Sivut

lauantai 24. tammikuuta 2015

Vähän lisää tokoa

Tokopainotteinen viikko vaan jatkuu.. :) Eilen kävin tekemässä omatoimitreeniä taas tallilla. On se kyllä kiva, kun on tommonen hyvä treenipaikka käytettävissä. :) ja vielä oikein maltillisen matkan päässä ja kohtuullisilla ulkoilumaastoilla. :)

Mutta itse treeniin. Ohjelmassa tokoa ja kaikkien koirien kanssa. Erityisesti Jipsi kyllä yllätti! :) Valkoiset ei tehny kyllä kun yhdet setit taas molemmat, tosin hieman pidemmät sellaiset. Pääpaino oli kuitenkin taas Jokrussa ja nimenomaan tokon oheisjutuissa, halliin tulossa ja käsitargetissa. Kaikki sai tehdä kuitenkin hieman kosketusalustaa, noutoa, luoksetuloa, hyppyä ja Jipsi lisäksi vielä hieman kakeja. Masi teki noutoa yllättävänkin innokkaasti ja vaikka koitin sen lelulla saada pudottamaan kapulan, niin sepä teki paristi niin että otti ensin lelun mutta vaihtoi vielä kapulaan. Pääasia, että ei kuitenkaan pureskellut kapulaa, joten ei kai tuo kamalan "väärin" sitten ollut. Pääasia kuitenkin, että poju oli innokkaana treenaamassa. :)

Jokrun kanssa painotettiin touhua taas rauhalliseen halliin sisälletuloon sekä treenailtiin vähän käsitargetti liikkuessa. :) Teki poju myös oikein mallikkaasti kaiken, mitä tokoakin treenailtiin. Halusin hieman testailla käännöksiä lauantain koulutusta varten. ;)

Illalla Riitan treenit oltiin vaihdettu luentoon. Luento tai paremminkin keskustelutilaisuus koski kaikenlaisia tokojuttuja, omia tavoitteita, treenisuunnitelmia, niiden tekoa ja seuraamista yms. Oli oikein antoisa tilaisuus ja antoi hyviä ajatuksia omaan treenaamiseen. Ja kuten Riittakin sanoi, joku tavoitehan kaikilla on kun valmennusryhmän treeneissä haluaa käydä. ;) Riitta kertoi omasta tavastaan tehdä treenisuunnitelmia ja kuinka analysoi tehtyjä treenejä. Tämmösen tyylin ottaminen olisi kyllä enemmän kun suotavaa, jos ja kun haluan Jokrun kanssa nyt kokeilla meidän rajoja ja ylipäänsä halutaan kehittyä. Aksassahan pitkän aikaa tein treenien analysointia, mikä osoittautui oikein mainioksi tavaksi. Tokoon en ole vielä samaa tyyliä saanut otettua. Mutta painotus sanalle vielä. ;)

Tänään ohjelmassa oli pitkään odotettu Kärnän Sarin seuraamis-koulutus. :) Ja heti alkuun voi todeta, että jo niin antoisaa seurata muitakin koirakoita, saati saada itse treenata ekaa kertaa ns vieraiden silmien alla. :) Jänskätti niin pirusti, ihan kuin olisi kokeeseen mennyt. ;) hyvä niin!  Ja ainakin Jokru toimi silti ihan kuin kotonakin! :D ja itseasiassa paremminkin.

Onkin pakko kertoa heti alkuun, kun lämppälenkillä tuli vastaan pari vierasta koiraa (vaikka erittäin hyvin käyttäytyviä olivatkin, mutta vieraita silti) enkä saanut tilaisuutta kiertää. ;) noh, hyvä niin. Tuli testatta käsitargettia ekaa kertaa ihan kunnon ohituksessa. No hitsin pimpula, sehän toimii! Ja musta tuntui ihan rehellisesti kuin Jokrukin olisi ollut helpottunut ikäänkuin kun annoin sille oman tehtävän tähän "vaikeaan" tilanteeseen. ;) Tän kävelyn jälkeen törmättiin pihalla vielä yhteen koiraan, mutta sekin oli Urho. :) Eikä Jokrun tarvinu möykätä nytkään.

Itse treenissä aiheena oli siis seuraaminen. Eihän meillä, mun tiedossa, ole varsinaisia ongelmia. Halusin vain Sarilta vinkkejä jatkoon ja mitä treenata seuraavaksi. Sain näyttää meidän menoa, sekä suoraan että käännöksiä. Kokeiltiimpa juoksemistakin ekaa kertaa IKINÄ. ;) Aavistuksen Jokru painaa poskellaan mua reiteen, joten tokoon seuraaminen on hieman liian tiivistä. Mutta muuten Sarilla ei ollut kai korjattavaa. Halusinkin nimenomaan juuri vinkkejä, kuinka jatkaa eteenpäin. Tota Jokrun paikan tiiviyttä tarvitsee oikeesti tarkkailla ja kokeilla josko se palkkaamisella vasemmalle päin hieman korjaantuisi. Ja rohkeasti lisätä vaan haastavuutta koiralle. Häiriöitä ja käännöksiä sekä rytminmuutoksia. Ehkäpä niitä askeliakin pitäisi aloitella rohkeesti ja sitä peruuttamista.

Varsinaisen treenin jälkeen jäin halliin vielä treenailemaan sekä halliin tuloja että käsitargettia. Häiriökoiraksi meille jäi onneksi yksi sheltti, jonka kanssa tehtiin myös paikkamakuu. Ihmeiden aika ei ole ohi! Jokru kykeni olemaan hallissa kohtuullisella etäisyydellä täysin vieraan ja vieläpä ajoittain haukkuvan sheltin kanssa ja vieläpä treenailtiin. :) Siistiä!

Sanomattakin selvää, että eilisen ja tän päivän treeneistä jäi ihan huikean hyvä fiilis!! :) Ihanat ja maailman parhaat koirat mulla! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti