Sivut

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tokokokeessa Masmusin kanssa

Kävästiin Masimiehen kanssa jälleen tokokokeessa. :) Huomattava parannus edelliseen ja nyt homma tuntui ajoittain jo tokolta. ;) Tasaisesti olis yksittäisissä liikkeissä parannettavaa, mutta eiköhän ne siitä treenin myötä.. Voisin tosiaan oikeesti harkita ihan kunnolla treenaamistakin ennen seuraavaa koetta. Nyt on kuitenkin kohtuu hyvä käsitys otuksen käytöksestä noissa tilanteissa ja hyvä käsitys tän hetken osaamistasosta. Tarkemmat pisteet löytyy tuolta Masin toko-osuudesta.

Pientä kommentointia silti joihin liikkeisiin. Vapaana seuraaminen oli aika surkeaa! :( Se tehtiin viimeisenä liikkeenä ennen estehyppyä ja otus olis ehdotomasti kaivannut siinä kohdassa jo jonkinalaista vireen nostoa. En tainnut edes yrittää juuri mitään. Maahanmeno seuraamisesta edellytti kaksi käskyä, seisomisessa otus kävi istumaan. Luoksetulo oli oikein ripeä ja hyvä, perusasento oli aavistuksen kaukana. Estehypyssä otus jäi hienosti seisomaan, mutta mun siirtyessä viereen otus kääntyi ja ennakoi perusasennon. Eli kaikki meni aikalailla, niinkun oletinkin.. :) Liikkeestä seisominen oli aikamoinen harmitus, kun se on ollut meillä se paras liike. Mutta oma moka, hinkutin liikkeestä maahanmenoja ennen koetta. ;) Mut ens kerralla sitten... hyvä fiilis kuitenkin jäi. Huomattavasti parempi meininki yleisesti, kun viime kerralla. Tästä onhyvä jatkaa! :)

Jippiksen kanssa tokoiltiin myös Masin paikkamakuuta odotellessa. Himskatti, kun sainkin Jipsin vireen loistavaksi ja otus teki todellisella draivilla hommia. Jess! :) Kokeilin Jipsin kanssa seuraamisessa samaa, kun Masin kanssa, että pidin oikeesti oman katseen ylhäällä (leuka ylhäällä), jolloin en varmasti kallistunut koiran päälle. Auttoi muuten perusasentoihin.

Tamskin tallin uusi matto vaikutti äkkiseltään ihan ok:lta. Aika lyhyttä karvaa siinä ja useampikin kommentoi sen jo liukkaaksi. Lenkkareilla se olikin, mutta tiedä sitten aksakengillä. Pitäis päästä kokeilemaan. Aika paljon Masi löysi sieltä nyt jo nuuskuteltavaa ja syötävääkin! Höh! Pakkoko ihmisten on pudotella joka paikkaan nameja....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti