Sivut

lauantai 28. marraskuuta 2015

Treenejä, treenejä.....

Aika hurahtaa eteenpäin aika hurjalla vauhdilla... ja sitä myöden nää kirjoittelut vaan yksinkertaisesti jää. Lopetan tähän kertaan sitten tän selittelyn... ;)

Viime kirjoittelun jälkeen sekä muhun että tyttöön iski taas pieni flunssa. Noh, tyttöön onneksi vaan pieni mutta muhun ihan kunnon sellainen. Olo oli kuin katujyrän alle olisi jäänyt. Juuri ja juuri jaksoi aina päivällä käydä koirien kanssa edes hitusen metsässä. Vaikkakin kummallista kyllä, mulla oli melkein aina iltaa kohti parempi olo.

Sunnuntaiksi selvisin kuitenkin tokoilemaan taas Jokrun kanssa. Katsottiin hieman noutokapulan tilannetta ja seuraamista. Seuraamista pitäis muistaa videoida aina välillä, jotta itsekin näkisi. ;) Nyt ainakin aloitin aivan liian kovalla vauhdilla ja mun käskettiin hiljentää tahtia heti alkuun. Inasenhan Jokru mua painaa jalkaa melkein koko ajan, että siihen kokeiltiin hieman erilaisia juttuja. Täytyy vaan jatkossa muistaa olla huolellinen, mistä ja milloin ja miten palkkaa. :)

Maanantaina alkoi treeniviikko taas pentukoirien treenien seuraamisella. Siellä päivän agendana oli noudon aloittaminen. Ja kapulan pitoon liittyen treenit aloitettiin tunnarikapulan käsittelyllä. Tästä innostuneena kaivoin taas yhden tunnarikapulan kotonakin esiin :)

Tiistaina JA keskiviikkona käytiin omatoimitreenailemassa. Poikien kanssa tokojuttuja ja Jipsin kanssa hieman kontakteja. Tokojutuista tuli tehtyä taas aikamoisia sillisalaatteja... :D Alustan koketusta, ruutua, merkin kiertoa, kapulan pitoa, jääviä (Masin kanssa istumista), hyppyä, kaukoja..... :D Mutta ihan todella pieniä pätkiä. Keskiviikkona innostuin oikein virittämään törppöjä maahan, missä tein hieman seuramisia, jääviä ja luoksetuloa. Viime kokeessahan Masin kanssa sille meinas noi maassa olevat matalat törpöt olla ihmeellisiä. :)

Torstaina huilittiin, kun perjantaina eli eilen suunnattiin Hannan kanssa Elinan yksärille Kaarinaan. Mun piti lähtee J-kerholaisilla, mutta torstaina bongasin Jipsin varpaiden välistä jonkun oudon patin, mitä se hieman varoi ulkona. Onneksi sain Hannan mukaan reissuun puolittamaan yksärin, niin päästiin kuitenkin Jokrun kanssa treenaamaan. Masi oli seurapoikana mukana ja hyvä niin, aika loistavat lämppä- ja jäähkälenkit se pääsi jakamaan Jokrun kanssa, kun saivat riekkua Hannan ländereiden kanssa. :D

Treenit oli taattua Elinan laatua! Me oltiin Jokrun kanssa ihan huikeita! Toi on vaan niin käsittämätöntä, mikä vaikutus Elinalla on mun tekemiseen. Ihan niinkuin Jipsin kanssakin aikoinaan, kun löydettiin meidän mahtavaa yhteistä säveltä. Nyt näyttää yhtä lupaavalta Jokrun kanssa! <3 Kun mä oikeesti liikun rohkeesti ja määrätietoisesti, niin Jokru kulkee kuin raketti. Ja se, kun Jokru ottaa jokusen kunnon laukka-askeleen, niin se menee KOVAA!! :D Mahtavaa!! Ja se on silti niin Kiltti! Ihan käsittämättömän hieno agilitypoika! Iiiiso sydän Jokrulle!! Oon tainnu mainita ennenkin, että se on aivan ykkönen opettamaan mulle maksiagiliitoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti