Sivut

lauantai 9. toukokuuta 2015

Treenailuja

Viikolla muistettiin takapiha-tokoilla useampaankin kertaan, kiitos kohtuullisen kuivien kelien. :) Jippumasikin pääsi osallistumaan tokoiluihin ja Masi erityisesti on niin ihanan innokas. Jos viime kirjoituksessa totesin, etten ole Jokrua saanut keulimaan, niin Masipa meinasi keulia sitten muidenkin edestä. :D

Torstaina vuorossa oli taas id-kurssia. :) ja olipa ihanaa huomata, Jokrun muuttunut olemus. Hallin pihakentällä oli kylläkin aksatreenit menossa ja meteli oli sen mukainen. ;) Jokrulla tuli jopa lievä reaktio ennen meidän ensimmäistä treenivuoroa... mutta silti se oli itse reenitilassa rento ja oma itsensä. :) Huippua! Meidän treeniryhmästä oli jopa kaksi koirakkoa pois, joten me muut saatiin ruhtinaallisesti treeniaikaa. Ehdittiin ottaa monta kierrosta. Toisaalti koutsi-Satu muistutti kesken treenien, että meidän kaikkien koirat on oikeesti nuoria(!!), että ahne ei saa silti olla... Noi hajuilut on oikeasti koirille rankkoja. Sen lisäksi torstaille sattui kevään ensimmäinen oikeasti lämmin päivä, mikä osaltaan vaikutti koirien jaksamiseen. Myös tällä kertaa aloiteltiin ihan lähtöhajun otolla. Kohdehajua piiloteltiin tällä kertaa semmosille lavoista rakennetuille telineille ja lavoja lisättiin kasaan joka treenikierroksella. :)

Tänään käytiin sitten Miikun ja Tanjan kanssa ottamassa kakaroille viestitreeniä sekä ensikosketusta esineruutuun. Viestit ei mitenkään erityisen loistavasti menny kokonaisuutena, oikein hyviä pienempiä juttuja oli Jokrulla. En tiedä sitten, pitäiskö vaan palastella vähän pienemmäksi vai mikä. Esineruudun alkeet sen sijaan menee ihan huipusti! :) Kaksi esinettä kolmesta näytettiin selkeästi, mihin ne heitettiin. Kolmannet heitettiin hieman enempi piiloon eikä niin koiralle näyttäen. Jokrulle eka esine oli semmonen pienten lasten töppönen. En tiedä sähläsinkö lähetyskäskyn kanssa (käytin etsi-käskyä, kun taas hae olis kuitenkin meillä se konkreettinen hae ;) vai johtuiko se käyttöesineestä, mitä Jokru ei ole tottunut niin ottamaan suuhunsa. Hyvin jätkä kuitenkin paikallisti esineen ja oikein haistelemalla etsi ja lopulta myös palauttikin. :) Loput esineet oli leluja, mitkä Jokru sitten etsi ja palautti oikein hienosti.

Jippumasi pääsivät mukaan tallomaan esineruutua ja olivat tästä tehtävästä ihan tohkeissaan. :D ihania! Treenien päätteeksi käytiin taas lenkkeilemällä porukalla. Jokrulla oli niin siistiä taas Bingon ja Nanon kanssa. Masikin oli ajoittain aika tohkeissaan huipusta seurasta! Jipsi sen sijaan tyytyi lenkkeilemään remmissä varmuuden vuoksi, kun se alkoi jo aiemmin esittämään turhan kovia komentelun oireita noiden nuorten tyttöjen suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti