tiistai 1. syyskuuta 2015

Treenilöisiä

Viime viikon torstaina oli ID-kurssin viimeinen treenikerta. Tehtiin esineruudut ja jäljet asfaltille. Jokru oli esineruudussa aivan huikea! :) Se ei välittänyt lainkaan viereisissä autoissa haukkuvista koirista vaan oli oikeesti Töissä ja paikansi esineet aivan loistavasti! Suurin muutos oli ehdottomasti toi välintäpitämättömyys häiriöitä kohtaa. :) Wau! Jokrulta tulee myös aika selvää ilmaisua esineillä, se kääntyy mua kohti ja kuulema on vain ajan kysymys, kun vetäisi maahan. Kotitreenissä voikin alkaa hieman odottamaan josko tarjoaisin maahanmenoa. :) Jäljet tehtiin tarkoituksella niin, että alusta vaihtui useamman kerran. Jälki meni kaikkinensa asfatin, nurmikon ja vielä hiekan poikki. Sinänsä Jokru oli hyvin jäljellä, mutta noin metrin vinossa tuulen alapuolella. Itse huomasin kuitenkin kaikki esineet, joiden kohdalla vain yksinkertaisesti himmasin menoa ja odotin Jokrun bongaavan esineen. Ja kyllähän se näin löysikin jokainen hieman avustettuna ja ilahtui selvästi itsekin esineistä. :) Jäljestystyöskentely oli kyllä oikein hyvää siihen nähden, kuinka vaikea tuo uusi paikkakin oli ja kovasti siellä oli häiriötäkin. Me tullaan Jokrun kanssa jatkamaan ID-jälkeilyä koko syksy/tuleva talvi kerran kk.

Lauantaina pakkauduttiin Jokrun kanssa Tanjan autoon ja kurvattiin mulle (liian) piiiiitkästä aikaa Kaarinaan Janitan yksärille. Ja siis Janitan yksäri oli mulle ensimmäinen ikinä ja se jos mikä hieman jänskätti. ;) ja muutenkin kun edellisistä Kaarina-treeneistäkin oli vierähtänyt jo jokunen hetki. Päivän rata oli tuttuun tyyliin haastavahko. ;) ja ekalla kierroksela meidän piti tehdä kisanomaisena läpi. Noh, mä vähän niinkun möhmelsin ja suunnittelin suorituksen joissakin kohdissa kuin haluaisin niiden menevän (ja miten toki Jippumasin kanssa ohjaisinkin). Nojoo, treenin kannalta ehkä ok mut ns kisanomaisena Jokrun kanssa, niin ei ehkä paras vaihtoehto. Eikä meillä oikein meinannut tulla mitään ja jouduin toteamaan jossain välissä, että pakko laittaa peli poikki kun ei ole oikein reilua koiralle. Mä haluan laittaa tän lievän möhmellyksen ;) pitkän tauon piikkiin ja aikamoisen jännityksen piikkiin. :D ONNEKSI mulla on syksylle nyt useampikin Janitan yksäri, niin eiköhän ensi kerta ole jo helpompi tän jännityksen osalta. Itse treeni meni sitten ihan ok. :) Tehtiin Jokrun kanssa hyviä pätkiä ja onnistuttiin Janitan neuvomissa jutuissa. Jokrusta tulee niin huikea aksakoira! Tai toki se on jo :) mutta jahka saadaan mun oma meno taas suurinpiirtein samalle tasolle kun aiemmin ja meno samanaiseksi kun Jipun kanssa, niin jestas. Jokru lukee niin hienosti ohjauksia ja pitää lukitukset. Hyppää hienosti ja suorittaa tarkasti kaikki sille annetut tehtävät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti