Sivut

perjantai 22. elokuuta 2014

Tottelevaisuutta treenaten

Eilinen oli todellinen tottelevaisuuden tehopäivä! ;) Meidän seuran Sanna sai järkättyä rally-toko-treenit meidän seuran kentälle ja tuli sitten itsekin tsempattua osallistumaan. Todellakin hyvä näin! Tein Jipsun ja Masin kanssa kaksi kierrosta helpompaa rataa ja Jokrun kanssa välissä hieman sosiaalistumista. :) Päästiin myös Jokrun kanssa treenailemaan kontaktia, kun Sanna haukutti Källiä sekä lisäksi sain napattua Sannan tekemään Jokrulle luoksepäästävyyttäkin. :) Upeeta ja mahtavaa! :) Eipä ollu tossa luoksepäästävyydessä nyt havaittavissa minkäänlaista väistämistä tms. Päinvastoin. :) Mutta ehdottomasti parempi näin päin, että Jokru saa yltiöpositiivista kokemusta tosta, että joku edes semivieras tulee kohti ja kopeloi.

Varsinaisten rallien jälkeen ajattelin vain hitusen kokeilla, miltä oikea tokoilu taas tuntuisi. Ja sehän sujui ja tuntui superhyvältä! Sain Jippumasin kanssakin nostatettua niitä oikein kunnolla, joten tekemisen meininki oli huikea! :) Tehtiin vähän seuraamista, käännöksiä, liikkeellelähtöjä jnejne. Jipun kanssa vähän sivuttaissiirtymiä ja peruutustakin. Pitäispä vaan Masin kanssakin rohkeesti kokeilla ja treenailla näitäkin. Lisäksi jääviä jokunen toisto. Masi teki kerrasta ihan huikean seisomisen, ni en sitte voinu ottaa enempää. ;) Parit suorat luoksetulot ja Jipsin kanssa kakeja joitakin vaihtoja.

Jokrunkin kanssa otin testiin tokoilun ihan eri meiningillä, lelun kanssa. Ja voi jestas! Toki treenailtiin taas ja aina vaan on-offia ;) ja offissa odotan Jokrulta nyt alkuun lonkalle kellahdusta. Mutta sitte otin myös pienen leikin jälkeen sivulle oton, josta muutaman askeleen seuraamista. Voi super! Iiiiiso sydän! Tosta kakarasta tulee kyllä niin magee tokokoira! :) kokeiltiin muuten samalla ihan uutta leluakin! Semmosta simppeliä narupunosta ja se taitaa toimia paremmin, kun mitkään hienot vingut. ;) Kaupan päällisiksi, kun Sanna oli aiemmin demonnut Jokrun kanssa vielä niin upeet leikkimiset, niin jouduimpa keskittymään itsekin ihan erilailla leikkimään kakaran kanssa. ;) Seuraamisen lisäksi kokeiltiin luoksetuloa pari kertaa ihan lyhyellä välimatkalla ja kertaalleen pidemmällä. Ja taas, voi jestas.. ;) kakara tulee paremmin sivulle perusasentoon, kun Masi. :D Pitäiskö mun nyt oikeesti tsemppailla enempikin noita liikkeitä, tai lähinnä nyt alkuun noita eri asentoja. Noudonhan Jokru jo osaa! ;) ainiin ja se penteleen hyppy... noh, toisaalti se seisominen täytyy naksutella ekana kuntoon.

Loistavien treenien jälkeen suunnattiin taas metsäilemään ja tottahan toki just alkoi satamaan. Mut onneks se ei menoa haittaa ja loppuikin hetken päästä, ni sain räpsyttä muutamat kännykuvat. :) Ihanaa, viikonloppukin on taas käsillä... :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti