yksi bortsu ja vastaan tuli neljä vai viisi pienempää koiraa (samaiset, jotka haukkuivat aiemmin hallissa samaan aikaan). Tanja käski tyttönsä istumaan polun reunalle ja me oltiin vieressä nameja syöden. Toki tilannetta helpotti PALJON se, että kaikki ohittavat koirat olivat harrastuskoiria, joten ohjaajat erinäisin keinoin hallitsivat koiransa eikä kukaan haukkunut tms. Mutta silti! :) Siistiä! Eiköhän meillä siis todellakin ole jatkossa vielä mahiksia vaikka mihin onnistumisiin.

Masi pääsi illalla taas ihan ikiomiin tokotreeneihin Riitalle. Pääsiäisestä johtuen tällä viikolla ei ole perjantaitreenejä, mutta koska Jokru oli jo sunnuntaina yksärillä, halusin antaa sille tauon ohjatuista tokotreeneistä (muita treenejähän tälläkin viikolla on taas ollut ja tulee vielä olemaankin ;). Sitä paitsi Masi alkaa olla aika huikea tokokoira! Se on kehittynyt viime aikoina ihan valtavan paljon! Toisaalti mulle itselle tekee enemmän kun hyvää treenailla kahta koiraa tokon osalta, kun tässäkin mä itse tarvitsen todennäköisesti paljon enemmän toistoja kun koirat! ;)

Treeneissä tehtiin perusasennon tarjoamista, seuraamisen aloitusta, seuraamista häiriössä sekä kaukojen vaihtoja. Masilla alkaa olla kivalla mallilla avo-luokan vaihdot, sen sijaan seisomista ei olla edes aloitettu. Nyt kun sunnuntaina sain Jokrulle hyvät vinkit alkuun i-s-i-vaihtojen kanssa niin aloitimpa sitten samat jumpat Masillekin. Masi meinaa vahvasti tarjota seisomisesta istumiseen takajalkojen siirtoa, joten sille täytyy saada nyt vaihdettua ajatus sinne takajaloille. Tässä välissä täytyy todeta, että ompa oikeasti ilo huomata näissäkin jumpissa kuinka paljon on hyötyä siitä, että on tullut jumppailtua koirien kanssa kaikenlaista kropan hallintaa. Kaikilla koirilla on kohtuullinen tuntuma takajalkoihinsa yms. Jokrullakin ton eron huomasi tosiaan aksan keinutreenissä, selvästi oli meinaan eroa koiran tekemisessä ja nimenomaan siinä, kuinka vaivattomasti otus heitti takajalkojaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti