Sivut

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Aksayksärillä Kaarinassa

Eilen ajeltiin vuorostaan Hannan kanssa Kaarinaan ja vuorostaan Timon yksärille. Mukana meillä oli aikuisista Pila, Tapa, Jipsi ja Masi sekä luonnollisesti kakarajoukkue. ;) Käytettiin hieman normaalia enemmän aikaa sekä rataantutustumiseen mutta ennen kaikkea sen läpikäymiseen. Harjoiteltiin myös enemmän virtuaalikoiran ohjausta. Tätä pitää ehdottomasti kokeilla omin päin videoiden, jotta saa vertailtua omia ohjaussuorituksia virtuaalia koiran ja oikean koiran välillä. Olisi varmasti varsin opettavaista nähdä ja vertailla tällaiset videot...

Ratana meillä oli simppelihkön oloinen hypäri, jossa moneen kohtaan löytyi monta kokeilun arvoista ohjausvaihtoehtoa. Radalla sai ennen kaikkea aivan loistavat linjat koiralle, joten vauhtia riitti ja juosta sai.. ;) Onneks on viilennetty treenihalli!! :D Treenasin ensin Jipsin kanssa ja saatiin tehtyä sen verran sujuvia pidempiä pätkiä, että tuli samantien halu päästä kisoihin Jipsin kanssa. ;) Masin kanssa aloittelin hieman sillä ajatuksella, että mitähän tästä tulee... :) sen sijaan, ettei mitään olisi tullut, me tehtiin Masin kanssa yhdessä erittäin sujuvaa rataa. Sain oikeasti hieman rytmityksestä kiinni ja hommahan pelitti aivan loistavasti! Kyl se oman liikkeen rytmitys on vaan kaiken a ja o! Samoin kun se oman katseen voima... Ihan alkutreenistä ehdin jo hitusen huokaista, kun Masi reagoi niin voimakkaasti mun liikkeeseen (mikä on toki oikein hyvä asia!), mitä kautta se tekee paljon kieltoja kääntyessään niin minimaalisessa tilassa. Oikeastihan tää on pelkästään hyvä asia..... Mun on PAKKO olla huolellinen ohjauksen suhteen, pidettävä katse myös siellä laskeutumispaikassa mutta toisaalti liikuttava rohkeasti!

Kyllä mä vielä opin... ;) ja jos ei muuta, niin aika loistavasti noi koirulaiset yrittää opettaa mua! Mikä parasta, niin kasvamassa on taas aivan erilainen ohjattava.... ;)

Eiliset treenit taisivat olla Jokrullekin ensimmäiset "viralliset" aksatreenit! Tehtiinkin ihan hurjasti.... ;) oli hienoa saada kokeilla hypyn tarjoamista vieraassa paikassa kunnon häiriöissä -> super hienosti sujui! Jokru tarjosi hyppyä jo melkein kahden metrin päästä mun seistessä sekä esteen edestä että sivuilta. Hypyn lisäksi se alkoi myös tarjoamaan putkea! :) Aika siistiä! Mitään varsinaisia ohjauksia mun mielestä ei oo todellakaan kiire ottaa (jos ei nyt aksaa ylipäänsä muutenkaan), mutta tarjoamisen kautta kaikkia esteitä. Onhan se hyvä nyt jo saada näyttää pennelille erilaisia esteitä, minkä pystyy tekemään ihan huomaamatta aktivointina.

Itselleni tärkeänä pointtina juteltiin palkkauksen suunnasta ja omasta liikkumisesta. Erityisesti palkkaukseen on aika tärkeää keskittyä ihan alusta asti. Palkataan pääasiallisesti koiran halutulle linjalle (esim putkesta suoraan eteenpäin) sekä mahdollisimman vähän omasta kädestä. Samalla lelun lentäessä eteenpäin pystyy samantien yhdistämään treeniin oman liikkeen mukaan, jolloin koiran fokus on alusta alkaen enemmänkin lelussa kun ohjaajan jahtaamisessa. Aivan loistavia pointteja tuli esille! Perusasioita, mutta mä ainakin tarvitsen jonkun muistuttamaan noista.

Mutta jos olivat Jippu ja Masi aivan huikeat eilisissä treeneissä, niin sitä oli myös Jokru! Suuri sydän Jokru-kakaralle! Ilve treenasi ihan vieressä ja naapurikentällä treenasi kaksi koiraa rataa JA silti Jokru keskittyi ihan täysillä muhun ja mun kanssa tekemiseen! Niin mahtavaa! Se on alusta alkaen vaikuttanut oikein kivalta koiranalulta ja sama fiilis vahvistuu päivä päivältä! Alla oleva kuva on jo viime perjantaiselta Kaarinan reissulta, mutta koska koirat on samat, keli ja paikka on sama sekä lopputuleman fiilis vähintäänkin sama, niin... :)

Parhaat treenikamut :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti