Sivut

tiistai 11. syyskuuta 2012

Pikatokot

Muiden suunnatessa tiensä iltarasteille, tällä kertaa Vuoreksessa, me etsittiin reitti Birgitanpolulle. Tuolla Hervannan perämetsissä tuli jossain kohtaa käytyä tiheäänkin, mutta nyt viime kerrasta oli vierähtänyt jo hetki. Polku oli edelleen mukava! Reissulta matkaan tarttui taas vaihteeksi suppilovahveroitakin. :D mun lyhyehkön sieniharrastelun kokemuksella voin todeta, että myös hirvikärpäset viihtyy samoissa maastoissa kun sienetkin. yökk!!


Parhaat kaverit

Tein etukäteen jo suunnitelman, että palaan ajoissa suunnistajien parkkikselle tokoilemaan hitusen Masmusin kanssa. Ja onneksi näin! Olipas mukavaa pitkästä aikaa! :D Masimies on niin pätevä!

Mitä kaikkea me tehtiinkään; seuraamista, käännöksiä, liikkeestä seisomaan jäämistä, luoksetuloja ja yksi lyhyehkö paikkamakuu. Seuraamisessa suurin ongelma on edelleen käden seuraaminen erityisesti liikkeessä. Paikalla ollessa oon naksutellu ja palkkaillu jonkun verran oikeasti kontaktin pidosta. Toisaalti tohon liikkeessä oloon Jipsin kanssa ainakin aikoinaan auttoi vaan se, että siirti namit oikeaan käteen. Noita jääviä liikkeitä pitäis vaan treenailla enempi. Edelleen siis hinkataan siinä vaiheessa, että seuraamisesta pyörähdän Masin eteen stop-käskyllä. Pitäis ihan rohkeesti vaan jatkaa matkaakin askel tai pari. Ja samalla toki vahvistaa käskyä erikseen esim vauhtihyrrällä. Luoksetulo on oikeastaan oikein kiva! Paikkamakuutreenit vaikuttavat lupaavilta Masimiehen kanssa. Ainakin eilen häiriöt oli melkoisia (ihmisiä tuli ja meni ympärillä koko ajan) ja pikkujäbä napitti vaan mua. Loistavaa! :D Paikkamakuuta ja paikkaistumistahan me käytännössä treenataan jokaisen ruokailun yhteydessä, joten sikäli sen kuuluukin sujua. ;)

Jippiksen kanssa pikaseen myös hieman seuraamista (käännöksiä, peruutuksiä, siirtymiä), luoksetulo pysäytyksellä ja kaukot. Jips oli myös tosi pätevä! Pitäisköhän kuitenkin harkita vielä kokeita tän vuoden puolella..?! ;)


Ylpeä orava-saaliin omistaja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti