Sivut

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Aksaa

Torstaina, loman alkamisen kunniaksi, käytiin tekemässä vähän aksaa Hannan ja ländereiden kanssa. Hanna oli suunnitellut meille treeniradaksi sm-kisoista medien finaaliradan, joka sitten väkästeltiin pystyyn.

Jippiksen kanssa päivän yksi tärkeimmistä asioista oli kontaktit radalla ja niitä sitten testailtiin. Ja niin kun perusjuttuja onkin katse koirassa, niin kappas kun se auttoi puomilla. JOS sen vaan suinkin muistais kisoissakin helpottamaan otusta... Yhden epäonnistuneen puomin alastulon jälkeen Jippis meni todella kivasti (kun seuraavalla kerralla muistin sen katseen koirassa), joskin sen vire ei ollu ihan samalla tasolla, kun kisoissa, mutta melkeen... Todella kivaa tekemistä saatiin kuitenkin aikaiseksi ja Jips vetää vaan niin hienoilla linjoilla.

Saatiin me jotain taas videollekin, kiitos Hannan! Tässä kohtaa oltiin vaan tehty jo AIKA paljon, josta johtuen noi 35cm rimat ei meinaa oikein kestää. ;)

Jips treenaa

Masin kanssa tehtiin pätkiä samalta radalta ja erityisesti puomia osana rataa. Alkuun tehtiin myös puolikkaita keppejä, joita näemmä saadaankin jatkaa myös jatkossa. Hetkeksi siis ainakin hyvästit porteille! :D Kun tehdään puomia pelkästään, niin se sujuu näköjään oikein mallikkaasti ihan radallakin. A:ta pitäis ottaa kiireesti mukaan, mut keinu on varmastikin hyvä pitää erillään nyt hetken. Niin, että saa puomin oikeesti varmaksi! Kepit kun tässä viimeistellään, niin sitten voidaankin lähteä hypärille. :D Jee!

Mallia Masin menosta radalla.. on se mainio otus!

Masi treenaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti